Lapin matkailijat jakavat sosiaalisessa mediassa kokemuksiaan ja vinkkejään lumihiutaleiden säilömiseen. Haastava tehtävä on tutkijan mukaan täysin mahdollinen.
Mitä uniikkia kotiin voisi viedä tuliaisena Lapin matkakokemuksesta? Tietenkin Suomen ilmakehästä sataneen ja Lapin luonnosta kerätyn lumihiutaleen. Mutta kuinka sen saa säilymään sulamatta kotiin saakka ja siitä pidempäänkin? Pikaliimalla, milläs muullakaan.
Tällaiseen matkamuistoideaan tuntuu päätyneen useampi Lapin matkailija käynnissä olevalla sesongilla. Facebookin matkailuryhmissä on julkaistu päivityksiä, joissa joko kysytään lumihiutaleiden tallettamisesta tai esitellään omia taidonnäytteitä.
Kyseessä ei ole mikään uusi keksintö. Islantilainen kemisti Tryggvi Emilsson keksi menetelmän lumihiutaleen säilömiseen jo vuonna 1979.
Lumihiutaleen säilöminen mainitaan myös yhdysvaltalaisen Rillit huurussa -komediasarjan kolmannella tuotantokaudella, joka julkaistiin vuonna 2009. Siinä Pohjoisnavalta kerätty ja säilötty lumihiutale annetaan lahjaksi.
Ilmatieteen laitoksen tutkija Jani Tyynelä ja Lapin yliopiston LUMA-keskuksen projektipäällikkö Teppo Kuusela perehtyivät asiaan Ylen pyynnöstä. Selvisi, että lumihiutaleen säilöminen on kyllä täysin mahdollista, mutta myös todella hankalaa.
Keräämisessä lämpötila ratkaisee
Hiutaleen keräämistä ja säilömistä varten tarvitaan nestemäisen pikaliiman lisäksi mikroskoopin aluslasi ja peitinlasi, sivellin, lunta ja pakastin.
Välineiden on oltava ulkoilman kanssa samanlämpöisiä, ettei lumikide sula kosketuksessa niihin.
– Tunti ulkoilmassa riittää melko hyvin, täsmentää Teppo Kuusela.
Käytännössä lumihiutaleen annetaan joko laskeutua itse tai siirretään siveltimellä lasilevyn päälle. Hiutaleita voi yrittää poimia myös suoraan lumihangesta.
Lumihiutale päällystetään tipalla pikaliimaa, jonka päälle asetetaan päällyslasi. Liimatut lasit laitetaan pakastimeen, jossa ne pidetään muutamia päiviä, kunnes liima on täysin kuivunut.
– Kun liima kuivuu ja kovettuu, se jättää tavallaan lumihiutaleesta pysyvän muodon lasilevyjen väliin, tutkija Jani Tyynelä kiteyttää.
Ohessa oppii sisua
Jani Tyynelä muistuttaa, että yksikään lumihiutale ei ole samanlainen. Uniikkien lumihiutaleiden keräämiseen vaikuttaakin se, minkä tyyppisiä kiteet ovat.
Vastasatanut pakkaslumi on Tyynelän mukaan parasta, sillä siinä kristallit ovat selkeitä ja irrallaan toisistaan.
– Yksittäisen tähtimäisen kristallin eli dendriitin nappaaminen on mahdollista. Jos sellaisen saa lasin päälle ehjänä, niin se aika varmasti pysyykin kasassa, Tyynelä arvelee.
Niin kutsuttujen aggregaattien eli sadoista jääkristalleista koostuvien suurten hiutaleiden kerääminen on liki mahdotonta, sillä ne hajoavat pintaan osuessaan.
Lumikide on herkkä menemään rikki sen siirtämisen, liimaamisen tai lasilevyjen asettamisen aikana. Teppo Kuusela tuumaa, että lumihiutaleen säilömisessä saa matkamuiston ohella toisenkin palan suomalaisuudesta.
– Suomalaista sisua tässä oppii, kun tarpoo lumihangessa tai lumisateessa etsimässä hiutaleita. Erikoinen kokemus!
