Markkinoilla on tällä hetkellä odottavat tunnelmat. Laskeeko Euroopan keskuspankki korkoja kesäkuussa vai ei? Mille tasolle korot asettuvat? Lähteekö Helsingin pörssi kasvuun vai ei?
Millaisella taktiikalla kannattaa nyt sijoittaa rahojaan?
Kysyimme 12 asiantuntijalta, miten he sijoittavat omia rahojaan epävarmassa tilanteessa. Jokaisella heistä on sijoitussuunnitelma, joka perustuu heidän henkilökohtaisiin riskinsietokykyihinsä ja sijoitustavoitteisiinsa. Parhaankin ammattilaisen valintoihin liittyy tappioiden riski.
Parhaillaan sijoitusasiantuntijat seuraavat Lähi-idän tilannetta. Pörsseissä voi jälleen rytistä, jos konflikti laajenee.
Rahastot houkuttelevat kiireisiä
Jos haluaa pienentää sijoittamisen riskejä hajauttamalla, voi sijoittaa maailman osakemarkkinoiden kehitykseen sidottuun rahastoon.
Pörssikuohunta ei ole muuttanut Danske Bankin päästrategi Kaisa Kivipellon sijoitussuunnitelmia. Hän jatkaa säännöllistä rahastosijoittamista.
– Olen kutsunut sijoitusstrategiaani ruuhkavuosisalkuksi. Minulla on kaksi pientä lasta ja koira. Sijoitan tylsään globaaliin osakerahastoon. Hyvin hajautetulla globaalilla vaihtoehdolla saavuttaa markkinoiden keskituoton. Se on hyvä valinta, jos ei ole aikaa perehtyä, Kivipelto kertoo.
Vuoden 2023 nuoreksi sijoittajaksi valittu Henri Hoskonen on laittanut kuukausisäästämisen rahastoihin tauolle, koska hintojen nousu näkyy opiskelijabudjetissa. Hoskosen aiemmin säästämät rahat raksuttavat rahastoissa.
– Antaa markkinoiden tehdä duunia, hän sanoo.
Myös Nordean päästrategi Antti Saari suosii rahastoja.
Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sijoittaa tyypillisesti kotimaisiin pörssiosakkeisiin. Hiljattain hän on kuitenkin lisännyt omistuksiaan myös kansainvälisestä osakerahastosta, joka perustuu maailman osakemarkkinoiden kehitystä laajasti kuvaavaan MSCI World -indeksiin. Saman indeksin mainitsee myös Proprius Partnersin salkunhoitaja Olli Viitikko.
– Indeksisijoittaminen on miltei kaikille sijoittajille varsin hyvä idea, Viitikko sanoo.
Indeksisijoittaminen tarkoittaa sijoittamista rahastoon, johon on koottu osakkeita tietyn osakeindeksin mukaisesti. Osakeindeksi voi perustua esimerkiksi tietyn markkinan suurimpiin yrityksiin.
Suomi-osakkeet alessa
Epävarma taloustilanne on tyrkännyt Helsingin pörssin osakkeita alennuslaariin. Asioista perillä oleva osakepoimija voi tehdä löytöjä.
Helsingin pörssillä on mennyt viime aikoina surkeasti verrattuna yhdysvaltalaisiin ja eurooppalaisiin verrokkeihinsa. Pörssisäätiön Lounasmeri, OP:n pääanalyytikko Antti Saari ja Suomen osakesäästäjien hallituksen puheenjohtaja Karri Salmi odottavat kotimaisen pörssin piristyvän tänä vuonna.
Helsingin pörssin pitkällä matelulla on sijoittajalle hopeareunus.
– Osakkeet on hinnoiteltu maltillisesti, jos verrataan historiallisiin tasoihin, Salmi sanoo.
– Löytöjä voi tehdä, toteaa Proprius Partnersin Viitikko.
Helsingin pörssi kärsii usein epävarmasta taloustilanteesta, koska sijoittajat tapaavat vetäytyä pois reunapörsseistä epävarmuuden vallitessa. Nyt markkinat odottavat, että Euroopan keskuspankki laskee ohjauskorkoaan kesäkuussa. Jos näin käy, raha voi etsiytyä jälleen Suomi-osakkeisiin.
– Nyt olisin toiveikas. Jos käy niin, että Euroopassa lasketaan ohjauskorkoa, mutta Yhdysvalloissa ei, euro heikkenee. Se olisi meidän pörssille hyvä juttu. Suomessa on paljon vientiyrityksiä, joihin valuuttakurssit vaikuttavat, Lounasmeri sanoo.
Esimerkiksi konepaja-, metalli- ja metsäteollisuusyhtiöt voivat hyötyä tästä muutoksesta.
Viitikko varoittaa kasaamasta liian Suomi-painotteista osakesalkkua, ellei varta vasten halua tukea kotimaista pörssiä hajauttamisen kustannuksella. Hän korostaa myös, että epävarmoina aikoina sijoittajat suosivat usein yrityksiä, joiden taloudellinen asema on vahva.
Korkosijoittaminen teki paluun
Korot olivat pitkään huono sijoitus, mutta nyt korkosijoittamisesta voi jälleen saada tuottoja.
Matalien korkojen aikana korkosijoittaminen tuotti huonosti. Nykyään korkosijoittamisessa on jälleen itua, arvioi Aktian sijoitusjohtaja Samu Lang, Aito Säästöpankin sijoitusjohtaja Pia Liinavuori ja Nordean Saari.
Tyypillinen tapa sijoittaa korkoihin on yhdistelmärahastojen kautta. Yhdistelmärahastot ovat rahastoja, joissa on osakkeita ja korkotuotteita.
– Yhdistelmärahasto sopii hyvin aloittelijallekin, Liinavuori sanoo.
Korkosijoitusten tuotto tulee velallisten maksamista koroista. Korkotuotteiden hinnat kallistuvat kun korot laskevat ja halpenevat kun korot nousevat. Jos korot kääntyvät laskuun, tällä hetkellä korkoihin sijoittavat saavat sijoitustensa arvonnoususta tuottoa.
Vaihtoehtoja Yhdysvaltojen teknojäteille
Yhdysvaltalaisyritykset ovat yhä kiinnostava sijoituskohde, mutta suurten teknologiayritysten osakkeiden hinnat alkavat olla kipurajalla.
Suurten yhdysvaltalaisten teknologiayritysten menestys on siivittänyt koko New Yorkin pörssiä ja niiden osakkeet alkavat olla tyyriitä.
– En sijoittaisi enää kovin innoissaan yhdysvaltalaisiin isoihin teknologiayhtiöihin. Näkisin, että ne ovat haastavasti hinnoiteltuja, eikä niiden kehitys ole enää yhtenäinen, sanoo S-pankin sijoitusjohtaja Mika Leskinen.
Yhdysvallat kiinnostavat sijoituskirjailija Merja Mähkää, mutta teknojätit ovat hänenkin mielestään hintavia. Hän sijoitti hiljattain Russell 2000 -indeksiin perustuvaan rahastoon, joka sijoittaa pienempiin amerikkalaisyhtiöihin.
OP:n pääanalyytikko Antti Saaren viimeisimmät osakeostokset ovat Yhdysvalloista. Hän sijoittaa suoraan osakkeisiin. Saari on kiinnostunut esimerkiksi terveysteknologiayhtiöistä, koska väestön ikääntyy ja kehittyvissä maissa vaurastutaan.
Asuntosijoittajat heräilevät horroksestaan
Aiempaa useampi asuntosijoittaja harkitsee uuden sijoitusasunnon ostamista. Asuntoihin voi sijoittaa myös kiinteistöyhtiöiden osakkeiden kautta.
Suomen vuokranantajien toiminnanjohtajan Sanna Hughesin mukaan asuntosijoittajien aikeet ostaa uusi sijoitusasunto ovat tänä keväänä olleet varovaisessa kasvussa. Hughes etsii itsekin uutta sijoitusasuntoa.
– Hakuvahdit ovat päällä! Suuret kaupungit kiinnostavat, erityisesti Tampere. Tähän asti omat sijoitusasunnot ovat olleet yksiöitä, mutta nyt katseet ovat kohdistuneet kaksioon, Hughes sanoo.
Hughes luonnehtii itseään harkitsevaiseksi sijoittajaksi. Se on järkevää, sillä vuokra-asunnon ylläpito maksaa aiempaa enemmän.
– Pitää laskea tarkasti, riittävätkö rahat, jos tulee äkillinen remonttitarve tai tyhjä kuukausi, Hughes sanoo.
Sijoituskirjailija Mähkä osti tänä vuonna sijoitusasunnon Helsingin Malmilta.
– Rakentaminen on aikalailla seis pääkaupunkiseudulla ja tänne muuttaa koko ajan väkeä. Se tarkoittaa, että asunnoille on kysyntää ja vuokrat nousevat jossain vaiheessa, Mähkä perustelee.
Osakesäästäjien Karri Salmi kertoo, että asunnot kiinnostavat häntäkin sijoituskohteena, mutta sijoitusasunto ei.
– Itse olisin tällä hetkellä äärimmäisen paljon kiinnostuneempi ostamaan kiinteistösijoitusyhtiötä kuin sijoitusasuntoa. Kiinteistösijoitusyhtiöt ovat kiinnostavia, koska niiden arvostukset ovat pudonneet enemmän kuin niiden omistamien asuntojen tai kiinteistöjen arvo, Salmi sanoo.
Myös S-pankin Leskinen pitää kiinteistösijoitusyhtiöitä silmällä.
– Jos haluaisin ottaa hieman enemmän riskiä, sijoittaisin kiinteistösijoitusyhtiöihin pikkuhiljaa ajallisesti hajauttaen, hän kertoo.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.