Palautteiden määrä on kasvanut viime vuosina. Ihmiset haluavat, että lupiinit hävitetään maisemasta.
Väylävirasto saa huomattavasti enemmän palautetta teiden varsien lupiineista kuin aikaisemmin, kertoo Väyläviraston asiantuntija Mika Terhilä. Viesteissä tiellä liikkujat pyytävät hävittämään lupiinien kasvustoja huomaamiltaan paikoilta.
Ihmiset ilmoittavat nykyään herkemmin huomioistaan teiden varsilta. Esimerkiksi tänä ja viime vuonna pelkästään kesäkuussa palautteita on tullut kaksi kertaa enemmän kuin ennen, noin 300 viestiä.
Voimakasvärinen kasvi herättää huomiota. Tänä kesänä lupiinien kasvustot ovat olleet hyvin runsaita, koska lupiini on hyötynyt sateisesta ja viileästä alkukesästä.
Terhilä uskoo, että yksi syy ihmisten aktiivisuuteen laittaa palautetta on tietoisuus siitä, että lupiini on vieraslajilistalla ja sen leviämistä tulisi ehkäistä.
Tehostettuun lupiinien poistoon tarvittaisiin oma rahoitus
Väylävirasto päättää ja ohjeistaa, miten lupiinit poistetaan Suomessa. Ely-keskukset suunnittelevat ja kohdistavat työn tarkemmin omilla alueillaan.
Käytännössä lupiinit niitetään alas. Niiden leviämiseen voi vaikuttaa niiton ajankohdalla. Tavoite on, että kasvi niitetään, ennen kuin se ehtii siementää. Tehostettua niittokampanjaa ei ole luvassa, koska siihen tarvittaisiin oma rahoituksensa.
– Kampanja tarvitsisi todennäköisesti poliittisen päätöksen, arvioi Terhilä.
Varsinais-Suomen ely-keskuksen alueella selvitetään tehokasta tapaa torjua lupiineja. Kokeilun aikana niitä kitketään ja niittämistä porrastetaan. Joillain paikoilla tehdään myös useita niittoja.
Vieraslajien poistokampanjat ovat olleet paljon esillä mediassa. Lupiineja hävittämällä voi ansaita myös rahaa. Teiden varsille ei saa kuitenkaan mennä niittämään lupiineja.
Terhilä kertoo, että tiealueella tehtävä työ on luokiteltu vaaralliseksi, joten siellä lupiinien poisto on ammattilaisten työtä.