Neste otti Hangon rannan rasvakokkareista syyt niskoilleen, mutta Rajavartiolaitoksen tuoreen esiselvityksen mukaan se ei aiheuttanut niitä.
Öljynjalostusyhtiö Neste ei olekaan Hangon rannikolle ajautuneiden valkoisten rakeiden syypää, kertoo Rajavartiolaitos tiedotteessaan.
Rasvakokkareet aiheuttaneen aineen alkuperää ja tarkkaa määrää ei saatu vahvistettua esiselvityksessä. Se kuitenkin saatiin varmistettua, että suomalaisen öljy-yhtiön eli Nesteen käyttämän varustamon alus ei aiheuttanut rakeita.
Esiselvityksessä ei voitu Rajavartiolaitoksen mukaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, että päästö voi olla peräisin venäläistä satamaa käyttävästä aluksesta.
Suomessa alukset pesevät tankit yleensä satamissa, jolloin tankin pesulle merellä ei ole tarvetta tai mereen pääsevän aineen määrä on vähäinen, jos tankki päätetään pestä, tiedotteessa kerrotaan.
Neste hankki siivousapua
Hangon rannikolle ajautui raemaista valkoista ainetta tammikuun lopussa.
Hieman yli viikkoa myöhemmin Neste sanoi, että sen laboratoriotutkimuksien mukaan rakeet ovat erittäin todennäköisesti peräisin Nesteen merikuljetuksia tekevän aluksen pesuvedestä.
Neste sitoutui korvaamaan sellaiset vahingot, jotka ovat aiheutuneet yhtiön toiminnasta.
Operatiivisen johtajan Markku Korvenrannan mukaan aiheutuneet kulut on viety loppuun eikä mitään peritä takaisin, vaikka Neste osoittautuikin syyttömäksi.
Neste hankki Hankoon koneellista puhdistuskalustoa ja tilasi siivoojia paikkoihin, joihin koneet eivät pääse, kuten kivisille rannoille. Neste myös päätti tukea Itämeren suojelua lahjoitusvaroin.
Muissa olosuhteissa päästö olisi voinut jäädä huomaamatta
Huomionarvoista tapauksessa on viranomaisten mukaan myös Hangon päästön yhteydessä vallinneet olosuhteet, jotka johtivat siihen, että päästö havaittiin kiinteinä kokkareina.
Jos meri olisi ollut jäässä, päästö olisi jäänyt sen alle. Lämpimämmissä olosuhteissa vastaava päästö olisi nestemäisenä, jolloin sen havaitseminen olisi ”erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta”.
Näytteistä ei löydetty ympäristölle tai ihmisterveydelle haitallisia aineita, selvisi Suomen ympäristökeskuksen lausunnosta. Päästö koostui luontaisista rasvoista ja öljyistä, joita esimerkiksi Suomenlahdella kuljetetaan runsaasti teollisuuden eri tarpeisiin.