Lukiossa Jonna Järvinen haaveili arkkitehdin ammatista.
Kun arkkitehtikoulun ovet eivät auenneet, Järvinen hakeutui opiskelemaan rakennusinsinööriksi ammattikorkeakouluun. Rakennusala tuntui heti omalta ja vei mennessään.
Valmistumisensa jälkeen vuonna 2017 Järvinen aloitti työt urakoinnin parissa vastaavana työnjohtajana ja johti työmaalla muutaman hengen tiimiä.
Työmotivaatiota kuitenkin söivät ulkonäköön ja sukupuoleen kohdistuvat kommentit, jotka olivat alkaneet jo opiskeluaikana alan kesätöissä ja jatkuivat myös pomon hommissa.
– Ymmärrän kyllä rankkaakin huumoria, mutta kun sanotaan, että mietittiin poikien kanssa, onko sulla tiukka pillu, niin se ei mielestäni enää ole vitsikästä. Tai se, että onko sut ostettu tänne taukoviihteeksi.
Sanallisen häirinnän lisäksi Järvinen koki myös fyysistä häirintää.
– Erityisesti juhlissa, joissa alkoholi oli läsnä, saattoi olla takapuolesta kourimista.
Työterveyslaitoksen mukaan seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan ei-toivottua, yksipuolista ja sen kohteelle vastentahtoista käytöstä. Häirintä voi olla sanallista, sanatonta tai fyysistä.
Puolet rakennusalan naisista on kokenut häirintää
Rakentaja-lehden joulukuussa 2023 Rakennusliiton naispuolisille jäsenille tekemän kyselyn vastaajista 44 prosenttia kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää työpaikalla jossain kohtaa työuraansa. Kyselyyn vastasi 464 henkilöä.
Kyselyn mukaan reilu 60 prosenttia vastaajista kertoo fyysisen koskemattomuutensa olleen uhattuna. Rakennusalan työntekijöistä naisia on noin joka kymmenes.
Rakennusliiton varapuheenjohtajan Jyrki Ojasen mukaan monia yhdistää kokemus siitä, että häirintään ei puututa.
– Moni pelkää joutuvansa vaikeuksiin, jos kertoo epäasiallisesta käytöksestä. Ja kun liian usein vastaus on, että Seppo on Seppo ja pojat on poikia ja vaihda alaa, jos et kestä roisia huumoria.
Rakennusliiton kyselystä käy ilmi, että monissa tapauksissa esihenkilö on sallinut häirinnän jatkumisen. Reilusti yli puolet vastaajista kertoi, ettei ollut saanut minkäänlaista tukea häirintätilanteessa.
”Kun kerroin koskettelusta pomolle, hän sanoi, että voi ei ja se oli siinä.”
Näin kävi myös Jonna Järviselle, joka kertoi häirinnästä kollegoilleen ja esihenkilölleen.
– Kukaan ei puuttunut. Sanottiin vaan, että ota se kohteliaisuutena. Kun kerroin koskettelusta pomolle, hän sanoi, että voi ei ja se oli siinä.
Työturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntijan Seija Moilasen mukaan työnantajalla on lainmukainen velvollisuus puuttua häirintään ja epäasialliseen käytökseen työpaikalla.
– Ensisijainen vastuu työn tekemisen turvallisuudesta ja terveellisyydestä on työnantajalla. Tämä koskee myös psyykkistä työturvallisuutta.
Työsuojeluhallinnon mukaan viime vuonna häirintään ja epäasialliseen kohteluun liittyviä yhteydenottoja tuli noin 1700. Eniten ilmoituksia tuli sosiaali- ja terveysalalta.
Osa esihenkilöistä mahdollistaa häirinnän jatkumisen
Järvisen mukaan ikäviä kommentteja tuli erityisesti vanhemmilta miehiltä, erityisesti työmaalla.
– Etukäteen ajattelin, että lähinnä oman ikäisteni miesten kanssa olisi auktoriteetin hakemista. Mutta kyllä se on tullut vanhemmilta miehiltä, kollegoilta ja pikkujouluissa myös johtajataholta.
Jyrki Ojasen mukaan vanhemman ikäpolven miehillä on useammin vaikeuksia hahmottaa epäasiallisen käytöksen rajoja.
– Yhä uskotaan siihen, että maailma ei ole muuttunut, Ojanen sanoo.
Rakennusliiton kyselyn mukaan yleisimmin häiritsijä oli eri työyhteisön jäsen, mutta myös työkaverit ja esihenkilöt olivat syyllistyneet häirintään. Liki 40 prosenttia vastaajista kertoi häirinnän tulleen oman esihenkilön taholta.
Ojasen mukaan yksi syy sille, että häirintään on hankala puuttua, on alan pirstaloituminen. Yhdessä rakennushankkeessa voi olla mukana lukuisia eri yrityksiä ja toimijoita.
– Kun kaikki on pieninä palasina maailmalla ja pilkkoutunut moniin työnantajiin, niin työssä jaksamisen tukeminen voi olla vaikeampaa, Ojanen sanoo.
Asiakas halusi projektin vetäjäksi miehen
Muutaman vuoden jälkeen Järvinen siirtyi korjausrakentamisesta uudisrakentamisen pariin ja aloitti työt projektipäällikkönä. Samalla työmaa vaihtui toimistoon.
Järvinen joutui uudessa roolissaan kokemaan työtehtäviin liittyvää vähättelyä ja sivuuttamista.
– On hyvin hienovaraista, valitaanko vanhempi mieshenkilö vai nuorempi naishenkilö mihinkin tehtäviin.
Kerran asiakas ilmoitti suoraan haluavansa hankkeen vetäjäksi Järvisen sijaan tämän vanhemman miespuolisen kollegan, jolla ei ollut insinöörintutkintoa.
– Minä sain tehdä työt ja hän esitti ne ominaan. Olen myös päässyt järjestämään kirjastoja ja hakemaan toimitusjohtajan parkkikuitteja. Kuittaus on ollut se, että eihän miehet näitä tekisi. Kyllä se jossain vaiheessa alkaa syömään ihmistä.
Kyselyyn vastanneista liki 70 prosenttia kertoo kokeneensa oman työnteon perusteetonta arvostelua. Reilu puolet kertoo kokeneensa oman maineensa ja asemansa kyseenalaistamista.
Järvinen tietää, ettei ole kokemustensa kanssa yksin.
– Lähes kaikki naiset, joiden kanssa olen asioinut, ovat kokeneet jotain vastaavaa.
Järvinen jätti työnsä rakennusalalla viime talvena ja etsii nyt uutta työtä.
Päätös lähtemisestä kypsyi pikku hiljaa. Huono olo kasvoi lopulta liian suureksi.
– Keho sanoi, että nyt tämän täytyy loppua. Sitten tuli romahduspiste ja tajusin, ettei tämän kuulu olla näin vaikeaa ja kurjaa.
Vaikka Järvinen panosti paljon uraansa ja nautti työstään, ei hän enää näe paluuta rakennusalalle.
– Kyllä tässä on alanvaihto edessä. Ahdistaa ajatuskin siitä, että täytyisi palata sen huonon olon keskelle.
Tähtäimessä on löytää työ tapahtuma-alalta. Hän tiedostaa, että omalla nimellä ja kasvoilla asioista puhuminen voi olla riski.
– Toisaalta jos joku kokee, ettei sen takia voi minua palkata, niin en sellaiseen firmaan haluaisikaan.
Järvinen toivoo, että rakennusalan johto katsoisi itseään peiliin.
– Naisten asemaan on tultava muutos ja sen täytyy tulla organisoidusti ja korkealta. Asiat eivät muutu, jos niistä vaietaan.