Käräjäoikeus oli katsonut, että huvilaan liittyi omaisuusjärjestely velkojien välttämiseksi. Hovioikeus oli eri mieltä.
Rovaniemen hovioikeus kumosi tiistaina päätöksen ulosmitata teknologiayhtiö Uroksen perustajan Jyrki Hallikaisen huvila Kuusamon Rukalla, kertoo sanomalehti Kaleva.
Ulosottomiehen mielestä kiinteistöön liittyi omaisuusjärjestely Faubourg Oy -nimisen oululaisyhtiön kanssa. Hallikainen on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Hovioikeus katsoi, ettei kiinteistön hankkimisella kiinteistöyhtiö Faubourg Oy:n nimiin pyritty välttämään velkojen maksamista.
Kalevan mukaan kiistassa on karkeasti kuvattuna kyse siitä, että ulosottomies päätti kevättalvella 2023 ulosmitata Rukalla sijaitsevan huvilakiinteistön Hallikaisen Uros-yhtiön velkojen vuoksi.
Ulosoton mukaan kiinteistön ja sen laajennusten ja remontoinnin rahoitus oli peräisin Hallikaiselta, joka myös käytti huvilaa. Ulosottomiehen näkemyksen mukaan Faubourgin omistus kyseiseen kiinteistöön on pelkästään näennäinen.
Faubourg vei asian Oulun käräjäoikeuteen, joka ei muuttanut päätöstä. Yhtiö valitti edelleen hovioikeuteen, joka nyt kumosi ulosoton.
Huvila ei liity velkojien saataviin
Rovaniemen hovioikeuden antamasta ratkaisusta ilmenee, että Hallikainen rahoitti Faubourg Oy:tä noin seitsemällä miljoonalla eurolla ja Uros Oy:tä vieläkin suuremmilla määrillä.
Uroksen liiketoiminta kariutui vuonna 2021 maksukyvyttömyyteen, minkä jälkeen Hallikaiselta ei ole saatu perittyä yrityslainojen takauksiin perustuvia pankin saatavia.
Hovioikeuden mukaan tässä kokonaisuudessa huvilakiinteistön hankinta vuonna 2012 Faubourgille ei ollut ratkaiseva syy siihen, että Hallikaisen velkojilla on nyt vaikeuksia saada suorituksia saatavilleen.
– Kokonaisuutena hovioikeus katsoo, että asiassa ei ole riittävällä todennäköisyydellä osoitettu, että kiinteistön hankkimisella Faubourg Oy:n nimiin olisi ilmeisesti pyritty välttämään velkojen maksamista tai saattamaan Jyrki Hallikaisen omaisuutta velkojien ulottumattomiin, se katsoo ratkaisussaan.
Hovioikeuden mielestä Faubourg sai osoitettua todennäköiseksi, että päätös huvilakiinteistön ulosmittaamisesta Jyrki Hallikaisen veloista loukkaa yhtiön todellista oikeutta.