Teorian mukaan suukottelu juontaa juurensa miljoonien vuosien takaiseen nyppimiseen, joka on yhä yleistä muilla ihmisapinoilla.
Suutelu on yksi ihmiskunnan tunnistettavimmista kiintymyksen osoituksista, mutta mistä tämä tapa on peräisin?
Varhaisimmat arkeologiset todisteet romanttisesta suutelusta ajoittuvat Mesopotamiaan 2 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Evoluutiopsykologi Adriano R. Lameira kuitenkin uskoo, että tavan juuret ulottuvat paljon syvemmälle aikaan, jolloin ihmisen esivanhemmat vielä sukivat toistensa turkkeja apinoiden tavoin.
Asiasta kirjoittaa muun muassa tiedejulkaisu Science.
Useita teorioita esitetty
Suutelua on yritetty selittää useilla eri teorioilla aiemminkin. Eräät niistä ovat yhdistäneet suutelun nuuskimiseen, toiset imetykseen tai ravinnon esipureskeluun jälkeläisille.
Lameira ei kuitenkaan ollut näihin teorioihin tyytyväinen. Ne eivät pysty täysin selittämään suutelun kontekstia ja muotoa, hän kirjoittaa Evolutionary Anthropology -tiedelehdessä.
Lameira huomauttaa, että muutkin eläimet kuin ihmiset imettävät, mutta suutelu vaikuttaa olevan ominaista ainoastaan ihmisille. Ihmisapinoilla suusta-suuhun-kontakti on harvinaista, eivätkä tutkijat ole yksimielisiä siitä, onko kyseessä sama ilmiö kuin ihmisten suutelemisessa.
Nuuskimisessakaan suulla ei ole olennaista roolia, ja valmiiksi pureskellun ravinnon siirtäminen jälkeläisen suuhun ei tapahdu suutelulle ominaisena imemisenä, vaan päinvastoin sylkemisenä.
Katse apinoihin
Lameira esittää, että ihmisten välinen suutelu on jäänne apinoille ominaisesta turkin sukimisesta.
Sitä esiintyy yhä ihmisille läheisissä simpansseissa ja muissa isoissa ihmisapinoissa.
Sukimisen aikana apinat käyttävät käsiensä lisäksi suutaan ja huuliaan nyppiäkseen loisia ja roskia lajitoverinsa turkista. Hygienian lisäksi perusteellinen sukiminen vahvistaa sosiaalisia siteitä lauman sisällä ja osoittaa kiintymystä.
Karvat katosivat, mutta rituaali säilyi
Ihmisten ja apinoiden yhteiset esi-isät alkoivat erota toisistaan useita miljoonia vuosia sitten. Ihmisen evoluution edetessä esi-isät alkoivat muuttua karvattomammiksi, jolloin myös sukimiseen käytetty aika lyheni vähitellen.
Hoitohetkeen kuitenkin kuului edelleen huulilla tehty imuliike. Tämä ”sukijan viimeinen suudelma”, joksi Lameira sitä nimittää, säilyikin lopulta miljoonia vuosia sosiaalisena rituaalina, vaikka sen alkuperäinen hygieeninen merkitys katosi.
Suu ja huulet ovat herkkiä ihmiskehon osia, joten on todennäköistä, että suutelemista ylläpidettiin osittain myös mielihyvän vuoksi.