Jo harjoitukset saivat keskustan sekaisin. Tunnelma kaupungilla on kuitenkin odottava – on selvää, että vielä astetta suuremmat juhlat ovat tulossa.
Taylor Swiftin ja Travis Kelcen tulevat häät Madison Square Gardenissa ovat saaneet jopa New Yorkin kokoisen kaupungin keskustan sekaisin.
Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki raportoi paikan päältä Ylen aamussa.
Jo pelkät juhlien harjoitukset torstai-iltana sadalle kutsuvieraalle saivat aikaan merkittävän turvallisuusoperaation.
– Useat sadat virkavallan edustajat sulkivat katuja areenan edustalla, se sai liikenteen aivan sekaisin.
Tilanne aiheutti ärtymystä erityisesti niiden keskuudessa, jotka eivät ole juhlallisuuksista kiinnostuneita. Tunnelma kaupungilla on kuitenkin odottava – on selvää, että vielä astetta suuremmat juhlat ovat tulossa.
– Kun Madison Square Gardenin alapuolella sijaitseva Penn Station – koko Yhdysvaltain vilkkain joukkoliikenneterminaali – oli vaikeasti saavutettavissa, se sotki monien ihmisten kotimatkat.
Kolmen päivän juhlamaraton tuhannelle vieraalle
Madison Square Garden on varattu kolmeksi päiväksi, ja juhliin on kutsuttu tiettävästi tuhat ihmistä. Yksityiskohdat on pyritty pitämään salassa.
– Mielenkiintoista on, että he eivät ole edes virallisesti kertoneet aikovansa mennä naimisiin, Reunamäki sanoo.
Vaikka yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, tietoja on alkanut tihkua julkisuuteen.
Vieraslistalla on iso joukko maailmantähtiä ja muusikoita. Moninkertainen Super Bowl -voittaja Kelce tuo mukanaan NFL:n joukkuetoverinsa.
Yksi asia on kuitenkin pysynyt salassa: millainen itse juhlaseremonia perjantai-iltana on.
– Rakennetaanko sinne jonkinlainen valtava jäälinna vai mitä sieltä tuleekaan? Tämän he ovat pystyneet pitämään vielä salaisuutena.
Swiftiesit saapuvat kuumuudesta huolimatta
Swiftin fanit, jotka kutsuvat itseään ”Swiftiesiksi”, ovat jo alkaneet saapua paikalle. Reunamäki haastatteli torstaina faneja, jotka olivat tulleet kaukaakin.
– Melkeinpä kuin yhdestä suusta he kertoivat kuunnelleensa Taylor Swiftiä yli 10 tai 15 vuotta ja kasvaneen hänen musiikkinsa mukana.
Fanit kokevat tämän tietynlaisena elämänvaiheena myös itselleen.
Olosuhteet ovat New Yorkissa haastavat, torstaina lämpötila nousi jopa 40 asteeseen, ja keskiyölläkin kadulla oli 30 astetta lämmintä.
– Aika tukalat paikat faneille, jotka aikovat koko perjantain seisoa areenan edessä toivoen näkevänsä vilauksen tähdestä. Olen aivan varma, että satoja tai jopa tuhansia faneja tulee kaupunkiin, Reunamäki summaa.

