Suomi elää yli varojensa, koska politiikan vapaita markkinoita ei vielä ole syntynyt, Ehrnrooth väittää kolumnissaan.
Jari Ehrnroothsosiologian ja kulttuurihistorian dosentti
Kirjoitan ruudulle kolme kovaa tosiasiaa Suomesta ja kysyn, mistä kuva kertoo?
- Suomen talous ei ole kasvanut seitsemääntoista vuoteen.
- Sosiaaliturvan menot Suomessa ovat samanaikaisesti kasvaneet yli kolmekymmentä prosenttia.
- Verokertymän pysyessä tasollaan Suomen hallitus on rahoittanut täyden palvelun sosiaalihuoltovaltiota kolminkertaistamalla valtion velan.
Mitä kauemmin kuvaa katsoo, sitä enemmän se näyttää sadulta.
Nukkuipa prinsessa vasemmalla tai oikealla poskellaan, velkavuori pään alla vain kasvoi ja kasvoi. Se tuntui ihanan pehmeältä, sillä suloinen uni oli aina sama.
Uskoa tulevaan riitti ja riitti, mutta se oli sittenkin vain unta. Yritysrämeiköstä ei noussut uljasta prinssiä uuden nokian merkit otsassaan.
Eräänä aamuna harmaalta taivaalta laskeutui valuuttarahaston selvitysmies, jonka kylmä suudelma lopetti alijäämäisten budjettien laadinnan. Sen pituinen se.
Kun mielikuva erkaantuu tosiasioista, sitä kutsutaan uneksi, ihanteeksi tai ideologiaksi.
Eduskunnan tulisi pian säätää laki Sveitsin mallin mukaisesta valtion talouden velkajarrusta, mutta sen sijaan tuhlailu vain jatkuu.
Taloudellinen talonpoikaisjärkeni sanoo, että eduskunnan tulisi pian säätää laki Sveitsin mallin mukaisesta valtion talouden velkajarrusta, mutta sen sijaan tuhlailu vain jatkuu. On kuin koko Suomen poliittinen luokka näkisi samaa unta yhteisten arvojen ja päämäärien demokratiasta, joka pakottaa jatkamaan ylivelkaantumista.
Sipilän parjattu oikeistohallitus sai velkaantumisen hetkeksi taittumaan, mutta sen jälkeen taivas on ollut rajana. Tulevien sukupolvien maksettavaksi siirrettyä yli varojen elämistä on vasemmisto nimittänyt tulevaisuusinvestoinneiksi ja oikeisto talouden tervehdyttämiseksi.
Väitän, että Suomi ei ole kyennyt sopeuttamaan menoja tuloihin, koska politiikan vapaita markkinoita ei vielä ole syntynyt. Eduskunnan juustohyllyllä kaikki puolueet kauppaavat samaa sosialidemokraattista edamia hieman eri leimoilla.
Länsimaiden historiassa vapaan demokratian aika on ollut moniarvoista, kuohuvaa ja riskialtista, mutta samalla talous on kasvanut ja kulttuuri kukoistanut. Suomalaisen kansanvallan arvovakaus on poikkeus, jonka Neuvostoliiton totalitaristinen paine synnytti.
Suomettumisen aikana pelon ilmapiirissä vakiintui uskomus, että konsensus on demokratian ihanne. Nato-jäsenyyden jälkeen pelon sisältö tyhjeni, mutta hyväksyttävän politiikan muodoksi jäi yhä turvallisuutta tuova vakaan arvoyhtenäisyyden oppi.
Viimeksi kun piti uudistaa terveyspalvelut ja hoitoon pääsy, luotiin seitsemänportainen hallintohimmeli poliittisen luokan leikkikentäksi.
Nyt todellisen arvokilpailun puute voi koitua Suomen kohtaloksi, sillä käytännössä se estää yhteiskunnan rakenteelliset uudistukset.
Viimeksi kun piti uudistaa terveyspalvelut ja hoitoon pääsy, luotiin seitsemänportainen hallintohimmeli poliittisen luokan leikkikentäksi. Orwellilaisen uuskielen oppien mukaisesti luomus nimitettiin ”hyvinvointialueiksi”, koska niissä menot kasvavat ja palvelutaso laskee.
Poliittinen kielenkäyttö on usein ajatuksia saastuttavaa. Kun ihanteet ja todellisuus sekoitetaan, syntyy vaikutelma, että lause ilmaisee neutraalin tosiasian, vaikka kyseessä on arvoarvostelma. Joku voi sanoa ”toivo on ihmisoikeus” tai ”Suomi on kokoaan suurempi” mutta viestin sisältönä on että ”toivon tulisi olla ihmisoikeus” tai ”Suomen pitää olla kokoaan suurempi”.
Vastaavalla tavalla sanotaan ”demokratia takaa jokaiselle oikeuden ihmisarvoiseen elämään” tai ”kansanvallassa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa”. Nämä ovat kuitenkin vain punaisessa aamunkoitossa leijailevia ruusun terälehtiä, eikä niillä ole mitään tekemistä sen edustuksellisen hallintomuodon kanssa, jota nykyaikainen demokratia tarkoittaa.
Tasavallassa kansa on edustajiensa välityksellä oman itsensä lainsäätäjä ja hallitus. Muuta tarkoitusta demokratialla ei ole eikä tulekaan olla.
Vapaassa lännessä kuohuu aina. Karismaattisia poliitikkoja ja populistisia liikkeitä nousee ja laskee.
Kun Amerikan Yhdysvalloissa täytetään maailman isovaltaisin luottamustoimi, mitä tahansa voi tapahtua. Tanner tömisee ja aitaa kaatuu kaiken kansan temmeltäessä kentällä liittolaisia ja valtaa tavoitellen.
Jos kansanvallan karnevaali ärsyttää, vaihtoehtona on Putin, Xi tai Maduro. Siitä vaan etujoukkona sappea roiskimaan eduskunnan pylväikköön. Me muut pudotamme lipukkeemme uurnaan.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa. Hänen mielestään Suomi tarvitsee pelastuakseen uuden yhteiskuntamallin. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen [email protected]
