Ruotsissa hallitus pitää kiinni linjastaan, jonka mukaan Libanonissa olevat Ruotsin kansalaiset voivat poistua kaupallisilla lennoilla.
Ruotsissa oppositiopuolue sosiaalidemokraatit on vaatinut, että hallitus ryhtyy valmistelemaan Libanonissa olevien ruotsalaisten evakuointia. Puolueen puheenjohtajan Magdalena Anderssonin mielestä Ruotsi voisi ainakin evakuoida ruotsalaiset lapset.
Ulkoministeri Maria Malmer Stenergard sanoo Ruotsin TV:lle SVT:lle, että vanhemmat ovat vastuussa, koska he ovat vieneet lapsensa Libanoniin vastoin matkustussuosituksia. Lisäksi osa maassa olevista ruotsalaisista ilmeisesti asuu pysyvästi Libanonissa, Ruotsin ulkoministeriö arvioi SVT:lle.
Ulkoministeriö on jo kohta vuoden päivät kehottanut välttämään kaikkea matkustamista Libanoniin ja suositellut siellä olevia Ruotsin kansalaisia poistumaan maasta.
Ulkoministeri Malmer Stenergard toteaa, että Libanonista pääsee edelleen kaupallisilla lennoilla.
Ruotsidemokraattien mielestä osalle ei kuuluisi Ruotsin passia
Hallituksen tukipuolue Ruotsidemokraatit pitää nykylinjausta oikeana. Puolueen puheenjohtajan Jimmie Åkessonin mielestä Libanonissa olevien Ruotsin kansalaisten joukossa on henkilöitä, joille ei olisi pitänyt antaa Ruotsin passia.
Åkesson sanoi SVT:n keskustelussa, että monet Libanonissa oleskelevista ovat aikoinaan tulleet Ruotsiin pakolaisina ja saaneet kansalaisuuden. Nyt he kuitenkin ovat matkustaneet maahan, josta ovat paenneet.
Ruotsin ulkoministeriön arvion mukaan Libanonissa on tällä hetkellä 2000–3000 Ruotsin kansalaista.
Ruotsissa on huomautettu, että muut Pohjoismaat eivät myöskään tässä vaiheessa suunnittele kansalaistensa evakuointia, vaikka esimerkiksi Tanska auttaa lentolippujen varaamisessa. Tanskan ulkoministeriö on sopinut Libanonin MEA-lentoyhtiön kanssa lippujen etuosto-oikeudesta. Myös Suomen suurlähetystö Beirutissa on avustanut suomalaisia pääsemään kaupallisille lennoille.