Myös Stasevskijn musiikin parissa menestyneet sisarukset Dalia Stasevska ja Lukas Stasevskij palkittiin torstaina samalla kunnianosoituksella.
Eurooppalainen Suomi -yhdistys on valinnut Vuoden eurooppalaisiksi 2025 Ylen Kiovassa työskentelevän toimittajan Justas Stasevskijn sekä hänen sisaruksensa Dalian ja Lukaksen.
Dalia Stasevska on maailmalla menestynyt kapellimestari. Lukas Stasevskij on soittanut ammatikseen selloa ja tekee parhaillaan dokumenttielokuvaa Ukrainasta.
Justas Stasevskij tavoitettiin puhelinhaastatteluun Puolasta matkalla Ukrainasta Suomeen.
– Tosi iso kunnia. Palkinto tuli siitä, että olemme pitäneet Ukrainan asiaa esillä monipuolisesti. Jaan nöyränä kunnian palkinnosta sisarusteni kanssa ja kaikkien niiden kanssa, jotka tekevät työtä Ukrainan eteen, Justas Stasevskij sanoo.
Palkinto myönnetään ansiokkaasta työstä eurooppalaisten arvojen, kansainvälisen yhteistyön ja demokratian hyväksi.
– Minulle nuo asiat merkitsevät ennen kaikkea vapautta ja sitä, että olemme valmiita puolustamaan arvoja, joita on pidetty jo vähän itsestäänselvyyksinä, Stasevskij sanoo.
Hän muistuttaa, että monet ukrainalaiset ovat maksaneet arvojen puolustamisesta omalla hengellään.
Ulkomaantoimittajaksi Ylen uutiskoulun kautta
Stasevskijn sisarukset asuivat lapsuutensa Tampereella. Isä oli ukrainalainen, äiti suomalainen, kuvataiteilijoita molemmat.
Lapset kasvoivat musikaalisessa perheessä. Justas Stasevskij toimi pianistina ja pianonsoiton opettajana ja lehtorina ennen toimittajauraansa.
Ylen toimittajaksi Justas Stasevskij päätyi omien sanojensa mukaan sattuman kautta.
– Kun sota alkoi, ajattelin, että pianonsoiton opettaminen tai musiikki ei riitä. Ylen pääuutisissa kerrottiin, että Yle hakee uutiskouluohjelmaan viittä ihmistä, jotka haluavat kokeilla journalismia. Tiesin sillä hetkellä, että tämä on minulle tarkoitettu.
Hänet valittiin 500 hakijan joukosta jutullaan, joka kertoi rintamalla haavoittuneista ukrainalaissotilaista.
Nyt hän asuu Kiovan keskustassa ja raportoi sodasta Ukrainasta Ylen nettisivuilla, radiossa ja televisiossa.
Näin Justas Stasevskij kertoi maanantaina Ukrainan droonihyökkäyksistä Venäjän voitonpäivän alla:
Sota ei pelota
Ukrainassa asumisen hän kokee valtavana ja innostavana mahdollisuutena tutustua omaan ukrainalaiseen identiteettiinsä.
– Isä ja isoäiti pitivät kotona huolen siitä, että ukrainaa pitää osata kirjoittaa ja puhua – piti siitä tai ei – mutta en ole koskaan aiemmin päässyt asumaan Ukrainassa.
Sota on läsnä myös pääkaupungissa. Se ei kuitenkaan pelota häntä.
– Sotaan tottuu varsinkin Kiovassa hyvin nopeasti. Ulkonaliikkumiskielto tulee kahdeltatoista, mutta vielä yhdeltätoista pääkatu saattaa olla tupaten täynnä ihmisiä. Ja jo tunnin päästä saattavat konekiväärit alkaa laulaa.
Stasevskij pitää työtään merkityksellisenä ja arvokkaana sitä, että uutisointi on totuudenmukaista ja laadukasta.
Journalistisella puolueettomuudella on paikkansa, mutta Stasevskijn mielestä Ukrainan tilanteessa ei ole epäselvyyttä, kenen puolella ollaan.
– On aivan selvää, että puolustamme eurooppalaisia ja demokratiaa. Pyrin totta kai siihen, että en käsittele Ukrainaa mitenkään silkkihansikkain, Stasevskij sanoo.
Sodan lopputulos eurooppalaisten käsissä
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jatkunut jo kolme vuotta eikä loppua näy. Stasevskij sanoo, että Ukraina voi edelleen voittaa sodan. Kaikki on kiinni Euroopasta ja sen tahdosta.
– Sodan lopputulos on edelleen ihan meidän käsissämme. Jos mietitään taloutta, kuinka valtavasti paljon isompi Euroopan talous on kuin Venäjän. Ja kuinka paljon suuremmat sotavoimat Euroopalla on.
Stasevskijn mukaan herättää hämmennystä, että eurooppalaiset eivät näytä saavan kokoon edes kahtakymmentäviittätuhatta sotilasta turvaamaan mahdollista rauhaa, kun sota joskus päättyy.
– Voiman pitäisi olla ihan ylivertainen Venäjään nähden. Pakotteiden sarallakin olisi vielä mahdollisuuksia. Siinä missä eurooppalaiset aikailevat, Venäjän liittolaiset eivät, hän sanoo ja mainitsee Venäjää tukevat Pohjois-Korean ja Iranin.
Stasevskij harrastaa vaativan työn vastapainona liikuntaa, uimista ja lenkkeilyä, mutta sanoo uutistoimittajana olevansa vähän liiankin kiinni maailman uutistapahtumissa.
– Kyllä se on aika lailla ympärivuorokautisesti koko ajan tätä sotatodellisuutta. Luen ihan jatkuvasti uutisia, ja se on ehkä vähän jopa ongelma. En oikein osaa irrottautua, kun joka päivä tapahtuu ja saattaa tulla iso käänne.
Lue esimerkiksi nämä Justas Stasevskijn jutut: