Iltavirkuilla lapsilla voi olla muita suurempi riski epäterveelliselle ruokavaliolle ja ajan myötä painonnousulle. Asia ilmenee Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuksesta.
Tutkimuksessa selvitettiin suomalaislasten unen, ruokavalion ja painonkehityksen välisiä yhteyksiä. Iltatyyppisyys, eli taipumus olla luonnostaan virkeä illalla, oli yhteydessä epäterveellisempään ruokavalioon.
Vaikka iltatyyppisellä unirytmillä ei ollut yhteyttä varhaislapsuuden painoon, se liittyi suurempaan painonnousuun kahdeksan vuotta myöhemmin tehdyssä seurannassa.
Tutkimukseen osallistui reilut 860 päiväkoti-ikäistä lasta ja myöhemmässä seurannassa reilut 200 esimurrosikäistä.