Etevä, selvästi älykäs ja suhteellisen sivistynyt. Henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan häntä ei varmaankaan voi pitää rakastettavana, ja olisi ehkä liikaa kutsua häntä gentlemanniksi.
Näin kuvaili brittien kaartineversti James H. Magill Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtajaa, kenraalieversti Andrei Ždanovia.
Magill kuului sotilasasioiden varapäällikkönä brittien ryhmään Suomen valvontakomissiossa, joka valvoi jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen toteuttamista. Ždanov ja Neuvostoliitto johtivat komissiota.
Ždanovin elämää avataan vastikään julkaistussa teoksessa ”Ždanov Tornissa”, jonka on kirjoittanut Norjassa Tromssan yliopistossa työskentelevä suomalaisprofessori, politiikan tutkija Christer Pursiainen.
– Jos mies [Ždanov] melkein tyhjästä etenee 150-miljoonaisen Neuvostoliiton harvalukuisen politbyroon vielä harvalukuisempaan puolitusinaiseen ydinjoukkoon ja [Josif] Stalinin lemmikiksi, jotain erityislaatuista tässä ihmisessä on oltava, oli se sitten hyvää tai pahaa tai jotain siltä väliltä, Pursiainen sanoo.
Tällainen oli Andrei Ždanovin elämä.
”Hyvää päivää, pojat!”
Andrei Ždanov saapui Suomeen lokakuussa 1944. Jatkosodan tykkien jyske oli sammunut ja aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli astunut voimaan kuukautta aiemmin. Tämän jälkeen välirauhansopimus hyväksyttiin Moskovassa 19. syyskuuta 1944, päivälleen 80 vuotta ennen jutun julkaisua torstaina 19. syyskuuta.
Välirauhan allekirjoittajana oli liittoutuneilta juuri Ždanov.
– Harva venäläinen tunsi välirauhansopimuksen taustat, pykälät ja liitteet paremmin kuin molempien Suomen sotien päätöksenteossa karaistunut kenraalieversti Ždanov.
Ždanov valtuutettiin edustamaan myös Ison-Britannian hallitusta.
Saavuttuaan Ždanov asettui Helsingin varuskunnan kunniakomppanian eteen. Käsi lipassa stalinilainen bolševikki kuunteli tervetuliaissoitot. Sitten hän selvällä suomen kielellä, hieman murtaen, lausui: ”Hyvää päivää, pojat!”
Suomalaissotilaat vastasivat: ”Hyvää päivää, herra kenraali!”
Ždanovin saapuessa Helsinkiin toisen maailmansodan taistelut ympäri Eurooppaa olivat jälleen kiihtyneet.
Ždanov oli yksi talvi- ja jatkosodan arkkitehdeista. Politbyroon jäsenenä ja Leningradin puoluejohtajana hänellä oli keskeinen asema sotia koskeneessa päätöksenteossa.
Esimerkiksi talvisodan taustan poliittisessa lavastamisessa Ždanov oli mukana, kuten myös neuvotteluissa, joissa suomalaiset suostuteltiin rauhaan maaliskuussa 1940.
Jatkosodassa Ždanovin mestaroima suunnitelma oli ensin tehdä suurhyökkäys Suomeen kesällä 1944 ja sitten pakottaa maa aselepoon.
– Tämän jälkeen voitaisiin vapauttaa Suomen rintamalle sidotut puna-armeijan sotavoimat liittoutuneiden kilpajuoksuun Berliinin suuntaan. Stalin hyväksyi läheisen apurinsa suunnitelman.
Pääministeri J. K. Paasikivi oli murheen murtama hallituksen iltakoulussa marraskuussa 1944.
– Suomi on nyt okkupeerattu (miehitetty) maa.
Valvontakomission pääkallonpaikka oli vuonna 1930 Helsingin ydinkeskustaan valmistunut hotelli Torni. Rakennuksesta muodostui Suomessa komission symboli.
