lauantai, 6 joulukuun

Hallituksen yli 65-vuotiaita koskeva valinnanvapauskokeilu on ollut voimassa kuukauden. Teemme juttua kokemuksista.

65 vuotta täyttäneet ovat voineet syyskuusta alkaen asioida yleislääkärillä yksityisellä puolella samaan hintaan kuin julkisella.

Vuoden 2027 loppuun asti kestävän kokeilun aikana 65 vuotta täyttäneet voivat käydä kokeiluun osallistuvilla yksityisillä lääkäriasemilla julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla. Yleislääkärin vastaanotto maksaa asiakkaalle tänä vuonna siis 28,20 euroa, loput kattaa Kela.

Kokeiluun sisältyy myös erilaisia tutkimuksia kuten keuhkojen röntgenkuva (thorax-kuva) ja EKG-tutkimus (sydänfilmi) sekä parikymmentä eri laboratoriotutkimusta. Niiden hinta on puolet valtioneuvoston määrittelemästä enimmäishinnasta.

Esimerkiksi EKG-tutkimuksen enimmäishinnaksi on määritelty 47 euroa eli kokeilussa hinnaksi jää 23,50 euroa tai vähemmän, jos lääkäriasema on määritellyt tutkimuksen enimmäishinnan alemmaksi.

Kokeiluun valitut tutkimukset eivät kuitenkaan kata kaikkia tutkimustarpeita. Esimerkiksi erikoislääkärin vastaanotot, terveystarkastukset tai sairaanhoitajan palvelut eivät sisälly kokeilun piiriin. Etua voi myös käyttää vain kolme kertaa vuodessa.

Oletko käyttänyt yksityisen palveluita valinnanvapauskokeilun mukaisesti?

Teemme aiheesta juttua, ja voit kertoa oman kokemuksesi alta löytyvällä lomakkeella.

Saatamme ottaa yhteyttä sinuun mahdollista haastattelua varten.

Antamiasi tietoja käytetään vain journalististen sisältöjen tekemiseen, ja niitä käsittelevät vain näiden sisältöjen tekijät. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Voit laittaa myös suoraan sähköpostia toimittajalle salla.jantunen@yle.fi.

Share.
Exit mobile version