lauantai, 11 toukokuun

Proomulautan nosto etenee sentti kerrallaan. Nosto osoittautui hankalaksi.

Juulia Tillaeus,

Vesa Grekula,

Kirsi Lönnblad

Valtavan, merenpohjaan uponneen proomulautan nosto etenee viimeinkin Kotkassa.

700 tonnin painoista alusta on yritetty nostaa jo useamman päivän ajan. Operaatio on ollut hankala. Lautan sijainti kivikossa yllätti nostajat.

– Kivikko raapii aluksen pohjaa ja ottaa siellä vastaan. Jos olisimme tienneet, että lautta on niin tiukasti kivikossa, olisimme miettineet tätä asiaa uudestaan, projektipäällikkö Jorma Saari Romu Keinänen oy:stä kertoo.

Vaikeuksien vuoksi nostajat ovat vaihtaneet nostotaktiikkaa.

– Nostamme lautan keulaa ja vedämme sitä rannalle päin. Silloin keula kevenee, Jorma Saari sanoo.

Lauttaa ei voida vetää rannalle kovalla vauhdilla, koska sitä ei kestäisi laitteisto eikä lauttakaan. Siksi nosto etenee pikkuhiljaa, sentti kerrallaan.

– Näyttää siltä, ettei se liiku minnekään, mutta mittaamme sitä koko ajan, ja kyllä se liikkuu.

Saari uskoo, että proomulauttaa saadaan vedettyä perjantaina rannalle viiden–kuuden metrin matkalta. Jo torstai-iltana lauttaa saatiin rannalle kolmen metrin pituudelta.

– Lauantainakin on aivan varmasti töitä tiedossa. Minulla on vakaa usko siihen, että lauantaina lautta on tuolla ylämäessä, Jorma Saari sanoo.

Saari pitää kotkalaislautan nostoa keskivaikeana tapauksena.

– Nostimme viime kesänä Porvoossa neljä lauttaa, ja yksi niistä oli aika paljon isompi kuin tämä. Mutta kyllä ne kuivalle maalle tulivat ihan vauhdilla. Tämä nyt panee hanttiin, näköjään tykkää merestä, Saari kertoo.

Nostoa yritetty ennenkin

Proomun nosto on ollut suunnitelmissa kauan. Sitä yritettiin nostaa jo viisi vuotta sitten, mutta nosto epäonnistui.

Proomu halutaan pois merestä ympäristö- ja siisteyssyistä.

– Pois se pitää saada sieltä. Ei noita romuja voi rantoihin jättää lojumaan, Kotkan kaupungin maankäyttöinsinööri Mauri Pyysalo sanoo.

Mauri Pyysalon mukaan aluksen paloittelu ja nostaminen osissa on viimeinen vaihtoehto, koska veden alla työskentely on huomattavasti kalliimpaa.

– Taloudellisesti olisi parasta vetää alus maihin ja purkaa se sitten.

Aikoinaan käytöstä poistettuja aluksia on upotettu tarkoituksella merenpohjaan.

Nyt nostettava proomu on lojunut merenpohjassa arviolta 30 vuotta. Pyysalolla ei ole tarkkaa tietoa, miksi alus on alun perin uponnut.

– Se on poistettu käytöstä, mutta ei se ainakaan tarkoituksenmukaiseen paikkaan ole uponnut, kun se on niin lähellä rantaa.

Jaa.
Exit mobile version