VR on avannut päivä- ja yöjunien lipunmyynnin poikkeuksellisen pitkälle ensi kesään saakka.
Lapin ennätysmäinen talvimatkailu näkyy lisääntyvinä lentoina ja junavuoroina. Reittilentoja tulee varsinkin joulun aikaan jopa 30 eri kohteesta ja lisää väkeä halutaan myös rautateille. Matkailijan näkökulmasta edullisen Lapin matkan voi saada jopa sesonkina, jos on liikkeellä ajoissa.
VR vastaa kilpailuun avaamalla lipunmyynnin hyvissä ajoin ensi kesään saakka. Kiireisimpiä aikoja ovat joulu ja kevätlomat. Varsinkin joululiikenteeseen on odotettavissa hajontaa eri päiville, sillä tänä vuonna jouluaatto osuu tiistaille.
VR:n kaukoliikenteen myynti ja markkinointijohtaja Antti Karjalainen uskoo rautateiden olevan entistä kilpailukykyisempi kulkumuoto.
– Rovaniemi ja Lappi ovat nykyisessä matkailuelinkeinossa poikkeuksellisen vetovoimaisia ja se ulottuu myös junaliikenteeseen. Lappi vetää hyvin ja vaikka sesongin huippuna hinnat nousevat, ajoissa varatut liput voivat olla edullisia.
Karjalaisen mukaan yöjunalipun Helsingistä Rovaniemelle voi saada edullisimmillaan noin 70 eurolla ja päivälipun alle kolmella kympillä.
VR havittelee kasvavaa osuutta kulkumuotona, kertoo Karjalainen.
– Tulevaisuudessa toivomme VR:n saavuttavan 10 prosenttia kaikista kulkumuodoista. Vuonna 2019 VR oli kuudessa prosentissa.
Junamatkailun houkuttelevuutta lisätään myös uusilla perhehyteillä, jotka tulevat liikenteeseen ensi vuoden jouluksi. Niissä on parivuode ja sen yläpuolella kolmas makuupaikka.
Antti Karjalainen vieraili Rovaniemellä Lapin matkailuparlamentissa.