– Ulkoministeriön ratkaisu ilmaisi alistuneen maan mentaliteettia. Hotellin kaupungin yli näkyvä kärki ja tummana lankeava varjo olivat omiaan korostamaan voitetun ja voittajan välistä symboliikkaa, Pursiainen kirjoittaa.
Valvontakomissio oli miltei kaikkivaltias.
Presidentti, marsalkka Mannerheim oli hermot riekaleina.
– Välirauha on kova, me olemme venäläisten käsissä. Sopimuksessa ei puhuta kapitulaatiosta (antautumisesta ehdoitta), mutta todellisuudessa välirauha on kapitulaatio.
Suomi oli kuilun pohjalla.
– Mitä tarkoittaa, että noin korkea-arvoinen neuvostopoliitikko oli asetettu valvontakomission johtoon? Aikovatko he nostaa kommunistit valtaan? Mannerheim pohdiskeli.
Ždanov oli syntyisin Ukrainasta Mariupolin teollisuuskaupungista. Siellä hän kasvoi aatelisessa kulttuurikodissa yhdessä vanhempiensa ja kolmen siskonsa kanssa. Perhe ei ollut vauras, muttei köyhäkään.
Hänen isänsä oli sivistynyt mies, joka työskenteli kansakoulujen tarkastajana. Äidillä oli konserttipianistin koulutus.
– Ždanovin perheen humaanista ilmapiiristä antanee vihjeen se, että he pahimpina juutalaisvainojen aikoina piilottelivat juutalaisia naapureitaan kodissaan, professori Pursiainen kirjoittaa.
Andrei Ždanov oli lahjakas lapsi.
– Jo pienokaisena, ennen kuin maitokaan oli huulille kuivunut, poika soittaa ja laulaa, vieläpä täydellisellä sävelkorvalla, ja säestää itseään harmonikalla. Hän on perheensä silmätikku, ylen määrin hellitty ja paijattu. Lukemaankin poika oppii jo neljävuotiaana, Pursiainen kirjoittaa.
Hänen isänsä yllättäen kuoli pojan ollessa 13-vuotias. Ehkä juuri toisen vanhemman menetys ajoi Ždanovin myöhemmin alati etsimään uutta isähahmoa, mentoria ja suojelijaa. Sellaisen hän löysi Stalinista.
– En halua elää kauemmin kuin Stalin, Ždanov kerran huusi pojalleen, kirjoittaa Pursiainen.
Nuoressa Ždanovissa heräsi kunnianhimo. Hänestä sukeutui koululuokkansa luonnollinen ja sanavalmis puhemies, kekseliäs älykkö, ihailtu, kunnioitettu ja myös pelätty.
Ždanov oli luokkansa priimus. Kodin perintöä olivat kaunis käyttäytyminen ja liberaalit ihanteet.
Ždanov pyrki ja pääsi Moskovan maatalousinstituuttiin, koska ei halunnut ensimmäiseen maailmansotaan. Samoihin aikoihin vasemmistoradikaali poliittinen toiminta alkoi vetää nuorta miestä puoleensa. Ždanov liittyi bolševikkipuolueeseen.
Ždanov ei loputtomiin pystynyt väistelemään sotaa. Koska hänessä oli luontaista johtajan ja propagandistin ainesta, hän sai vuoden 1916 lopulla kaulukseensa pienen tähden, joka oli merkki vänrikin upseerin arvosta.
Parikymppisenä Ždanov käytti jo lähes kaiken aikansa politikointiin. Nuorukaisen puolueura bolševikkien riveissä lähti 1920-luvulla voimakkaaseen nousukiitoon.
– Hän halusi esiintyä nimenomaan kansanmiehenä, Pursiainen kertoo.
Lähtölaukaus suomettumiselle
Lopullisesti Ždanov pääsi Stalinin sisäpiiriin joulukuussa 1934, jolloin hänet nimitettiin Leningradin murhatun puoluejohtajan seuraajaksi.
