Rautalampilaisia Leila ja Tuomo Niinivirtaa kutsutaan kylätalkkareiksi ja roskaenkeleiksi. Roskia keräävän pariskunnan työ on huomattu nyt myös Helsingissä.
Kaikki alkoi kävelylenkillä 14 vuotta sitten. Silloin rautalampilaiset Leila ja Tuomo Niinivirta havahtuivat siihen, että kylänraitin roskat suorastaan hyppäsivät heidän silmilleen.
– Otimme pussit mukaan ja sitten pyllisteltiin ojan pohjassa, Leila Niinivirta muistelee harrastuksensa alkamista.
Roskien kerääminen helpottui, kun Niinivirrat keksivät hankkia itselleen roskapihdit. Nyt päivittäiseltä kävelylenkiltä tarttuu säännöllisesti mukaan pari pussillista roskia.
– Karkkipapereita, kahvimukia, nikotiinipusseja ja niiden rasioita sekä pitsalaatikoita, Tuomo Niinivirta luettelee.
”Onneksi ei ole löytynyt huumeneuloja”
Pariskunnassa herättää ihmetystä erityisesti McDonald’sin hampurilaisiin liittyvät roskat. Paikkakunnalla ei näet ole lainkaan sen nimistä pikaruokapaikkaa.
– Lähimmät ovat Kuopiossa.
Yksi roskalaji on sen sijaan vielä Rautalammin keskustasta löytymättä.
– Huumeneuloja ei ole onneksi löytynyt, Leila Niinivirta kiittelee.
Niinivirrat vievät ehyet oluttölkit kauppaan ja lytätyt metallinkeräykseen. He myös lajittelevat jätteet ennen kuin sujauttavat roskat kunnan roskalaatikkoon.
Roskien lisäksi kävelykierroksilla on löytynyt lompakoita, avaimia, koruja, kelloja ja silmälasit. Pariskunta on saanut palautettua kaikki tavarat oikeille omistajilleen.
– Joku on joskus soittanutkin meille, että olisikohan kadonnut esine löytynyt. No, siinähän se oli meidän pöydällä, Leila Niinivirta nauraa.
Rautalammilla Niinivirrat ovat paikallisia julkkiksia, ja ihmiset kutsuvat heitä tuttavallisesti kylätalkkareiksi ja roskaenkeleiksi.
Yhteisöllisyyden edistäjät
Niinivirtojen pyyteetön työ saa tunnustusta myös valtion korkeimmalta tasolta. Siitä on osoituksena pariskunnan postilaatikkoon tullut kutsu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Linnan juhliin on tänä vuonna kutsuttu erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka ovat edistäneet yhteisöllisyyttä.
Tuomo Niinivirran mukaan hän ymmärsi heti kirjekuoren nähtyään, mistä on kyse. Kutsu oli silti ”järkytys”.
– Ensimmäinen reaktio oli, että ei me sinne lähdetä, että ei meillä ole vaatteita eikä millä mennä. Sitten tunnin päästä mummo sanoi, että kyllä me sinne mennään, Tuomo Niinivirta hymyilee.
Leila Niinivirran mukaan hänen piti ensin sulatella asiaa. Hänelle kutsu kertoo siitä, että heidän keräämistyötään arvostetaan.
– Tämä on niin harvinainen tilaisuus. Ei tällaista kutsua tule ihan jokaiseen torppaan, hän sanoo liikuttuneena.
Lähtö onnistuu myös sen vuoksi, että kyyti ja vaatteet ovat nyt löytyneet.
