Oikeuskansleri arvioi, ettei pääministerillä ollut velvollisuutta osallistua Isossa-Britanniassa järjestettyyn poliittisen yhteisön kokoukseen.
Oikeuskansleri Tuomas Pöystin mukaan ei ole ilmennyt aihetta epäillä pääministeri Petteri Orpon (kok.) menetelleen lainvastaisesti, kun tämä ei heinäkuussa osallistunut Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen.
Oikeuskanslerin mukaan pääministerillä ei ollut laissa säädettyä velvollisuutta osallistua Isossa-Britanniassa heinäkuun puolivälissä järjestettyyn poliittisen yhteisön kokoukseen.
Orpo pyysi presidentti Alexander Stubbia sijaistamaan itseään kokouksessa, mikä herätti keskustelua Orpon virkatehtävien hoidosta.
Pääministerin menettelystä tehtiin kesällä kantelu, jossa kantelija pyysi selvittämään ”ovatko valtioneuvosto, pääministeri ja tasavallan presidentti menetelleet Suomen lain mukaisesti sopiessaan presidentin osallistumisesta pääministerin sijasta Euroopan poliittisten yhteisöjen kokoukseen, joka pidettiin 18.7.2024.”
Euroopan poliittisen yhteisön kokous ei ole varsinainen EU-kokous, vaikka siellä käsitellään Euroopan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Aiempien Euroopan poliittisen yhteisön kokouksien edustaja on ollut pääministeri.
Myös oikeuskansleri arvioi, että kokous ei ollut Eurooppa-neuvoston eikä muukaan Euroopan unionin toimintaan liittyvä kokous. Perustuslakia ei siis rikottu, minkä mukaan pääministeri edustaa Suomea Euroopan unionin kokouksissa.
Presidentin ja pääministerin päättämä sijaisjärjestely oli oikeuskanslerin mukaan mahdollinen ”silloin kun kyse on muista kuin Euroopan unionin toimintaan liittyvistä kokouksista”.
Oikeuskansleri sanoo myös, että kokouksen järjestelyistä vastasi Iso-Britannia. Kutsua ei näin esitetty Eurooppa-neuvoston jäsenelle tai Suomelle Euroopan unionin jäsenvaltiona.
Lisää joustavuutta ja avoimuutta
Oikeuskansleri sanoo, että muuttuneessa turvallisuustilanteessa olisi tärkeää, että ylimmän valtionjohdon osallistumista Euroopan poliittisen yhteisön kokouksiin ja muihin vastaaviin Euroopan unionin toiminnan ulkopuolisiin kokouksiin olisi uudistettava.
Useat kansanedustajat kokivat jääneensä syrjään kesällä syrjään päätöksenteosta.
Oikeuskansleri ehdottaa, että vastaisuudessa olisi lisättävä tällaisissa tilanteissa päätöksenteon joustavuutta, avoimuutta, parlamentarismia ja valtioneuvoston vastuuta eduskunnan tiedonsaannista.
Pääministeri kirjoitti syksyllä selvityksessään oikeuskanslerille, että aiempien Euroopan poliittisen yhteisön kokousten valmisteluista poiketen käsittelyä EU-ministerivaliokunnassa ei pidetty aiheellisena.
Pääministerin mukaan eduskunnalle ei lähetetty etukäteen perustuslain 97 §:ssä tarkoitettua selvitystä kokouksesta.
Eduskunnan tiedonsaantioikeus on turvattu laissa. Sen mukaan oikea-aikaista ja riittävää tietoa on saatava myös kiiretilanteissa. Ulkoasiainvaliokunnalla on oikeus saada tietoja sekä Suomen että EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista asioista ja suurella valiokunnalla vastaavasti muista EU-asioista.