Hän sai hoitaakseen myös murhaa seuranneet kostotoimet. Tapettujen ja Siperiaan karkotettujen Stalinin vihollisten määrän arvioidaan nousseen useisiin miljooniin.
Ylimpään neuvostojohtoon Ždanov nousi jo 38-vuotiaana niinikään vuonna 1934, kun hänet valittiin puolueen keskuskomitean ensimmäiseksi sihteeriksi. Samalla tapaamiset Stalinin kanssa tulivat jokapäiväisiksi. Politbyroon ehdokasjäseneksi hän kohosi vuonna 1935 ja jäseneksi vuonna 1939.
Ždanovin nousu puoluehierarkiassa oli huimaava.
– Mariupolin poika pysyy aina tarpeeksi kunnioittavana ja kohteliaana, mutta hän ei jähmety kauhusta jäykäksi Stalinin seurassa, kuten moni muu bolševikkijohtaja, Pursiainen kirjoittaa teoksessaan.
Ždanovista tuli Stalinin luotettu pyöveli. Häntä ei suotta pidetty yhtenä pahimmista Stalinin puhdistuksiin osallistuneista miehistä.
Suomen valvontakomissiossa Ždanov oli lähes itsevaltias. Suomalainen poliittinen eliitti tuli kertomaan milloin mitäkin tietojaan hotelli Torniin.
Suomen uusi suunta oli Stalinin siunaama. Alkoi monta vuosikymmentä kestänyt suomettumisen aikakausi. Suomettumisella tarkoitetaan sellaista poliittista kehitystä, jossa pieni demokraattinen maa alistuu suuremman, totalitaarisen naapurivaltion tahtoon.
Valvontakomission johdolla Suomen sisäpolitiikkaan luotiin neuvostomyönteinen kansanrintama, pistettiin Neuvostoliitolle epämieluisa hallitus vaihtoon, häädettiin saksalaissotilaat Lapista ja lakkautettiin yhteensä 3 327 fasistiseksi katsottua yhdistystä tai muuta järjestöä. Suomen jatkosodan aikainen poliittinen johto asetettiin oikeuden eteen.
Suomi oli valvontakomission katseen alla suurimmaksi osaksi täyttänyt välirauhansopimuksen ehdot.
– Suomi oli lyhyessä ajassa kammettu Neuvostoliiton näkökulmasta oikealle tielle, siitä oli hyvää vauhtia tullut hyvään naapuruuteen sitoutunut maa, josta ei enää olisi itänaapurilleen uhkaa, professori Christer Pursiainen summaa teoksessaan.
Toive toteutui kuolemassa
Syyskuun lopulla 1947 liittoutuneiden Suomen valvontakomission tehtävä oli virallisesti päättynyt. Oli aika sulkea hotelli Torni.
Kenraalieversti Ždanov jätti Helsingin taakseen jo joulukuussa 1945 ja johti valvontakomissiota pääasiassa Moskovasta.
Hänen terveytensä oli reistaillut: Stalinin luotettu oli alkoholisti ja ketjupolttaja. Jo aiemmin hän oli sairastanut kaksi sydäninfarktia.
Andrei Ždanov menehtyi Neuvostoliiton puolue-eliitin parantolassa sydänhalvaukseen vuonna 1948 vain 52-vuotiaana. Ždanovin ei siis tarvinnut elää kauemmin kuin palvomansa Stalin, joka eli vielä viitisen vuotta.
Mariupolin kaupunki nimettiin Ždanoviksi heti kenraalieverstin kuoleman jälkeen. Ukrainan itsenäistyttyä vuonna 1991 nimi muutettiin taas Mariupoliksi.
Venäjän piirityksen ja pommitusten kohteeksi Ukrainan sodassa joutunut kaupunki tuhoutui keväällä 2022 lähes kokonaan.
Katso myös Välirauhasta rauhaan 1947 Yle Areenasta:
