Suomen talouden synkkä kuva näkyy myös Vantaalla: vuodessa avoimien työpaikkojen määrä putosi 62 prosenttiyksikköä.
Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen esittelee ensi vuoden talousarvioesitystään kaupunginvaltuustolle parhaillaan.
Timosen mukaan Vantaa painaa kaasua ja jarrua yhtä aikaa, kun se investoi ratikkaan, mutta yrittää hillitä muita menojaan.
Kaupunginvaltuusto päättää Timosen esittämästä talousarviosta 18. marraskuuta.
Vantaasta Suomen neljäs ratikkakaupunki
Ratikan rakentaminen Helsinki-Vantaan lentoasemalta Helsingin Mellunmäkeen alkaa ensi vuonna.
19 kilometrin pituinen ratikkalinja on Vantaan historian suurin investointi. Vantaa maksaa linjasta 414 miljoonaa euroa, valtio 177 miljoonaa ja Helsinki 15 miljoonaa. Lisäksi Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tekee erilaisia töitä 53 miljoonan euron edestä.
Ratikkalinjan pitäisi olla valmis liikennöintiin vuonna 2029.
Sen varteen aiotaan rakentaa asuntoja 60 000 uudelle asukkaalle.
Vantaan asukasmäärä ylitti viime kuussa 250 000 rajan. Asukasmäärän odotetaan kasvavan ensi vuonnakin 4 500 uudella vantaalaisella.
Kauan odotettu iso uimahalli
Toinen Vantaan suurhanke on Elmon uimahallin rakentaminen Korson ja Koivukylän välille.
Uimahalli on valmistuessaan vuonna 2026 yksi Suomen suurimmista uimahalleista. Sinne tulee 50 metrin pituinen allas ja kymmenen uimarataa. Polskijoita odotetaan vuosittain jopa 350 000.
Muita mielenkiintoisia investointeja ovat muun muassa suositun ympärivuotisen uimapaikan Kuusijärven uudet savusaunat sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Håkansbölen kartanon peruskorjaus.
Vantaa velkaantuu rajusti
Vantaan lainamäärä kasvaa voimakkaasti.
Kaupunginjohtajan Pekka Timosen budjettiesityksen mukaan kaupungilla olisi ensi vuoden lopussa lainaa reilusti yli miljardi euroa. Tämä merkitsee 4 144 euron lainapottia per asukas.
Kaupunginjohtajan esityksen mukaan koko Vantaan budjetti olisi ensi vuonna 1,14 miljardia euroa ja tilikausi jäisi 48,7 miljoonaa miinukselle.
Veroprosentit pysyvät esityksen mukaan samana eli esimerkiksi tuloveroprosentti olisi 6,4 prosenttia.
Samaan aikaan kaupungin työttömyysaste on kohonnut 12,4 prosenttiin, kun se vielä viime vuoden elokuussa oli 10,7 prosenttia.
Suomen talouden synkkä kuva näkyy myös Vantaalla: vuodessa avoimien työpaikkojen määrä putosi peräti 62 prosenttiyksikköä. Viime kuussa Vantaalla oli avoimia työpaikkoja 904 kappaletta, mutta vielä vuosi sitten 2 380 kappaletta.
Vantaa itse perustaa yli 200 uutta vakanssia varhaiskasvatukseen ja kouluihin. Lisäksi valtiolta kunnille siirtyvien työllisyyspalveluiden hoitoon palkataan yli 200 työntekijää.
Jumboon perustetaan kirjasto
Vantaa seuraa Helsingin ja Espoon esimerkkejä ja perustaa ensimmäisen kirjastonsa kauppakeskukseen.
Kartanonkoskella sijaitseva Pointin kirjasto siirretään viereiseen Jumbon kauppakeskukseen.
Vantaalaisille luvataan Jumbon kirjastossa lisää lainattavaa ja uusia palveluita. Samalla lisätilaa tarvitseva Vantaan kansainvälinen koulu saa käyttöönsä Pointin kirjaston tilat.