Israelin ja äärijärjestö Hamasin tulitauko alkoi Israelin pääministerinkanslian mukaan klo 11.15 Suomen aikaa.
Israel on saanut nimilistan tänään vapautettavista kolmesta panttivangista. Asiasta kertoi israelilainen virkamies uutistoimisto Reutersille. Tämä mahdollisti tulitauon alkamisen. Lista on ollut ehtona aselevon toimeenpanolle.
Hamas aikoo tänään vapauttaa kolme naispanttivankia. Vapautuksista on ilmoitettu naisten perheille. Vapautuksen pitäisi ennakkotietojen mukaan tapahtua tänään kello 16 jälkeen Suomen aikaa.
Ylen toimittaja Antti Kuronen oli sunnuntaina päivällä Erezin rajanylityspaikalla.
– Pääsin ensimmäistä kertaa lähelle Gazan rajaa koko sodan aikana. Rajalla on kymmeniä rekkoja odottamassa avustuslastissa. Rekoissa on ainakin jauhoja ja keksejä, kertoo Kuronen.
Vapautettavia ovat uutistoimistojen mukaan 31-vuotias eläintenhoitaja Doron Steinbrecher, 28-vuotias Emily Damari ja 24-vuotias Romi Gonem.
Steinbrecher siepattiin Hamasin toissavuoden lokakuussa eri puolille Israelia tekemän iskun aikana asunnostaan Kfar Azan kibbutsilla. Emily Damarilla on Birtannian ja Israelin kaksoiskansalaisuus. Myös häet siepattiin Kfar Azasta. Marraskuussa vapautetut panttivangit kertoivat olleensa yhteydessä Emliy Damariin oman vankeutensa aikana.
24-vuotias Romi Gonem siepattiin, kun hän yritti paeta yhden hyökkäyksen kohteena olleelta Supernova-musiikkifestivaalilta.
Seuraavaa panttivankiryhmää lupaillaan vapaaksi viikon kuluessa
Pääninsterinkanslia kertoo, että neljä seuraavaa elossa olevaa naispanttivankia vapautetaan viikon kuluttua.
Hamasin ja Israelin hyväksymän kolmen vaiheen sopimuksen mukaan Israel vapauttaa vastineeksi palestiinalaisia panttivankeja. Aiempien tietojen mukaan Israel vapauttaa kutakin naispanttivankia vastaan 50 palestiinalaista.
Hamasilla on hallussaan edelleen kymmeniä israelilaisvankeja. Osa heistä on kuolleita. Vainajat on määrä luovuttaa Israelille sopimuksen viimeisessä vaiheessa.
Israel jatkoi iskuja Gazaan viime hetkille ennen tulitauon voimaantuloa. Hamasin mukaan iskuissa on kuollut toistakymmentä ihmistä.
15 kuukautta kestäneen sodan aikana Gazassa on Hamasin terveysministeriön mukaan kuollut 46,800 palestiinalaista. Hamasin hyökkäyksessä Israelin puolelle lokakuussa 2023 kuoli 1200 ihmistä. Panttivankeja oli alunperin 251.
Tulitauon on määrä kestää kuusi viikkoa. Antti Kuronen kertoo , että monet paikalliset epäilevät sodan jatkuvan tauon jälkeen.
– Toiset iloitsevat, toisten mielestä sotaa pitäisi ehdottomasti jatkaa.
Reuters, AFP
Juttu täydentyy.