Kun Antti Avoranta oli alakoulussa, hän alkoi kiinnittää huomiota pituuteensa. Avoranta oli luokan lyhyimpiä.
Luokkakaverit ja nimenomaan pojat nimittelivät häntä säännöllisesti.
– Alakoulussa pätkä oli tyypillinen haukkumasana. Kutsun luoviksi nimityksiksi pihatonttua ja pikkujäbää.
Avoranta piti kokemaansa sisällään eikä kertonut nimittelystä esimerkiksi opettajilleen sosiaalisen paineen takia.
Nimittelyn myötä hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi.
Avoranta alkoi toivoa olevansa pidempi.
Helsingissä asuva Avoranta on nyt 23-vuotias ja 162,5 senttimetriä pitkä.
Koulukiusaaminen vaikutti häneen pitkään. Avoranta keskusteli kuitenkin asiasta muiden kanssa.
– Minua on määritelty pituuteni kautta. Kyllä se aiheutti itsetunto-ongelmia, ja koin vahvasti ulkopuolisuutta.
Helsinkiläisnuoret ovat aikaisempaa lyhyempiä
Pääkaupunkiseudun lasten ja nuorten keskipituus on kääntynyt viime vuosien aikana hienoiseen laskuun.
Näin kertoo HUS-yhtymän Uudessa lastensairaalassa työskentelevä osastonylilääkäri Risto Lapatto.
Lapatto sanoo, että hän ja hänen työkaverinsa ovat huomanneet tämän työssään vastaanotolla.
– Nuorten pieni lyheneminen johtuu paljolti maahanmuutosta. Suomalainen kantaväestö on kohtuullisen pitkää, maailman pisimpiä.
Lapaton mukaan suomalaisten keskipituus on nuorilla miehillä noin 180 senttimetriä ja naisilla noin 167 senttimetriä. Maahanmuuttajien geeniperimä on erilainen ja johtaa yleensä hieman lyhyempään aikuispituuteen.
Liian pitkiä housuja
Antti Avoranta ei muista, että pituutta olisi nähty ongelmana neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa.
– Toki oli oletettavaa, etten ole niin pitkä, koska koko sukuni on lyhyttä.
Arjessa lyhyys on vaikuttanut niin, että Avorannan on vaikeaa löytää sopivankokoisia vaatteita. Kaikki housut täytyy lyhentää.
T-paitoja Avoranta löytää suhteellisen helposti, koska hänellä on pitkä selkä.
Esimerkiksi asunnot suunnitellaan Avorannan mielestä usein tietyn pituisille.
Osa astiakaappien hyllyistä sijaitsee hänen kotonaan korkealla. Samoin vaatekaappien hyllyt sijaitsevat suhteellisen korkealla.
Ruokakaupassa Avorannan täytyy toisinaan käyttää jakkarakorokkeita, jotta hän yltäisi ylähyllyihin.
– Yhteiskunnassamme korostetaan todella voimakkaasti sitä, että pitää olla tietyn pituinen. On hyvin luonnollista, että lapsi alkaa siksi kokea ongelmallista pituussuhdetta.
Sadoille lapsille kasvuhormonihoitoa
HUSin Risto Lapatto on työssään huomannut, että lapset ja nuoret hakeutuvat vastaanotolle aikaisempaa enemmän pituuden vuoksi.
– Jos joku on lyhyt lapsi, on paljon todennäköisempää, että hän vain kasvaa hitaasti tai että hänen vanhempansa ovat lyhyitä kuin että hänellä olisi joku sairaus taustalla, Lapatto muistuttaa.
Lapsen pituutta voidaan tietyissä tiloissa lisätä kasvuhormonihoidoilla.
HUSin alueella niitä on tarjottu sadoille lapsille ja nuorille. Yleensä hoito alkaa ennen murrosikää, ja vuosittain hoito aloitetaan muutamalle kymmenelle lapselle.
Tavallisesti hoito päättyy kasvun päättyessä, koska sen jälkeen kasvuhormonin tarve on pienempi. Hoitojen määrä on hieman lisääntynyt aikaisemmasta.
– Ihmiset ovat tietoisempia näistä hoidoista, niin asiasta tullaan herkemmin kysymään lääkäriltä.
Hoitoja ei kuitenkaan tarjota lapsille pelkästään heikon pituuskasvun vuoksi. Taustalla täytyy olla kasvuhormonivaje. Näin voi olla silloin, jos lapsella on jokin sairaus taustalla.
Kun lapsi tulee vastaanotolle pituutensa vuoksi, hän saattaa kärsiä koulukiusaamisesta.
Vastaanotollaan Lapatto kertoo kysyvänsä lapselta tai nuorelta, onko hän pituudestaan huolestunut. On hyvä selvittää, onko pituus ongelma lapselle, huoltajille vai terveydenhuoltohenkilöstölle.
– Aika harvoin neljävuotias tulee sanomaan, että olen lyhyt. Se on enemmän opittua, että joku on sanonut hänelle niin.
Lapatto toivoo, että yhteiskunta hyväksyisi enemmän erilaisuutta kuin nyt.
– Ratkaisu olisi se, että hyväksyttäisiin eripituiset ihmiset. Sairaudet hoidetaan, kun on sairaus, mutta ei mentäisi siihen, että halutaan muokata pituutta hormonipiikeillä. Näin ei ole Suomessa tapahtunut ja toivottavasti ei tapahdukaan.
Kaveripiirillä vaikutusta
Kun Antti Avoranta meni lukioon ja myöhemmin yliopistoon, häntä ei enää nimitelty pituuden vuoksi.
Hän opiskelee nyt Helsingin yliopistossa teologiaa.
– Kyllähän sekin on auttanut, että ympärillä on enemmän ihmisiä, joille ei ole elämän ja kuoleman kysymys, kuinka monta senttimetriä pituutta minulla on. Enemmän merkitsee se, millainen persoona olen.