keskiviikko, 4 joulukuun

Väkivaltaisuudet syttyivät ottelun tuomarin tekemän kiistanalaisen päätöksen jälkeen.

Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Guineassa 56 ihmistä on kuollut jalkapallo-ottelussa syntyneessä kaaoksessa, kertoo maan hallitus maanantaina.

Jalkapallo-ottelu ja sitä seuranneet yhteenotot tapahtuivat sunnuntaina Nzérékorén kaupungissa maan kaakkoisosissa.

Väkivaltaisuudet syttyivät turnausfinaalin lopulla ottelun tuomarin tekemän kiistanalaisen päätöksen jälkeen.

– Tyytymättömyys tuomaripäätöksiin johti kannattajat heittelemään kiviä, joka aiheutti kohtalokkaan kaaoksen, maan hallitus sanoi valtion televisiolle annetussa lausunnossa.

Myös paikalla ollut, nimettömänä puhunut silminnäkijä kuvaa paniikin levinneen stadionilla nopeasti.

– Ihmiset tallautuivat jalkoihin tai loukkaantuivat yrittäessään paeta, hän kertoo.

Sunnuntain ottelussa pelasivat vastakkain Nzérékorén ja Labén kaupunkien joukkueet. Peli oli omistettu Guinean sotilasjuntan johtajalle Mamady Doumbouyalle, ja maan oppositio on syyttänyt viranomaisten olevan suoraan vastuussa stadionilla tapahtuneesta tragediasta.

Lähde: AFP

Jaa.
Exit mobile version