Tapauksia on ollut jokseenkin saman verran kuin viime kesänä. Tartuntalukemat voivat vielä nousta alkusyksystä.
Kymenlaaksossa on tänä kesänä todettu viisi puutiaisaivokuumetapausta.
Kotkan keskussairaalan infektiolääkäri ja osastonylilääkäri Peter Klemets kertoo, että kaksi tapauksista on todettu kesäkuussa ja yksi heinäkuussa. Elokuun alussa tapauksia on ollut kaksi.
– On mahdollista, että tapauksia todetaan enemmän alkusyksyn aikana, Klemets sanoo.
Viime vuonna tartunnoissa ennätysvuosi
Tapaukset ovat olleet Klemetsin mukaan ”taudinkuvan mukaisia”.
Puutiaisaivokuumetta levittävät punkit. Taudin oireita ovat kuume, päänsärky ja yleinen sairauden tunne.
Vakavimmillaan tauti voi aiheuttaa tajunnan tason laskua, halvausoireita, kouristuksia tai sekavuutta.
– Osa tapauksista on vaatinut sairaalahoitoa. Toisaalta yleensä ne potilaat, joilla on rajuja oireita, hakeutuvat hoitoon. Lieväoireisia jää todennäköisesti havaitsematta, Klemets sanoo.
Tartunnoista neljä on tullut Kymenlaaksossa. Yksi tartunta on Klemetsin mukaan tapahtunut todennäköisesti Kymenlaakson ulkopuolella.
Vuonna 2025 puutiaisaivokuumetapauksia todettiin ennätyksellisen paljon Kymenlaaksossa. Tapauksia todettiin lokakuuhun 2025 mennessä yhteensä 11 kappaletta, Klemets kertoo. Näistä seitsemän todettiin kesällä heinä-elokuussa.
Kymenlaaksossa taudin riski on pieni
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee, mitkä alueet Suomessa kuuluvat puutiaisaivokuumeen rokotusohjelmaan.
Rokotusohjelmaan kuuluvien alueiden asukkaat ja alueilla pidempään oleskelevat saavat ilmaisen rokotuksen puutiaisaivokuumetta vastaan. Rokotusohjelma perustuu sosiaali- ja terveysministeriön riskiarvioon.
Alueille voidaan antaa myös rokotussuosituksia, jolloin rokote on hankittava omakustanteisesti. Kymenlaakson kunnista vain Kotkassa ja Haminassa on voimassa oleva rokotusohjelma tai -suositus.

