Maailman terveysjärjestö WHO haluaa sähkösavukkeisiin tupakka-askeista tutut graafiset terveysvaroitukset.
Sähkösavukkeet uhkaavat romuttaa saavutetut edistysaskeleet tupakoinnin vaarojen torjunnassa, varoittaa Maailman terveysjärjestö WHO.
Asiaa käsiteltiin tällä viikolla Irlannin Dublinissa järjestetyssä tupakoinnin vastaisessa konferenssissa.
Asiantuntijoiden mukaan tupakoinnin lopettamisen tukeminen, vaaroista tiedottaminen ja tupakkaverojen korotukset ovat viime aikoina olleet pysähdyksissä.
Samalla sähkösavukkeiden ja muiden uusien nikotiinituotteiden ”aggressiivinen” markkinointi on mukaan WHO:n mukaan lisääntynyt.
Erityisesti nuoret ovat alttiita tästä aiheutuville haitoille, järjestö varoittaa.
Tupakkatuotteiden hinnat laskeneet maailmalla
Tupakkateollisuus tuo jatkuvasti markkinoille uusia tuotteita, kuten sähkötupakoita, nikotiinipusseja ja lämmitettäviä tupakkatuotteita.
Näiden tuotteiden on havaittu houkuttelevan erityisesti nuoria – tutkimusten mukaan maailmalla noin 6 prosenttia 13–15-vuotiaista lapsista käyttää sähkösavukkeita.
Moni saattaa myös vaihtaa sähkötupakkaan tupakoinnin lopettaakseen.
Arvostettu tutkija ja toksikologi, Itä-Suomen yliopiston emeritaprofessori Kirsi Vähäkangas totesi kuitenkin aiemmin Ylelle, että käsitys sähkötupakan vaarattomuudesta on pelkkä mielikuva.
Sähkötupakat sisältävät usein savukkeita suurempia määriä syöpäriskiä lisäävää nikotiinia ja raskasmetalleja. Lisäksi niissä on myös glyserolia, joka höyrystyneenä ja hengitettynä vahingoittaa keuhkoja.
WHO suosittelee tupakkatuotteille korkeaa verotusta. Monilla alueilla – erityisesti matala- ja keskituloisissa maissa – tupakkatuotteiden hinnat ovat kuitenkin laskeneet viime vuosikymmenen aikana, mikä on lisännyt niiden käyttöä.
Sähkösavukkeita ja vastaavia tuotteita puolestaan säännellään tällä hetkellä 133 maassa. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa kertakäyttöiset sähkösavukkeet jopa kiellettiin hiljattain nuorten ja ympäristön suojelemiseksi.
Toisaalta 62 maassa sääntely näiden tuotteiden kohdalla puuttuu kokonaan.
Kuusi keinoa
WHO:n terveyden edistämisen johtaja Rüdiger Krechin mukaan ”tuhansien” uusien tupakkatuotteiden sääntely on kansallisille viranomaisille haastavaa – ja juuri tähän tupakkateollisuus pyrkii siirtääkseen huomion pois perinteisistä tuotteistaan.
Hän kuitenkin korostaa, että tuotteiden sääntely on tärkeää, niiden houkutellessa erityisesti nuoria nikotiinin käyttöön – ja sitä kautta myös riippuvuuteen ja tupakointiin.
WHO käsittelee raportissaan kuutta keskeistä keinoa tupakoinnin torjunnassa: tuotteiden verotusta, savuttomia tiloja, lopettamisen tukemista, ennaltaehkäisevää politiikkaa, mainonnan kieltämistä sekä graafisia haittavaroituksia.
Vuodesta 2007 alkaen 155 maata on ottanut käyttöön ainakin yhden näistä keinoista.
Toisaalta vain neljä maata – Brasilia, Mauritius, Alankomaat ja Turkki – ovat ottaneet käyttöön ne kaikki. 40 maata puolestaan ei noudata mitään käytännöistä.
WHO:n mukaan jatkossa ainakin graafiset terveysvaroitukset tulisi ulottaa myös sähkösavukkeisiin, lämmitettäviin tupakkatuotteisiin ja nikotiinipusseihin.
Asiaa kommentoinut WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus totesi, että tupakoinnin torjunnassa on saavutettu viimeisen 20 vuoden aikana paljon edistystä.
– Mutta tupakkateollisuus kehittyy jatkuvasti, ja niin on tehtävä meidänkin, hän sanoi The Guardianin mukaan.