Milton etenee kohti Tampan kaupunkia. Sen odotetaan rantautuvan ensi yönä tai huomisaamuna Suomen aikaa.
Floridan länsirannikolta pois johtavat tiet ruuhkautuivat keskiviikkona, kun miljoonat ihmiset lähtivät pakoon hirmumyrsky Miltonia. Miltonin ennustetaan iskevän tiuhaan asutulle Tampan alueelle yöllä tai huomisaamuna Suomen aikaa.
Miltonin odotetaan tuovan Floridan länsirannikolle myrskytuulia ja rankkasateita, jotka aiheuttavat korkeita aaltoja ja tulvia. Ihmisiä on määrätty tai kehotettu evakuoitumaan erityisesti alavilta mailta ja vesistöjen läheltä.
Evakuoitu on muun muassa 352 terveydenhoitokeskusta, joista 16 on sairaaloita, kertoo brittilehti The Guardian. Tuhansia kansalliskaartilaisia on valmiudessa pelastus- ja etsintätöihin.
Miltonin mukana ennustetaan muodostuvan myös tornadoja. Tornadovaroitus on annettu 20:een Floridan piirikuntaan. Kansallisen sääpalvelun mukaan riski on suurin Floridan keski- ja eteläosissa.
Milton on heikentynyt keskiviikkona hieman, kovimman vitosluokan hurrikaanista nelosluokan hurrikaaniksi.
Milton saattaa aiheuttaa Tampan alueella suuret aineelliset tuhot.
Liittovaltion hätätilaviraston Feman edustaja Deanne Criswell sanoi uutiskanava ABC:lle, ettei Floridassa ehkä ole koskaan nähty vastaavaa myrskyä. Hän kuitenkin muistutti, ettei kenenkään tarvitse kuolla, jos he evakuoituvat vaara-alueilta.
Lähde: AP