Ulkoministeriö ja suojelupoliisi kertovat, mitä lähes kolme vuotta kestäneen sodan aikana rintamalla taistelleista suomalaisista tiedetään.
Ukrainassa on taistellut lähes kolme vuotta jatkuneen sodan aikana kaikkiaan noin sata suomalaista.
Suomesta on lähtenyt vapaaehtoistaistelijoita Ukrainaan siitä lähtien, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan 24. helmikuuta 2022.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner huomauttaa, ettei ministeriö kerää systemaattisesti tietoa suomalaisten vapaaehtoisten täsmällisestä lukumäärästä.
– Karkea suuruusluokka tähän mennessä on satakunta.
Tannerin mukaan tällä hetkellä Ukrainassa taistelee arviolta kolmisenkymmentä suomalaista.
– Tämäkin on vain karkea arvio.
Ulkoministeriö julkaisi eilen maanantaina verkkosivuillaan tietokoosteen Ukrainan vapaaehtoistaistelijoille.
Ministeriö korostaa, että se ei suosittele eikä edistä vapaaehtoiseksi lähtemistä. Se kuitenkin auttaa Ukrainassa olevia suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti silloin, kun se on mahdollista.
Venäjän riveissä yksittäisiä suomalaisia
Tanner toteaa, että myös Venäjän puolella on taistellut yksittäisiä Suomen kansalaisia.
Heistä ulkoministeriöllä on kuitenkin epävarmemmat tiedot kuin Ukrainan joukoissa taistelevista.
Jotain ministeriö kuitenkin pystyy näistä harvoista suomalaisista kertomaan.
– Venäjän asevoimissa taistelleilla Suomen kansalaisilla on käytännössä ollut taustalla kaksoiskansalaisuus tai vähintään pitkäaikainen asuminen Venäjällä.
Supo on kiinnostunut ääri-ideologioiden kannattajista
Suojelupoliisin (supo) viestintäpäällikön Milla Meretniemen mukaan tiedustelupalvelu ei varsinaisesti seuraa kaikkia sota-alueelle lähteviä tai siellä taistelevia suomalaisia.
Supo on kiinnostunut heistä erityisesti silloin, jos lähtijät kannattavat jotain ääri-ideologiaa ja pyrkivät kartuttamaan taistelukokemusta sekä kohottamaan kykyä väkivaltaan.
Aiemmin supo on vahvistanut, että Suomesta lähteneiden joukossa on ollut yksittäisiä äärioikeistolaisia. Osa heistä on palannut Suomeen.
Meretniemi kommentoi, että supon käsityksen mukaan kaikkien Ukrainaan vapaaehtoisena matkustavien määrä on vähentynyt Venäjän hyökkäyksen alkuajoista.
– Monet vuonna 2022 lähteneistä ovat palanneet Suomeen. Osa matkustaa edestakaisin Suomen ja Ukrainan välillä.
Ulkoministeriön mukaan vuoden 2024 loppuun mennessä suomalaisia vapaaehtoisia on kaatunut tai kadonnut kymmenkunta.
Katso myös: