Luvaton liikkuminen kielletty -kyltti riippuu tolpassa porttipuomilla.
Valtava 700 hehtaarin alue on kokonaan aidattu. Puomilta lähtevä soratie kiertää muutamia kilometrejä jylhän vaaran huipulle.
Paikka on Octola Private Wilderness, joka on erittäin tarkka yksityisyydestään.
Mystisyys on mielikuva, joka on rakennettu vuosien aikana matkailukohteen ympärille.
– Haluamme pitää tietyn salaperäisyyden ja samalla luottamuksellisuuden meidän vieraillemme, kertoo matkailuyrittäjä ja Octolan omistaja Janne Honkanen.
Octola Private Wilderness mainostaa itseään maailman ensimmäisenä yksityisenä matkailukohteena, joka on alkanut mitata ilmanlaatua nykyteknologialla, reaaliajassa.
– Olemme kertoneet vieraillemme, että ilma on täällä maailman puhtainta. Nyt otettiin tiede avuksi, jotta saadaan näille puheille myös katetta, perustelee Honkanen.
Octolan ovet ovat avautuneet vain harvoin medialle. Tälläkin kertaa alueella saa kuvata vain tiettyjä, ennalta sovittuja paikkoja.
Kun vaaran laelle saapuu, eteen nousee yksikerroksinen, ruskea päärakennus. Alueella on myös pieni yksityismaja ja kylpylä, jossa on muun muassa uima-allas ja rentoutumishuone.
Vaikka puhutaan luksuskohteesta, sisätiloissa ei ole kullattuja vessanpönttöjä tai vesihanoja. Janne Honkasen mukaan luonto on keskiössä.
Ilmanlaatua on käytetty yllättävän vähän matkailuvalttina
Ilma Lapissa ja Kuusamossa on maailman puhtainta. Se on asia, jonka useat suomalaiset tietävät, mutta ulkomaalaisista vain kourallinen.
Ilmanlaatua Lapissa saattaa hieman heikentää idästä puhaltava tuuli, mutta vain hetkellisesti, kertoo Sallassa sijaitsevan Värriön tutkimusaseman johtaja Mikko Sipilä. Syynä ovat Suomen läheisyydessä Venäjällä sijaitsevat Montsegorskin rauta- ja terästehtaat.
Ilmanlaatua mittaavista laitteista ei ole Lapin erämaissa ylitarjontaa. Yksityisen yrityksen ilmanlaadun mittaukset auttavat myös ilmastotutkijoita.
– Tämä palvelee tutkimuskäyttöä nyt ja myöhemmin, kun dataa jää talteen tulevaisuuden tutkijoille, toteaa Mikko Sipilä.
Hän näkee, että esimerkiksi Pallastunturin Ilmatieteenlaitoksen tutkimusasema, joka on osa maapallon virallista meteorologista mittausverkostoa, voidaan pitää niin sanottuna ”superasemana”. Sitä tukevat Octalon kaltaiset yksityiset toimijat, joilla on pienemmät mittauspisteet.
Lapin puhdasta ilmanlaatua on käytetty yllättävän vähän matkailuyrityksissä asiakkaiden houkuttelemiseen. Hiukkastutkija Sipilää se ihmetyttää.
– Puhdas ilma on elinehto ja yhtä lailla merkittävä ihmisen terveydelle kuin esimerkiksi puhdas vesi.
Honkanen on samoilla linjoilla. Puhdas ilma tiedostetaan, mutta sitä ei hänen mielestään ole toistaiseksi osattu hyödyntää tarpeeksi matkailussa.
– Haluamme olla tässä eturintamassa.
Ilmanlaatu on yhteydessä elinajanodotteeseen
Ihminen on kautta aikojen tavoitellut ikuista nuoruutta. Lappi ei sitä voi tarjota, mutta se voi pidentää yksittäisen henkilön elinajanodotetta.
Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasema teki WHO:n tilastoista eliniänodotelaskelmat.
Niiden mukaan esimerkiksi Intian suurkaupungissa heikko ilmanlaatu voi laskea jopa vuosia ihmisen eliniänodotetta.
Ei siis liene sattumaa, että Octalon vieraana on ollut muun muassa Intian rikkain henkilö Mukesh Ambani.
– Esimerkiksi jos Intian Hapurin kaupungista kotoisin oleva viettää täällä viikon, niin hänen elinikänsä voi laskennallisesti pidentyä 27 tuntia ja 24 minuuttia, valaisee yrittäjä Janne Honkanen.
Hän viittaa Värriön tutkimusaseman WHO:n tilastoista tekemiin laskelmiin.
Milanossa asuvan ihmisen elinikä pitenisi yli kolme tuntia, jos hän oleskelee viikon Lapin puhtaassa ilmassa. Lappi on siis käytännössä ilmansaasteista kärsivälle kaupunkilaiselle puhtaan ilman kultala.
Lappi vetoaa myös megajulkkiksiin
Janne Honkanen omistaa useita matkailukohteita Lapissa.
Hänen luksuskohteissaan on vieraillut useita maailman julkisuuden henkilöitä, kuten Monacon ruhtinas Albert ja jalkapalloilija, megatähti Kylian Mbappé, joka vieraili Lapissa viime talvena.
Honkanen on vaitonainen vieraistaan, sillä luottamus on kaiken yhteistyön pohja. Osan kanssa vaitiolosta sovitaan kirjallisesti.
Honkanen muistuttaa, että vain osa asiakkaista on julkisuuden henkilöitä.
– Joskus esimerkiksi vakavasti sairaalle ihmiselle läheiset haluavat tarjota elämyksen.

