tiistai, 3 joulukuun

Sudet ovat tulleet niin pelottomiksi, että kunta järjesti osalle lapsista turvallisemman koulumatkan.

10-vuotias Martta Juntto oli elokuussa menossa isänsä Janne Junton kanssa autolla kauppaan, kun he huomasivat suden pellon reunassa. He seurasivat, miten susi nappasi myyrän tai jonkun muun pieneläimen suuhunsa.

Martta Juntto sai kuvattua videolle pellon reunassa olleen suden.

Junttojen perhe asuu Junttolan kylässä Lappeenrannan naapurikunnassa Luumäellä.

Sudet ovat muuttaneet heidän perhearkensa viime kesästä alkaen.

– Lapset eivät enää mene hämäräaikaan ulos, ja muutoinkin pitää olla varovaisempi. Työpäivän jälkeen ei hämärässä tai pimeässä voi lähteä lenkille. Ei kerta kaikkiaan uskalla, jos tulee susi vastaan, sanoo Janne Juntto.

Myös perheen mäyräkoira on alkanut käyttäytyä erikoisesti.

– Se vaistoaa, että alueella on jotain. Ei halua mennä eteenpäin, vaan kääntyy jopa ympäri tai pyrkii syliin, kertoo Janne Juntto.

Janne Junno kertoo nähneensä suden useamman kerran kylätiellä. Viime talvena suden jäljet olivat heidän kotipihallaan.

Heidän kaksi lemmikkikissaansa katosivat samaan aikaan, kun susihavainnot alkoivat lisääntyä.

– Sudet eivät tunnu pelkäävän, vaikka soittaisi auton pilliä. Hyvin kesyn tuntuisia ovat, kertoo Janne Junno.

Tarkkaa tietoa susien määrästä ei ole, mutta paikallisten asukkaiden ja metsästäjien riistakamerakuvien perusteella alueella on ainakin kymmenen sutta

Luumäellä liikkuu myös koirasusia, eikä täyttä varmuutta ei ole, ovatko kyseessä koirasudet vai oikeat sudet.

Oppilaat kotiovelta koulun pihaan

Osa Luumäen Kangasvarren koulun koulukyydityksissä olevista oppilaista on lukuvuoden alusta alkaen haettu taksilla kouluun kotiovelta sen sijaan, että oppilaat kävelisivät taksin noutopaikalle.

– Susihavainnot olivat lähellä oppilaiden kulkureittejä ja taksien noutopisteitä. Päädyimme turvallisuuden takia siihen, että lapset haetaan ihan kotiovelta asti, sanoo Luumäen kunnan sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kai Könönen.

Kai Könösen mukaan on täysin ymmärrettävää, että vanhemmilla ja lapsilla on suuri pelko ja huoli. Hän on ollut useita kertoja yhteydessä syksyn aikana poliisiin ja saanut neuvoksi, että pitää ottaa yhteyttä hätäkeskukseen ja kertoa, missä havainto on tehty.

– Tämä tilanne ei voi vain jatkua ja jatkua. Kyllä ihmisillä on oikeus elää omalla asuinalueellaan ja asua ja käyttää palveluja turvallisesti, kertoo Kai Könönen.

Teemu Nurkan riistakamera tallensi suden Luumäen Hyyrylän kylältä. Sieltä on noin kaksi kilometriä matkaa Kangasvarren koululle.

Susi lähes kylän keskustassa

Luumäellä asuvan Heikki Junnin puoliso näki suden Jurvalassa vilkkaan asfalttitien varressa viime maanantaina. Tien varrella sijaitsevat myös koulu ja päiväkoti.

Heikki Junni on hyvin huolissaan.

Junni kertoo, että tie, jossa susi nähtiin, on lasten koulutie. Hänen tyttärensä kulkee kahden kilometrin koulumatkan polkupyörällä tai kävellen.

– Tässä kävelee ja pyöräilee lapsia kouluun, niin kyllähän se huolestuttaa, että suurpeto tai -petoja on näillä samoilla seuduilla.

Luke seuraa tilannetta

Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Mia Valtosen mukaan Luumäellä tehtyjen muutamien laumahavaintojen perusteella on mahdollista, että sinne on voinut syntyä laumareviiri.

– Susikantaa ja reviirejä arvioitaessa tarkastellaan kuitenkin havaintojen kertymistä pidemmältä ajalta: elokuun alusta helmikuun loppuun.

Kaakkois-Suomen poliisi on tehnyt tänä vuonna neljä karkotuspäätöstä asutuksen lähellä liikkuneen suden takia. Ne ovat koskeneet susia, jotka ovat palanneet yhä uudelleen ihmisten pihoille.

Poliisi tekee jokaisen ilmoitetun susihavainnon pohjalta riskiarvion, jossa poliisi kartoittaa, missä susi on nähty ja miten se on tilanteessa käyttäytynyt.

Poikkeusluvan suden tappamiseen myöntää Riistakeskus yksittäisen tapauksen ja harkinnan perusteella. Susi on rauhoitettu eläin.

Jaa.
Exit mobile version