Rehtorin mukaan valtuutetun väitteet eivät pidä paikkaansa. Tuomas Koskiniemi kertoo varmistaneensa kuulemansa huhun luotettavasta lähteestä.
Rovaniemeläisvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Tuomas Koskiniemi (ps.) suivaantui siitä, että hänen tietojensa mukaan alakoululaisten yleisurheilukilpailuissa tyttöjen sarjan oli voittanut poika.
Ounasrinteen koulun rehtorin Mari Vuorisalon mukaan Koskiniemen väite siitä, että tyttöjen sarjassa olisi urheillut poikia, ei pidä paikkaansa.
– Yleisurheilukisoissa on ollut sarjat tytöille ja pojille. Tyttöjen sarjassa on palkittu tyttöjä ja poikien sarjassa poikia.
Valtuutettu teki asiasta useita Tiktok-videoita, joissa hän ilmaisi mielipiteitään käyttäen asiatonta kieltä.
– Myönnän, että minulla meni kuppi nurin. Olisin tietenkin voinut käyttää asiallisempaa kieltä.
Hän kertoo tekevänsä Tiktokiin sisältöä asioista siten kuin hän ne itse kokee, mutta toimivansa harvoin tunnekuohun vallassa.
Rehtori Vuorisalo kertoo nähneensä Koskiniemen julkaisemat Tiktok-videot.
– Surullista, ikävää sekä epäasiallista aikuisen ja valtuutetun toimintaa, hän kommentoi sähköpostitse.
Koskiniemi itse kertoo saaneensa tiedon huhuna, ja tarkistaneensa asian ihmiseltä, jonka tietoihin hän luottaa. Lähdettään Koskiniemi ei paljasta.
Onko kyse maalituksesta?
Tuomas Koskiniemi on keskustellut asiasta myös Rovaniemi – yleistä keskustelua -Facebook-ryhmässä.
Osa keskustelijoista pitää Koskiniemen avausta hyvänä, mutta osa keskustelijoista on sitä mieltä, että Koskiniemi maalittaa koulun opettajia ja kilpailuihin osallistuneita lapsia. Koskiniemi kertoo videoilla muun muassa mistä koulusta ja minkä ikäisistä lapsista on kyse.
– Ei todellakaan tarkoitukseni ole maalittaa ketään. Sanat eivät ole vaaraksi kenellekään, Koskiniemi kokee ja muistuttaa, että Ounasrinteen koulu on iso 750 oppilaan koulu.
Poliisin mukaan Koskiniemen somepostauksista ei ole tehty tutkintapyyntöä tai rikosilmoitusta, ainakaan sitä ei vielä tiistaina näkynyt poliisin järjestelmissä.
Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Viitala (kesk.) kertoo, että useat valtuutetut ja kaupunkilaiset ovat olleet häneen yhteydessä Tuomas Koskiniemen videoista.
Viitalalta on kysytty, voiko asiattomasti käyttäytyvä toimia valtuutettuna.
– Kuntalaki lähtee siitä, että luottamushenkilöt toimivat arvokkaasti ja edistävät kuntalaisten etua. Minun valtani puheenjohtajana ei kuitenkaan ulotu valtuutetun vapaa-aikaan.
Viitalan mukaan valtuutetuilla on melko laaja sananvapaus. Valtuutettua ei myöskään voi erottaa, ellei kyse ole rikoksesta.
Hän kuitenkin muistuttaa, että viime kädessä kaupunginhallitus on esimerkiksi koulun henkilökunnan työnantajan edustaja, joten valtuutetun täytyy siksikin punnita sanojaan tarkasti.