Lehden mukaan Bidenin hallinto jatkaa kuitenkin pyrkimyksiään saavuttaa osapuolten välille sopua, sillä se näkee sopimuksen ainoana ratkaisuna Gazan sodan lopettamiseksi.
Äärijärjestö Hamasin ja Israelin ei uskota pääsevän sopuun aselevosta ja panttivankien vapauttamisesta Joe Bidenin presidenttikauden aikana, kertovat korkea-arvoiset viranomaislähteet yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalille (WSJ).
Lehden mukaan Bidenin hallinto jatkaa kuitenkin pyrkimyksiään saavuttaa osapuolten välille sovun, sillä se näkee sopimuksen ainoana ratkaisuna Gazan sodan lopettamiseksi ja konfliktin eskaloitumisen estämiseksi Israelin sekä äärijärjestö Hizbollahin välillä.
Valkoinen talo on aiemmin sanonut Hamasin ja Israelin hyväksyneen ”90 prosenttia” aselepoehdotuksen sisällöstä. Korkea-arvoiset viranomaiset Valkoisessa talossa, ulkoministeriössä ja puolustusministeriössä eivät kuitenkaan usko osapuolten saavuttavan sopua.
– Minkäänlainen sopimus ei ole lähettyvillä. En ole varma, että sellaista saavutetaan koskaan, kertoi WSJ:lle nimetön viranomaislähde.
Turhautumista Israeliin ja Hamasiin
Sovun esteenä ovat WSJ:n haastattelemien viranomaisten mukaan Israelilta vapautettavaksi vaadittavien palestiinalaisvankien suuri määrä ja viimeaikaiset äärijärjestö Hizbollahin hakulaitteisiin sekä radiopuhelimiin kohdistuneet räjähdykset, joista järjestö on syyttänyt Israelia.
Lisäksi tulitaukosopimuksen välittäjäosapuolet ja lehden haastattelemat viranomaislähteet ovat turhautuneita sekä Israeliin että Hamasiin.
– Kuten olemme sanoneet alusta lähtien, tulee [sopu] vaatimaan johtajuutta ja kompromisseja. Kehotamme molempia osapuolia osoittamaan sitä, sanoi viranomaislähde WSJ:lle.
Torstaina Hizbollah-johtaja Hassan Nasrallah sanoi puheessaan, että päivien tapahtumia voisi kutsua sodanjulistukseksi. Ranskassa samaan aikaan vieraillut Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken puolestaan vetosi osapuolia pysymään maltillisina ja välttämään toimia, jotka tekisivät sovun saavuttamisesta ”yhä haastavampaa”.
Bidenin hallinto uskoo, että Hamasin ja Israelin välinen aseleposopimus rauhoittaisi koko Lähi-idän aluetta. Sopu edesauttaisi myös Israelia ja Saudi-Arabiaa normalisoimaan välejään, jotka ovat tulehtuneet Gazan sodan aikana.