Luvaton puunkaato tapahtui Lempäälässä lokakuussa 2021. Esitutkinta lopetettiin, koska poliisi ei saanut riittävää selvyyttä tekijöistä.
Lempäälän kunnan puistoalueelle kolme vuotta sitten iskenyt luvaton metsuri tai metsurit jäivät paljastumatta ja ilman rangaistusta.
Lähellä Lempäälän kanavaa sijaitsevasta puistosta oli syksyllä 2021 kaadettu salaa lähes sata puuta. Kaadetut puut olivat lähinnä koivuja ja leppiä.
Kaadetun puuston arvoksi arvioitiin tekoaikaan noin 30 000 euroa.
Tapausta tutkittiin törkeänä vahingontekona. Esitutkinta kuitenkin lopetettiin tämän vuoden keväällä. Päätöksen tutkinnan lopettamisesta teki syyttäjä tutkintaa johtaneen poliisin esityksestä.
Esitutkinnan päättämisestä kertoi ensin Aamulehti.
Poliisi kuuli tutkinnassa useita henkilöitä
Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei tullut riittävänä pidettävää selvyyttä siihen, milloin tarkkaan ottaen puita on kaadettu kyseisellä alueella.
Ennen kaikkea epäselväksi jäi, kuka tai ketkä puita olivat olleet kaatamassa.
Esitutkinnassa kävi ilmi, että alueella oli järjestetty taloyhtiön talkoot samana syksynä kahteenkin eri otteeseen, mutta epäselväksi jäi, oliko puita kaadettu näiden siivoustalkoiden yhteydessä vai jonakin muuna ajankohtana.
Poliisitutkinnassa selvisi myös, että samalta alueelta oli jo vuonna 2020 kaadettu puita myrskyn jälkeen.
Poliisi kuuli asiassa useita henkilöitä epäiltynä, mutta epäselväksi jäi, olivatko kyseiset henkilöt millään tavalla osallistuneet puiden kaatamiseen.
Puuston arvo saattoi olla ensiarviota pienempi
Syyttäjä kiinnittää päätöksessään huomiota puuston arvoon. Tapausta tutkittiin epäiltynä törkeänä vahingontekona perustuen puuston arvoon.
Arvio, 30 000 euroa, perustui siihen, että kyse olisi ollut tavallista arvokkaammista puistopuista.
Syyttäjän mukaan kyseisen puuston todellinen arvo on kuitenkin voinut olla tätä vähäisempi. Näin ollen puunkaadosta ei olisi aiheutunut erittäin suurta taloudellista vahinkoa asianomistajalle, eikä vahingontekoa olisi voitu välttämättä katsoa törkeäksi.
Tällöin kyse olisi ollut perusmuotoisesta vahingonteosta, jossa syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa tekopäivästä. Tässä tapauksessa syyteoikeus olisi siis myös vanhentunut jo syyskuussa 2023.
Syyttäjän mukaan poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella oli varsin todennäköistä, että syyttäjä tulisi jättämään syytteen nostamatta riittävän näytön puutteessa.
Myöskään tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei syyttäjän mukaan vaatinut esitutkinnan jatkamista.