Tutkijoilla on tietoaukko, jonka täyttämisessä maanviljelijät ovat tärkeässä roolissa. Etelä-Suomen pelloilla tutkitaan nyt monimuotoisen maanviljelyn etuja.
Tuhatpäinen naakkaparvi toivottaa kaakatuksellaan tervetulleeksi pelto-Suomen sydämeen. Täällä Mäntsälässä maata viljelee nuori Topi Maanela, joka kyseenalaistaa maanviljelyn pinttyneitä tapoja ja uskomuksia.
Kymmenellä eteläsuomalaisella maatilalla pelloille on kylvetty tänä vuonna koeasetelma, jossa viljan alla kasvaa niin kutsuttuja kerääjäkasveja ja pellon reunalla monimuotoisuutta tukevia kukkakaistoja.
Yksi niistä on Maanelan kotitila, joka on mukana Helsingin yliopiston ja Baltic Sea Action Groupin kokeessa. Siinä etsitään ratkaisuja peltoluonnon monimuotoisuuden lisäämiseen, niin että se hyödyttää myös viljelijää.
Maanelan tila ei ole luomussa, mutta Maanela pyrkii viimeiseen viimeiseen asti viljelemään luonnonmukaisin keinoin. Työkalupakissa on siten lisäksi mahdollisuus torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttöön, jos niille tulee tarvetta.
Filosofiana on kuitenkin viljellä maata niin, että ravinnontuotanto kulkisi käsi kädessä ympäristöarvojen kanssa.
– Koitetaan tuottaa ruokaa ja pidetään yllä biodiversiteettiä samalla. Huolehditaan luonnosta ja vesistöistä, se on kaiken A ja O, Maanela sanoo.
Timotei on talvehtinyt pellolla ja tekee siksi nyt korkeaa tähkää. Moni vanhemman polven viljeljä saattaisi kauhistella peltoa, jossa timoteit keinuvat tuulessa matalakortisen viljan päällä.
– Varmasti se on vehnän satoa rokottanut, mutta en ole siitä huolissani. Timotei sitoo ravinteita, tekee maalle hyvää ja pitää pellon kasvipeitteisenä sadonkorjuun jälkeen.
Maanela käyttää kerääjäkasveja laidasta laitaan, vakiintunutta lajia ei ole. Viimevuotisen timotein lisäksi pellossa on veri- ja valkoapilaa, sinimailasta ja sikuria, jotka jäävät piiloon tähkämereen. Vehnän alla ne syövät rikkakasvien elintilaa ja sitovat ilmasta typpeä peltoon, vähentäen hiljalleen tarvetta lannoittaa.
– En pidä kerääjäkasvia kustannuksena, vaan investointina tulevaisuuteen. Yhden vuoden lottovoittoja ei voi saada, hyötyjä ei voi odottaa samana vuonna. Kerääjäkasvien käyttö on pitkäjänteistä hommaa, kuten maanviljelys muutenkin, Maanela kertoo.
Pitkän aikavälin hyötyjä Maanela on huomannut jo esimerkiksi pintamaan rakenteessa. Ympärivuotinen kasvipeitteisyys on Maanelalle tärkeää myös siksi, että pellot ovat valuma-alueella. Talven yli säilytettävät kerääjäkasvit pitävät juurineen maaperää koossa ja siten ehkäisevät eroosiota ja ravinnevalumaa vesistöihin.
Kukkakaista apuna kasvinsuojelussa
Maanelan pelloilla tutkitaan myös kukkakaistojen vaikutusta peltoluontoon ja viljelyyn. Kukkakaista on pellon laitaan kylvetty parin metrin kaistale, jossa kasvaa pölyttäjille tärkeitä kukkivia kasveja, kuten ahdekaunokkia, päivänkakkaraa ja jäykkänataa.
Kevät ja alkukesä oli viljelijälle vaikea, niin Mäntsälässä kuin muuallakin Suomessa. Vielä huhtikuussa satoi lunta ja sen jälkeen on oli kuivaa. Kukkakaista Maanelan viljapellon laidassa puskee toistaiseksi lähinnä rikkaruohoa, mutta kukkakasvit ponnistelevat kaikkine voimineen puhjetakseen nyt sopivasti kostuneesta maasta.
– Nyt täällä näkyy täydellinen kosteus. Kaikki monimuotoisuuskaistan kasvit ovat viimeistään nyt itäneet ja uskon, että tästä saadaan vielä hyvä kaista, Maanela arvioi.
Helsingin yliopiston kasviekologian dosentti Hanna Susi odottaa, että monimuotokäsittelyillä olisi hyvin positiivisia vaikutuksia, mahdollisesti jopa satoon. Suurin odotus on, että kasvimonimuotoisuus toisi pelloille enemmän eliölajeja ja kannattelisi pölyttäjäyhteisöjä, kuten kimalaisia.
Suden mukaan tutkimuskirjallisuudessa on viitteitä siitä, että kukkakaistat ovat lisänneet viljakasvien satoa.
– Ajattelisin, että vaikutus johtuu tuholaispaineen vähenemisestä. Kukkakaistalla elää petoja kuten leppäpirkkoja ja hämähäkkejä.
Kukkakaistat voivat suojata satokasvia luomalla kasvitautien leviämistä hidastavan puskurin pellon laitaan sekä tarjota ravintoa ja talvehtimispaikkoja pienpedoille, kuten hämähäkeille.
Monimuotoinen peltoluonto auttaa myös hyönteisiä syöviä lintulajeja, jotka ovat hyvin tehokkaita luonnon omia tuholaistorjujia.
– Kasvit kannattelevat monimuotoisuutta muissa lajiryhmissä, Susi toteaa.
Suden mukaan tutkimusta näin laajaa tutkimusta on tehty maailmallakin hyvin vähän. Tutkijoilla on tietoaukko, jonka täyttämisessä maanviljelijät ovat tärkeässä roolissa.
