Bakun ilmastokokouksen kiistakapulan eli ilmastorahoituksen määrästä riippuu, miten nopeasti päästöt vähenevät, kirjoittaa ympäristötoimittaja Hanna Eskonen.
Hanna Eskonenympäristötoimittaja
– Tulin tänne kertomaan, että ilmastonmuutos tappaa, sanoi erään maan pääministeri ilmastokokouksessa Bakussa.
Ministeri puhui tasan kaksi viikkoa sitten tilaisuudessa, jossa maailman maiden johtajat avasivat jokavuotisen ilmastoneuvottelumaratonin. Kokous päättyi myöhään lauantaina.
Puheenvuoro muistuttaa erehdyttävästi pienistä saarivaltioista. Niiden hädästä keskellä maailman meriä kuullaan ilmastokokouksissa tiuhaan ja tutusta syystä: merenpinnan nousu uhkaa niitä ensimmäisenä.
Puhuja oli kuitenkin Espanjan Pedro Sánchez. Hänelläkin oli ilmastokriisin aiheuttamista tuhoista omakohtaista kokemusta. Rankkasateiden aiheuttamiin tulviin kuoli Espanjassa hiljattain yli 220 ihmistä.
Eurooppalaisministerin puheeseen kiteytyy jotain olennaista Bakun ilmastokokouksen repivimmästä kiistasta, ilmastorahoituksesta.
Sitä mukaa, kun ilmastotuhot etenevät köyhästä etelästä vauraisiin länsimaihin, ilmastorahoituskaan ei ole enää vain länsimaiden hyväntekeväisyyttä.
Päinvastoin, rahan jakamista voi pitää rikkaiden maiden omana etuna. Näin kirjoitti joukko taloustutkijoita Bakun kokouksessa julkaistussa selvityksessä.
– Ilmastorahoitus kehittyville maille ei ole pelkästään oikeudenmukaista, vaan kehittyneiden maiden taloudellinen etu, tutkijat kirjoittavat.
Ilmastorahoitus on hankala aihe. Jättimäiset summat otsikoissa ylittävät helposti käsityskyvyn.
Rahassa on kuitenkin kyse melko yksinkertaisesta asiasta.
Länsimaiden tuen tarkoitus on auttaa köyhiä maita irtautumaan fossiilisista polttoaineista. Köyhät maat siis käyttävät rahoitusta öljyn, kivihiilen ja maakaasun korvaamiseen puhtaalla energialla, ilmastotuhoihin varautumisen lisäksi.
Köyhät maat ovat esimerkiksi Afrikan ja Etelä-Amerikan maita sekä muun muassa Intia, joka on maailman kolmanneksi suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja.
Bakussa maat päättivät 300 miljardista dollarin ilmastorahoituksesta vuoteen 2035 mennessä.
Se on kolme kertaa enemmän kuin tähän saakka ja yli kolme kertaa yhtä paljon kuin vaikkapa Suomen valtion budjetti – valtava summa siis. Nyt maat ovat maksaneet 100 miljardia dollaria vuosittain.
Toisaalta potti on murto-osa siitä, mitä köyhät maat itse ja myös EU arvioivat todelliseksi tarpeeksi: yli 1 000 miljardia dollaria.
Asiantuntijat ovat verranneet ilmastotoimiin tarvittavaa summaa muun muassa asevarusteluun, johon käytetään tällä hetkellä arviolta yli kaksituhatta miljardia vuodessa.
Intia sanoikin tuoreeltaan, että ilmastokokouksen lopputulos oli pettymys. Ehdotettu summa ei edistä tärkeitä ilmastotoimia, maan edustaja sanoi.
EU:n edustajiin kuuluva ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) taas totesi maanantaina tiedotustilaisuudessa, että 300 miljardiakin on summa, joka tekee EU:lle kipeää.
On totta, että geopoliittinen tilanne, Ukrainan tukeminen ja inflaatio tekevät ilmastorahan kaivamisesta poliittisesti hankalaa. EU kakistelee myös, sillä se on ollut tähän saakka ilmastorahaston suurin maksaja, vaikka jäsenmaiden päästöt kattavat globaaleista ilmastopäästöistä yhteensä vain noin kuudenneksen.
Kiinan ja rikkaiden öljymaiden kuuluminen köyhien rahansaajien leiriin on ollut EU:lle erityisen vaikea asia. Bakussa niille kirjattiin ensi kertaa suositus antaa oma panoksensa ilmastorahastoon. Myös yksityinen raha lasketaan jatkossa mukaan julkisen rahan lisäksi, mikä oli niin ikään EU:n tavoite.
Azerbaidžanin kokouksen rahasopu syntyi poikkeuksellisen kaoottisissa ja riitaisissa neuvotteluissa. Ilman sopua koko YK:n ilmastokokousjärjestelmä olisi todennäköisesti horjahtanut pahasti raiteiltaan, suomalaisneuvottelijat kuvasivat.
EU:n pääneuvottelija Outi Honkatukia paljasti, että EU varautui kokouksen loppumetreillä jo tosissaan siihen, että se päättyisi täysin tuloksettomana.
Siksi laiha sopu on luultavasti ilmastokriisin kannalta parempi kuin ei mitään.
Mutta kun maailman maiden vuosittainen kokoontuminen on ohi ja paluu tosielämään koittaa, EU:n ja muiden länsimaiden kannattaisi lukea kertaalleen tutkijoiden viesti.
He arvioivat, että maiden kansalliset laskelmat ilmastorahoituksen määrästä tulevat näyttämään hyvin erilaisilta riippuen siitä, kehystävätkö maat rahan hyväntekeväisyydeksi vai omaksi taloudelliseksi edukseen.
Jälkimmäisen viestin avulla rahaa löytyisi todennäköisesti paljon enemmän kuin hyväntekijäksi ilmoittautumalla.
Tutkijoiden mukaan länsimaiden pitää nimittäin valita: Joko ne jakavat ilmastorahoitusta sellaisin summin, että puhtaasta energiasta tulee globaalisti kannattavaa ja tuhoja aiheuttavat ilmastopäästöt vähenevät. Tai muuten ne ajautuvat yhä pahenevien ilmastotuhojen ja niistä seuraavien, yhtä lailla kalliiden kustannusten tielle.
Köyhät maat ovat kärsineet ilmaston lämpenemisen aiheuttamista tuhoista jo pitkään, ja nyt niitä on jouduttu maistamaan Euroopassakin.
Siksi muun muassa Suomen olisi syytä tarkistaa omaa päätöstään ilmastorahoituksen leikkaamisesta.
