Uuden Musiikin Kilpailun lauantai-iltainen lähetys keräsi ennätysyleisön, kerrotaan Ylen tiedotteessa.
Ylen UMK25-lähetystä seurasi esityspäivänä televisiosta Finnpanelin mukaan keskimäärin 1,48 miljoonaa katsojaa.
Lähetys tavoitti Yle TV1:n lauantai-illassa 2,27 miljoonaa suomalaista. Molemmat luvut ovat Uuden Musiikin Kilpailulle kaikkien aikojen ennätyksiä.
Myös ääniä annettiin tänä vuonna enemmän kuin koskaan ennen, yhteensä 342 543 kappaletta. 274 004 ääntä annettiin sovelluksen kautta, puhelimitse ja tekstiviestitse annettiin 68 539 ääntä. Omaa suosikkiaan oli mahdollista äänestää maksutta Yle-sovelluksessa sekä maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla.