Puukolla lyönyt nuori mies sai ehdollista vankeutta. Käräjäoikeudessa käsiteltiin Tampereen Rosendahlin rannassa viime elokuussa tapahtuneita tekoja.7.5. 16:37•Päivitetty 7.5. 17:02Nuori mies on saanut rangaistuksen venetsialaisiltana Tampereella…
Eduskunta on hyväksynyt poliittisia lakkoja ja tukilakkoja rajoittavat lakiesitykset. SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattama hylkäysesitys kaatui eduskunnan äänestyksessä.Pekka Kinnunen, Ari Hakahuhta, Voitto-robotti14:48•Päivitetty 18:57Petteri Orpon (kok.)…
Suojelupoliisi kertoo, että yksi sen ylitarkastajista on pidätetty virasta käynnissä olevan esitutkinnan…
Kymmeniä vuosia sitten myönnetyt vanhat aseluvat jakavat kansanedustajien mielipiteet.Suurin osa vanhoja aseita omistavista ja kymmeniä vuosia sitten aseluvan saaneista osaavat toimia oikein. Aseita käytetään esimerkiksi harrastuksen parissa ampumaradoilla.Näin vakuuttaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenna Simula A-studiossa keskiviikkona. Simula ei näe tarvetta käydä lävitse vanhojen aselupien perusteita.– Lainsäätäjän ei pidä juosta yksittäisten tapausten perässä. Jos ihmisillä on ollut 30 vuotta vanhoja aselupia ja aseita kotonaan, ja ongelmia on hyvin vähän, niin sitten lähdettäisiin keräämään aseita pois.Kansanedustaja Timo Vornasen ampumistapauksen yhteydessä on käynyt ilmi, että Suomessa voi edelleen olla voimassa aselupia, jotka on myönnetty 26 vuotta sitten vanhentuneen lainsäädännön aikana.SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman…
Vedenpinta on noussut tavallista aikaisemmin tavallista korkeammalle. Nousun odotetaan saavuttavan huippunsa viikon kuluttua toukokuun puolivälissä. Vedenpinnan nousu näkyy selvästi Mika Hämäläisen rannassa Vehmersalmen Ryönänlahdessa.Hämäläisen puinen…
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vaarantaa kaupungin mukaan oikeuden työttömien lakisääteisiin palveluihin, ja samalla kunnan omat kustannukset nousevat.Hanna Holopainen, Essi Puuri7.5. 18:32•Päivitetty 7:56Ylivieskassa pelätään, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen säästöt…
Uudet aikarajat vaikeuttavat poliittisia työtaisteluja. Uhkana ovat myös entistä suuremmat hyvityssakot.Uudet säädökset tekevät lopun pitkistä poliittisista lakoista.Eduskunta hyväksyi tänään keskiviikkona uudet lait, jotka asettavat aikarajan…
Ilmoitus johti usean yksikön tehtävään. Poliisin mukaan ilmoitus oli perätön. 7.5. 18:40•Päivitetty 7.5. 19:06Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jossa hätäkeskukseen soittanut henkilö kertoi nähneensä videopuhelun…
Hidas jäähtyminen, polttoaineessa olleet irto-osat ja useat muut seikat ovat viivästyttäneet OL3-reaktorin huoltoa tuplasti suunnitellusta. Sähköstä ei kuitenkaan pitäisi tulla pulaa.Yrjö Hjelt, Tapio TermonenOlkiluodon ydinvoimaloiden pitkittyneet ja päällekkäin menevät huoltoseisokit ovat viime päivinä herättäneet kysymyksen sähkön riittävyydestä.Kantaverkkoyhtiö Fingridin voimajärjestelmän käytön johtaja Tuomas Rauhala rauhoittelee sähkön saatavuudesta huolestuneita suomalaisia.– Vaikka Olkiluoto…
Valtioneuvosto käyttäisi ensimmäistä kertaa valtaa ympäristoluvituksen nopeuttamisessa. Lainsäädäntöä asiasta ei silti vielä ole. Pasi Peiponen, Päivi LakkaMahdollisen TNT-räjähdetehtaan ympäristöluvitus voidaan tehdä nopeutetulla aikataululla, ennakoi ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) Ylelle.Yle kertoi äskettäin ensimmäisenä puolustushallinnon suunnitelmista TNT-räjähdetehtaasta.Lue lisää:Ylen tiedot: Suomi haluaa nopealla aikataululla TNT-räjähdetehtaan, joista on huutava pula EuroopassaForcit neuvottelee TNT-räjähteitä valmistavan…
Teknologia-alan yrityksiin on kuitenkin palannut tulevaisuuden uskoa. Alalla moni odottaa tilauksia tipahtelevan lisää syksymmällä.Virpi Hukkanen, Antti ParvialaVientiteollisuuden tulevaisuuden odotukset ovat kohentuneet nopeasti, mutta tämän hetken todellisuus on synkempi.Suuren vientialan, teknologiateollisuuden, kevät ja kesä jatkuvat alavireisenä. Alan yritykset ovat saaneet alkuvuonna uusia tilauksia vähemmän kuin vuosiin.Yritysten etujärjestö Teknologiateollisuus ry. julkaisi tietoa…
Helsingin Uimastadionilla koulutetaan parhaillaan henkilökuntaa sunnuntaina alkavaa kautta varten.Anna Horppu, Olli-Pekka KursiAsiakkaiden on varauduttava tavanomaista viileämpään veteen Helsingin Uimastadionilla, joka aukeaa kävijöille äitienpäivänä. Kyseessä on yksi Helsingin suosituimmista liikuntapaikoista.Normaalisti altaiden vesi on 27 asteista. Laitosmestari Jari Itkonen arvioi, että veden lämpötila on sunnuntaina noin 22–24 asteista.Viileämpi vesi johtuu ison altaan…
Irlannin euroviisuedustaja joutui ennakkosensuurin kohteeksi semifinaalissa Malmössä tiistaina.Laulaja Bambie Thug, 31, joutui muuttamaan lavameikkinsä ennen esiintymistään, koska laulukilpailua hallinnoiva EBU piti niitä poliittisena kommenttina. Asiasta…
Maanläheinen, hieman maakellarimainen ja myös miedosti pähkinäinen.Näin voisi luonnehtia Vantaalla suurin odotuksin…
Digionesta on toivottu isojen kaupunkien yhteistä oppimateriaali-, lukujärjestys- ja opetusjärjestelmää. Sen pitäisi…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Kotimaa
Katso LisääHirvi ehti liikkua eri puolilla Kupittaata ja Turkua useamman tunnin ajan.6.5. 14:16•Päivitetty…
Ulkomaat
Katso LisääTrumpia syytetään hyssyttelyrahojen maksamisesta aikuisviihdetähdelle ja asian salaamisesta vuoden 2016 presidentinvaalien alla.Yhdysvaltain…
Politiikka
Katso LisääEduskunnassa on tiistaina keskusteltu hallituksen taloussuunnitelmista vuosille 2025–2028. 15:55•Päivitetty 16:05SDP sopeuttaisi julkista…
Kulttuuri
Katso LisääTekoälyn käytön kautta on mahdollisuus personoida radiouutisia eri kanaville, kertoo Bauer Median…
Talous
Katso LisääMikkelin energiayhtiö julkaisi tilinpäätöksensä tiistaina. Kansainvälinen sijoitusjätti osti vähemmistöosuuden yhtiöstä aiemmin tänä vuonna.Avaa kuvien katseluEtelä-Savon Energian omistama Pursialan voimalaitos tuottaa kaukolämpöä ja sähköä Mikkelissä. Kuva: Juho Liukkonen / YleEtelä-Savon Energia (ESE) teki viime vuonna hyvän tuloksen. Mikkeliläinen energiayhtiö julkaisi viime vuoden tilinpäätöksensä tiistaina.Yhtiön mukaan hyvän tuloksen taustalla on edelleen aiempia vuosia korkeampi sähkön pörssihinta sekä sähkön tuotannon suuri säätökyky. Tällä tarkoitetaan sitä, että tuotantoa ylläpidettiin erityisesti silloin, kun pörssihinta oli korkealla.ESE myy kaiken itse tuottamansa sekä osakkuusyhtiöiden kautta saamansa sähkön pörssiin. ESEn oma tuotanto toteutui merkittävästi korkeampaan hintaan verrattuna pörssisähkön keskihintaan. Yhtiön mukaan vuosien 2021–2022 hintatasosta on kuitenkin tultu alaspäin.ESEn…
Sähkö on viime vuoden toukokuuhun nähden kallista. Huomenna maksetaan pörssisähköstä kovia hintoja.Avaa kuvien katseluMatinkylän talvisauna…
Urheilu
Katso LisääYle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuon mukaan Suomen ykkösketju nosti tasoaan todella paljon Kanadaa vastaan. Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa.Suomen merkittävä tasonnosto ei riittänyt voittoon, kun Kanada kukisti Naisleijonat MM-kisoissa maalein 4–1.Naisleijonat oli ottelussa pitkään, aina toisen erän loppuhetkille saakka kiinni tuloksessa. Julia Goslingin osuma erän viimeisellä minuutilla vei kuitenkin Kanadan 3–1-johdossa erätauolle.Kolmannessa erässä Suomen kiri tyssäsi lopullisesti jäähyyn, minkä Kanada hyödynsi karkaamalla kolmen maalin karkumatkalle.– Suomi pelasi paljon paremmin kuin Tšekkiä vastaan. Tämä oli Suomelta hyvä peli, Yle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuo tuumaa.– Edelliseen otteluun verrattuna Suomella oli 3–4-maalipaikkaa enemmän. Jos…
PuheenaiheConnor McDavidin vire kevään korvalla on yksi viime viikkojen puheenaiheista. Pistepörssin voiton ja arvokkaimman pelaajan…
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääKatja ja Virpi Kätkä esiintyvät juhlavuoden kunniaksi vanhoissa esiintymisasuissa.Sanna Savela, Mari PekkanenKatja Kätkä muistaa edelleen elävästi, kuinka hän 30. huhtikuuta vuonna 1994 seisoi siskonsa Virpi Kätkän kanssa esiintymislavan verhojen takana. Sydän takoi rinnassa vimmatusti.Pian kaksikko edustaisi Suomea kappaleella Bye Bye Baby Eurovision laulukilpailussa Dublinissa.– Yleisö kohahti, kun astuimme lavalle. Ehdin pari sekuntia miettiä, mitä oikein tapahtui, mutta sitten biisi alkoi.Katsojat eivät reagoineet duon korsetteihin, vaan siihen, että tanssijat heittivät heidän takanaan voltit, jotka eivät kuuluneet koreografiaan.Koko viisukevät 1994 on painunut Katja Kätkän mieleen sumuisena aikana, sillä pyöritys oli valtavaa. Dublinkin jäi harjoitusten ja viisukiireiden vuoksi näkemättä, mutta muistot ovat silti hyvät.– Se oli hieno kokemus. Ehkä hienoin koko elämässä.Suomi sai kisoista 11 pistettä, sijoittui 22. sijalle ja karsiutui seuraavan vuoden kisasta. Vaikka eurooppalaisyleisö ei kappaleelle lämmennyt, kotimaassa siitä on tullut viisuklassikko, jonka CatCat esittää keikoilla aina kahdesti. Katja Kätkä ei koe, että kappale olisi taakka.– En ole kyllästynyt esittämään sitä vieläkään, vaan olen todella kiitollinen.Euroviisukarsinnat ovat muuttuneet 30 vuodessa paljon, mutta Katja Kätkän mielestä hyvään suuntaan. Vuosikymmeniä sitten pääosassa oli laulukilpailu, jossa esiinnyttiin sinfoniaorkesterin kanssa.– Siksi myös kaikki kappaleet kuulostivat samanlaisilta. On hyvä, että nyt halutaan tehdä kunnon show, joka sisältää yllätyksiä.Kunnon show CatCatilla on mielessä myös tänä vuonna, kun…
Suomen pääsyä lauantain finaaliin pidetään suhteellisen varmana. Suomalaishuumorin uppoamista tv-yleisöön on kuitenkin hankala ennustaa, kirjoittaa viisutoimittaja Ville Vedenpää.Ville VedenpääviisutoimittajaMALMÖ Suomen kohtalo vuoden 2024 Euroviisuissa ratkeaa tänään illalla, kun Windows95man kisaa lauantain finaalipaikasta ensimmäisessä semifinaalissa.Suurta huolta ei pitäisi olla, sillä vedonlyönneissä Suomen jatkopaikka on yli 90 prosenttisesti varma.Viisuissa voi tosin käydä aina miten vain ja kisa voi päättyä yllättäen kesken. Siksi on hieman ikävä viime vuotta ja Käärijää. Ennakkosuosikkina ja viisuilmiönä oli helppo olla ja ainakaan finaalipaikkaa ei tarvinnut jännittää.Windows95manin kohdalla tilanne on toinen. Suomen viisuedustaja on tämän vuoden kisassa häröpallo, jonka menestymismahdollisuuksia on vaikea ennustaa. Suomi on seilannut vedonlyönneissä koko…
Yö livahti nopeasti ohi Lohjan Hyvelänjärvellä, jossa tekoäly haastoi ihmiskorvat lintujen aamukonsertissa. Aamun lopuksi koettiin yllätys.Sunnuntai-aamuna 5. toukokuuta luontotoimittajat Asko Hauta-aho ja Minna Pyykkö sekä Birdlifen lintuasiantuntija Jan Södersved olivat kuuntelemassa lintujen aamukonserttia Hyvelänjärvellä Lohjalla jo kuudetta kertaa.Perinteiseksi muodostunut keväisen aamukonsertin kuuntelu alkoi tähtitaivaan alla aamuyöllä kahdelta ja jatkui aamuyhdeksään asti. Tällä kertaa mukaan oli kutsuttu myös Muuttolintujen kevät -sovellusta kehittäneet Patrik Lauha ja Ari Lehtiö. Tarkoituksena oli testata, miten hyvin kännykkäsovellus pystyi tunnistamaan aamun laulajia.Laulu jatkuu tähtiyöstä auringon nousuunVaikka yö oli tähtikirkas, oli kuitenkin melko lämmintä, kahdeksan astetta. Satakieli lauloi pimeässä, kun osallistujat saapuivat Lohjalle.Radiolähetyksen äänistä vastaava Tommi Slotte…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääHuomiota asuillaan herättivät muun muassa Zendaya, Kendall Jenner ja Sydney Sweeney. Punaisen maton katveessa aktivistit vaativat äänekkäästi tulitaukoa Gazaan.Jokavuotinen Met-gaala järjestettiin Suomen aikaa viime yönä New Yorkissa.Kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, joka pidetään Metropolitan Museum of Artissa. Tapahtumassa kerätään varoja museon pukuinstituutille.Hyväntekeväisyyden ohella gaala on tunnettu poikkeuksellisen näyttävistä asuistaan ja siitä, että tapahtumaan kokoontuvat viihdemaailman suurimmat tähdet. Mukana on suuria nimiä muun muassa musiikin, elokuvan, muodin ja urheilun aloilta.Tänä vuonna Met-gaalan lähistöllä järjestettiin voimakkaita palestiinalaisia tukevia mielenosoituksia, jotka vaativat tulitaukoa Gazaan. Myös Met-gaalaa vastustettiin muun muassa iskulauseella ”Ei Met-gaalaa, kun pommit putoavat Gazaan”, New York Times kirjoittaa. Poliisi pidätti useita mielenosoittajia.Gaalan pukukoodi…
2000-luvulla naisten ulkonäköä arvosteltiin erityisen tiukalla seulalla. Kerro meille, miten ulkonäköpaineet ovat vaikuttaneet sinuun.61-kiloinen Bridget Jones taisteli 2000-luvun elokuvissaan toistuvasti painonsa kanssa.Vuonna 2007 laulaja Britney Spears ei kelvannut lehtikuviin ilman kehostunttia, niin lihavana häntä pidettiin.Titanic-näyttelijä Kate Winslet oli elokuvan julkaisuhetkellä vuonna 1997 niin valtava, että hänen kerrottiin kelpaavan vain lihavien tyttöjen rooleihin.Oletko kasvanut tällaisten odotusten ja luulojen keskellä? Oletko laihduttanut tai kärsinyt heikosta itsetunnosta median naiskuvan takia?Kerro meille, teemme juttua 2000-luvun läskivihasta ja ulkonäköpaineista.Käytämme vastauksia jutussa vain luvallasi. Henkilötietoja käsittelevät jutun teossa mukana olevat Ylen journalistit.Jos sinulla on kysymyksiä lomakkeesta, laitathan viestiä osoitteeseen [email protected].
Joensuun Popmuusikot on selvittänyt Ilosaarirockin yhtiöittämistä kuluvan toimintavuoden ajan.Joensuun Popmuusikot suunnittelee Ilosaarirockin yhtiöittämistä.Joensuun Popmuusikot on selvittänyt Ilosaarirockin yhtiöittämistä kuluvan toimintavuoden ajan. Selvityksen taustalla on tarve suojata yhdistyksen ja Ilosaarirockin varallisuus ja oikeudet sekä kehittää yhdistyksen yleishyödyllistä toimintaa ja festivaalin liiketoimintaa.– Haluamme turvata ennen kaikkea festivaalin ja Popmuusikoiden seuraavatkin 50 vuotta, Popmuusikoiden toiminnanjohtaja ja Joensuun Töminä oy:n hallituksen puheenjohtaja Niina Hattunen toteaa tiedotteessa.Joensuun Popmuusikot on järjestänyt Ilosaarirockia vuodesta 1971. Tapahtuman liiketoiminnan ympärivuotinen pyörittäminen vie suurimman osan Joensuun Popmuusikoiden resursseista. Festivaalin eriyttäminen omaksi osakeyhtiökseen mahdollistaisi sen, että yhdistys voisi keskittyä festivaalin järjestämisen sijaan perustoimintaansa.Ilosaarirockin yhtiöittämisen myötä yhdistys pääsisi toteuttamaan ja tukemaan maakunnassa…
Suomessa on kuluneen vuoden aikana raportoitu yhteensä 106 tapausta. Esimerkiksi Tanskassa tapauksia on Suomeen verrattuna moninkertaisesti.13:30•Päivitetty 13:59Hinkuyskätapauksia on tänä keväänä todettu Helsingissä ja Varsinais-Suomessa viime vuotista runsaammin.Huhtikuussa tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu 59 varmennettua hinkuyskätapausta. Esimerkiksi tammikuussa tapauksia ilmoitettiin 21 ja helmikuussa 12.Muissa Pohjoismaissa enemmän tapauksiaHinkuyskätapausten määrä lähti nousuun Keski-Euroopassa viime vuoden lopulla ja nyt kevään aikana myös Suomessa.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautilääkäri Santtu Heinonen pitää Suomen tilannetta tällä hetkellä erittäin hyvänä verrattuna moneen Keski-Euroopan maahan. Esimerkiksi Hollannissa ja Tsekin tasavallassa hinkuyskätapauksia on huomattavasti enemmän.Myös muissa Pohjoismaissa tapauksia on ollut huomattavasti Suomea enemmän. Esimerkiksi Tanskassa todettiin viime vuonna yli 6000 tapausta.–…
Lauantaina nuorisojoukko huitoi Myyrmäessä viidakkoveitsien tyyppisillä aseilla kohden taksinkuljettajaa, samana päivänä Kivistössä puukotettiin alaikäistä kerrostalon pihassa.Itä-Uudenmaan poliisi tutkii parhaillaan kahta törkeää väkivaltarikosta, jotka tapahtuivat Vantaalla. Teoista epäiltyinä on alle 18-vuotiaita nuoria.Molemmat tapaukset ajoittuvat viime viikonloppuun, lauantaihin.Poliisi epäilee 17- ja 20-vuotiaiden henkilöiden syyllistyneen tapon yritykseen varhain lauantaiaamuna Vantaan Kivistössä, kun 17-vuotiasta nuorta puukotettiin kerrostalon pihalla.– Uhri sai puukotuksen seurauksena hengenvaarallisia vammoja, mutta hän on parhaillaan toipumassa niistä, kertoo rikoskomisario Matti Kolula poliisin tiedotteessa.Hänen mukaansa epäillyt saatiin kiinni vielä samana päivänä yksityisasunnosta Vantaalla ja molemmat epäillyt on vangittu.Myöhemmin samaisena lauantaina kolmen 16-17-vuotiaan nuoren epäillään syyllistyneen törkeän ryöstön yritykseen Vantaan Myyrmäessä.Poliisin mukaan epäillyt…
Lämpimän ja kylmän ilmamassan taistelu on keväälle tavanomaista, sanoo Ylen meteorologi Aleksi Lohtander.Kun vappua vietettiin etelässä ja lännessä lämpimämmässä säässä yli vuosikymmeneen, on alkaneen äitienpäiväviikon yleiskuvana koleus.Ylen meteorologi Aleksi Lohtander kertoo, että virtaus käy nyt koillisesta. Tavanomaista kylmempää on koko viikon.– Idässä jäädään lähipäivinä ihan kolmeen tai neljään asteeseen, pohjoisessa viiteen asteeseen tai alle. Etelässä lämpötilat voivat kohota kymmeneen asteeseen, mutta eivät juuri sitä korkeammalle.Yöpakkasia on luvassa lähes koko maahan. Lohtander vinkkaa, että jo laitettujen kesäistutusten suojaamisen kanssa kannattaa olla tarkkana.Tiistai tuo mukanaan sateita, jotka painottuvat itään ja pohjoiseen. Ne leviävät aamun ja aamupäivän aikana ja tulevat vaihtelevissa olomuodoissa.– Yö-…
Tampere on tehnyt suositun Laikunlavan varauksissa useita virheitä siinä, miten poliittiset tahot ovat saaneet käyttää lavaa.Esiintymislavalla on pidetty poliittisia tilaisuuksia, vaikka ne olivat kiellettyjä viime syksyyn asti. Lisäksi vaalikaranteeni kieltää tällä hetkellä poliittiset tilaisuudet kaupungin tiloissa.Tuorein esimerkki on Ylen selvityksen mukaan vappupäivältä. Lähestyvien EU-vaalien vuoksi Tampereen kaupungin tiloissa on voimassa vaalikaranteeni, eikä Laikunlavalla olisi saanut olla poliittista tilaisuutta. Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) oli silti saanut varata lavan vapputapahtumalleen.Toisin kävi huhtikuun alussa kristillisdemokraateille (KD). KD oli saanut varattua lavan EU-vaalitapahtumalle, mutta kaupunki määräsi sen siirrettäväksi pois. Perusteena oli juuri vaalikaranteeni. Puolue järjesti tapahtumansa lopulta Keskustorilla.Tampereen kaupungin sivistypalvelujen johtaja Lauri Savisaari myöntää,…
Kotkan löytänyt Emilia Erola nesteytti ja hoiti huonokuntoista lintua yön yli. Myöhään sunnuntaina kotkan taistelu elämästä päättyi.Lieksassa jäältä pelastettu huonokuntoinen merikotka on menehtynyt eläinhoitolassa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai lauantaina päivällä ilmoituksen vahingoittuneesta merikotkasta.Emilia Erola oli valokuvaamassa Timitran uimarannan lähettyvillä, kun hän havaitsi linnun. Se yritti lähteä lentoon rantakiviltä, mutta putosi järven jäälle. Kotka jäi mahalleen makaamaan eikä enää liikkunut.Pelastuslaitoksen pintapelastajat saivat tuotua kotkan rantaan pelastuslautan avulla. Lintu pääsi hoivaan Erolan luokse Juukaan vahingoittuneiden eläinten hoitopaikkaan Pikkusiiven tilalle.– Ensimmäisenä tarkastin sen limakalvot, jotka olivat aivan liian vaaleat. Kotka kärsi nestehukasta, juotimme sille elektrolyyttejä ja vitamiineja sisältävää vettä, Erola kertoo.Nestehukka johtui Erolan mukaan…
Kuopiolaismiehen epäillään varastaneen postia 650 eri osoitteesta. Kerro meille, onko sinulta varastettu postia.Posti palauttaa tästä päivästä alkaen valtavan määrän kirjeitä oikeille omistajilleen.Postilähetyksiä päätyi vastaanottajien postilaatikoista rikollisiin käsiin vuosina 2000–2023.Poliisi tutkii tapausta, jossa kuopiolaisen miehen epäillään varastaneen postia yli 650 osoitteesta yli 20 vuoden aikana.Miehen epäillään varastaneen myös huomattavan määrän muutakin omaisuutta. Rikokset tapahtuivat Suonenjoella ja sen lähialueilla.Valtava urakkaPosti ei kommentoi tapausta medialle, sillä poliisin esitutkinta on yhä kesken. Rikoskomisario Arto Elomaa Itä-Suomen poliisista kertoo, että varastetun postin uudelleenlajittelu oli iso operaatio.– 200 jätesäkillistä postia lähti Suonenjoen poliisiasemalta Helsinkiin Postin lajittelukeskukseen. Siellä postit jaettiin koontikuoriin, jotka lähtevät sitten omistajalleen saatekirjeen kanssa,…
Postin aikeet vähentää väkeä vaikuttavat myös sen alihankkijan Punamustan työntekijöihin. 6.5. 17:06•Päivitetty 6.5. 19:37Postin suunnitelmat vähentää työntekijöitä tulivat yllätyksenä työntekijöille. Tampereen postikeskuksen luottamushenkilö Satu Raitamaa pitää uutista järkyttävänä.– Tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, Raitamaa sanoo.Raitamaa pitää muutosneuvottelujen piirissä olevien määrää suurena.Työt voivat loppua jopa 250:ltäPosti kertoi maanantaina aloittavansa muutosneuvottelut. Se suunnittelee lopettavansa osoitteettomat mainosjakelut ja ilmaislehtien jakelun vuoden 2025 alusta. Tämä voi johtaa 130 työntekijän vähennykseen.Lisäksi Posti suunnittelee muutoksia Tampereen postikeskukseen.Tampereen postikeskuksen muutosten arvioidaan johtavan enintään 120 työntekijän vähennykseen.Suunnitellut muutokset pyritään toteuttamaan esimerkiksi eläkejärjestetyillä tai niin, että irtisanomiset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.Liipaisimella 37 vuoden uran jälkeenKari Niemelä on työskennellyt Postilla…