Turun yliopiston tutkijat havaitsivat, että äidin raskausajan terveydellä ja elintavoilla on suuri merkitys siihen, millainen lapsesta tulee.
Se, mitä äiti syö raskauden aikana, vaikuttaa lapsen elämään vielä pitkään syntymän jälkeenkin. Turun yliopiston äiti-lapsitutkimuksen mukaan äidin terveellinen ruokavalio tukee lapsen kasvua aina kaksivuotiaaksi saakka.
Turun yliopiston biolääketieteen laitoksen väitöskirjatutkija Lotta Saroksen mukaan lapset, joiden äideillä oli raskausaikana terveellinen ruokavalio, olivat pidempiä ja heidän päänympäryksensä oli suurempi kuin lapsilla, joiden äitien ruokavalion ravitsemuksellinen laatu oli heikompi.
– Havainnostamme tekee ainutlaatuisen se, ettei äidin kehonkoostumuksen ja lapsen kasvun yhteyttä ole aiemmin tutkittu, toteaa Saros yliopiston tiedotteessa.
Tutkimuksessa selvisi myös, että äidin ruokavalion ja lapsen painon välillä oli yhteys: suurempi tyydyttymättömien rasvahappojen ja kuidun saanti johti lapsen pienempään painoon.
– Jotkin ravintoaineet, kuten tyydyttymättömät rasvahapot, voivat laskea elimistön tulehdustilaa. Ruokavalion aiheuttama tulehdustila voisikin selittää yhteyksiä äidin ruokavalion ja lapsen kasvun välillä, sanoo Lotta Saros.
Turun yliopiston äiti–lapsitutkimuksessa selvisi myös, että lapsilla, joiden äideillä todettiin raskausdiabetes, oli pienempi päänympärys kuin lapsilla, joiden äideillä ei todettu raskausdiabetesta.