Turun kaupunki istutti juhlapuun Pidä Saaristo Siistinä ry:n kunniaksi.
Ruotsinpihlaja istutettiin Aurajoen rantaan Varvintorin läheisyyteen tunnustuksena yhdistyksen pitkäjänteisestä työstä vesistöjen puhtauden puolesta.
Puu on kunnianosoitus kaupungin ja yhdistyksen pitkälle yhteistyölle. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Rytkönen kertoi olevansa iloinen ja kiitollinen.
– Tällä on oma merkitys, että puu istutettiin paikkaan, jossa kaupunki, ihmiset ja vesistö kohtaavat.
Turussa yhteistyö on näkynyt esimerkiksi roskaantumisen vähentämisessä, ympäristökasvatuksessa ja Saaristomeren venesatamien ympäristöohjelmassa.
Puun istuttivat Rytkösen lisäksi kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Olli-Pekka Mäki ja puuasiantuntija Aki Männistö.
Tempauksella haluttiin kunnioittaa puun päivää, jota vietetään vuosittain 27. syyskuuta.

