Tänä vuonna Venäjän puolustusministeriössä on aloitettu lukuisia lahjus- ja korruptiotutkintoja johtavia virkamiehiä ja upseereita vastaan.
Venäjällä tuomioistuin on määrännyt kansalliskaartin everstin kahden kuukauden tutkintovankeuteen epäiltynä kavalluksesta, kertoo valtiollinen uutistoimisto Tass.
Tapauksessa on kyse lentoteknisten järjestelmien tilauksesta kansalliskaartille. Eversti Oleg Gamanjunovin epäillään aiheuttaneen kansalliskaartille 80 miljoonan ruplan eli vajaan 800 000 euron vahingon. Tutkinta jatkuu ja selvityksessä on muitakin rikosepäilyjä.
Tänä vuonna Venäjän puolustusministeriössä on aloitettu lukuisia lahjus- ja korruptiotutkintoja johtavia virkamiehiä ja upseereita vastaan.
Venäjän presidentti Vladimir Putin perusti kansalliskaartin vuonna 2016 ja siirsi sen alaisuuteen Venäjän sisäministeriön joukot sekä poliisin OMON- ja SOBR-erikoisjoukot. Suoraan presidentin alaisuudessa toimivaa kansalliskaartia johtaa Putinille jo Pietarin ajoilta tuttu Viktor Zolotov. Kansalliskaarti on osallistunut Ukrainan alueiden miehittämiseen Venäjän helmikuussa 2022 aloittamassa suurhyökkäyksessä.
Aiemmin tässä kuussa tutkintavankeuteen joutui Venäjän miehittämän Krimin kansalliskaartin varapäällikkö. Hänen syytetään hyväksyneen erikoisjoukkojen kasarmille tehdyt remonttityöt, vaikka ne eivät todellisuudessa olleet valmistuneet.