Vantaan ja Keravan hyvinvointialue haki valtiolta lisärahoitusta tälle ja ensi vuodelle yhteensä 148 miljoonaa euroa.
Työryhmä ei esitä lisärahoituksen myöntämistä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle.
Valmistelussa ei saavutettu yhteisymmärrystä lisärahoituksen tarpeesta, kertoo finanssineuvos Noora Heinonen valtiovarainministeriöstä. Työryhmässä mukana olleet ministeriöt eivät näe, että lisärahoituksen myöntämiselle on perusteita.
Alue on hakenut valtiolta lisärahoitusta 74 miljoonaa euroa tälle vuodelle ja 74 miljoonaa euroa ensi vuodelle.
Lopullisen päätöksen tekee valtioneuvosto yleisistunnossaan ensi viikolla tai sitä seuraavalla.
Vantaan ja Keravan lisärahoituspyyntöä käsitellyt valmistelutyöryhmä sai muistionsa valmiiksi tänään.
Asiantuntijoiden selvityksen mukaan nykyinen rahoitusmalli ei kohtele Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta oikeudenmukaisesti, koska alueella on muita alueita suurempi sosiaalihuollon tarve.