Floridalaisen senaattorin valinta ulkoministeriksi kelpasi hyvin myös demokraattiselle puolueelle. Rubio on ollut senaatin ulkoasiainvaliokunnan jäsen, joten molemmat puolueet pitävät häntä pätevänä johtamaan ulkoministeriötä.
Marco Rubio on Yhdysvaltain nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä sikäli poikkeuksellinen konservatiivi, että myös demokraatit pitävät häntä erityisen asiallisena ja yhteistyökykyisenä. Yksituumaisuuden ansiosta Rubio pääsee aloittamaan tehtävässään heti Donald Trumpin kauden alussa.
Ulkopoliittisissa linjauksissaan Rubio tunnetaan haukkana erityisesti suhteessa Kiinaan, Iraniin, Venezuelaan ja Kuubaan.
Rubio on ajanut tiukkoja Venäjän-vastaisia pakotteita Ukrainan sodan takia. Hänen mielestään Yhdysvaltain ei kuitenkaan pidä loputtomasti rahoittaa Ukrainaa sodassa Venäjää vastaan. Rubio vaatii sotaan nopeaa neuvotteluratkaisua, mikä hänen mukaansa vaatii vaikeita valintoja.
Rubio suhtautuu Natoon myönteisemmin kuin Trump. Hän ajoi lakia, jonka mukaan presidentti ei voisi yksin päättää Yhdysvaltain eroavan Natosta, vaan päätös vaatisi myös kongressin hyväksynnän. Laki hyväksyttiin, mutta on silti epävarmaa, voisiko kongressi estää Nato-eron.
Rubion mielestä Yhdysvaltain tärkein vastustaja on Kiina, jonka pitäisi olla Yhdysvaltain ulkopolitiikan painopiste. Arvosteltuaan Kiinan ihmisoikeustilannetta Rubio joutui Kiinan pakotelistalle.
Ensimmäinen latinotaustainen ulkoministeri
Rubiolla on paljon kokemusta lainsäädäntötyöstä. Hänet valittiin Floridan osavaltion edustajainhuoneeseen vuonna 2000 ja edelleen edustajainhuoneen puhemieheksi vuonna 2006. Samalla Rubio työskenteli juristina asianajotoimistossa.
Kun lain sallimat edustajavuodet tulivat täyteen vuonna 2008, Rubio siirtyi opettamaan Floridan kansainvälisessä yliopistossa.
Rubio valittiin liittovaltion senaattiin 2010 vaaleissa ja hän kilpaili Trumpin kanssa republikaanien presidenttiehdokkuudesta vuonna 2016. Hävittyään kotiosavaltionsa Floridan esivaalit Rubio luopui kisasta, mutta hänet valittiin jatkokaudelle senaattiin.
Rubio on ensimmäinen latinotaustainen ulkoministeri. 53-vuotias Rubio on syntynyt Miamissa, mutta hänen vanhempansa muuttivat Yhdysvaltoihin Kuubasta vuonna 1956.
Rubio on kertonut vanhempiensa joutuneen maanpakoon diktaattori Fidel Castron takia, mutta Castro nousi valtaan vasta sen jälkeen kun hänen vanhempansa olivat jo saaneet oleskeluluvan Yhdysvalloista. Sittemmin Rubio on muuttanut elämäkertaansa tältä osin.
Vetoaminen Castroon on ollut tehokas keino saada sympatiaa, ja ääniä Floridan kuubalaisilta, jotka ovat pääosin jyrkkiä kommunismin vastustajia.