Salehi räppäsi Aminista yhdessä kappaleessaan sanoen ”jonkun rikos oli tanssia hiukset tuulessa.” Toisessa säkeessä hän ennusti Iranin teokratian kaatumista.
Iran on vapauttanut maassa suositun rap-artistin Toomaj Salehin, kertoo uutistoimisto AP. Salehi nousi suosioon Mahsa Aminin kuolemaan liittyvien sanoitusten myötä. 22-vuotias Amini kuoli vuonna 2022 siveyspoliisin otettua hänet kiinni väärin puetun hijabin vuoksi. Hänen kuolemansa aiheutti laajoja mielenosoituksia.
Salehi ehdittiin jo tuomita kuolemaan, mutta kesäkuussa Iranin korkein oikeus kumosi tuomion. Iranilaismedian mukaan hän pääsi vapaaksi sunnuntaina. Hän räppäsi Aminista yhdessä kappaleessaan sanoen ”jonkun rikos oli tanssia hiukset tuulessa.” Toisessa säkeessä hän ennusti Iranin teokratian kaatumista.
Salehi ehti viettää vankilassa yhteensä yli vuoden ajan. Hän on kertonut, että häntä kidutettiin pidätyksen aikana. Iranin valtion media julkaisi myöhemmin videon, jossa Salehi on silmät sidottuna ja pyytää sanojaan anteeksi, todennäköisesti pakon edessä.
Toisinajattelijat on pyritty tukahduttamaan Iranissa
YK:n tutkijat ovat sanoneet, että Iran oli vastuussa Aminin kuolemasta, ja että se tukahdutti väkivaltaisesti suurelta osin rauhanomaiset mielenosoitukset, tappaen yli 500 ihmistä ja pidättäen yli 22 000.
Iran on pitkään syyttänyt ja monissa tapauksissa vanginnut toisinajattelijoita, toimittajia ja taiteilijoita, jotka ovat haastaneet hallituksen päätöksiä naisiin ja aktivisteihin kohdistuvista rajoituksista.
Tällaisten tapausten määrän on kerrottu vähentyneen sen jälkeen, kun uudistusmielinen presidentti Masoud Pezeshkian nousi valtaan heinäkuussa.