Prinssi Andrew’n uusin skandaali näyttää, kuinka altis Britannia on Kiinan valtion vakoilulle, kirjoittaa Britannian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.
Kirsi CrowleyBritannian-kirjeenvaihtaja
LONTOO Aiemmin seksiskandaalissa ryvettynyt Britannian prinssi Andrew on ajautunut jälleen uuteen ahdinkoon. Nyt Britannian sisäministeriö näkee hänen ystävyytensä kiinalaisliikemiehen kanssa uhkaavan kansallista turvallisuutta.
Mainehaitta näkyy jo. Hovin mukaan prinssi Andrew piiloutuu nyt julkisuudelta ja peruu osallistumisensa kuninkaallisen perheen joulujuhlallisuuksiin.
Andrew’lla muitakin kohuja
Prinssi Andrew’n mokailu on jatkunut jo pitkään. Kohut näyttävät hänen kärsivän arvostelukyvyn puutteesta.
Edesmennyt kuningatar Elisabet II poisti prinssin jo hovin työskentelevien jäsenten joukosta, kun kohu nousi Andrew’n läheisestä suhteesta seksirikoksista tuomittuun liikemies Jeffrey Epsteiniin. Prinssiä syytettiin myös alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Epsteinin vieraana. Hän maksoi korvauksia häntä syyttäneelle naiselle, mutta ei koskaan myöntänyt tekoa.
Prinssi oli sitä ennen myös tavannut Britannian kauppalähettiläänä muun muassa Tunisian diktatorisen hallinnon edustajia ja libyalaista aseiden salakuljettajaa.
Nyt tikun nokassa on prinssi Andrew’n läheinen suhde kiinalaiseen liikemieheen Yang Tengboon, jota viranomaiset epäilevät vakoojaksi.
MI5: Andrew’n liikekumppani on vakooja
50-vuotias Yang on päässyt Britannian hovin sekä poliittisen ja bisneseliitin piireihin prinssi Andrew’n läheisenä liikekumppanina parinkymmenen vuoden ajan.
Yang on muun muassa tavannut entiset pääministerit David Cameronin ja Theresa Mayn ja vieraillut Buckinghamin palatsissa ja prinssi Andrew’n syntymäpäivillä Windsorin linnan tiluksilla.
Sisäministeriö kielsi Yang Tengbolta maahantulon viime vuonna. Britannian tiedustelupalvelun MI5:n mukaan mies työskenteli Kiinan kommunistisen puolueen pahamaineiselle Yhteisrintama-työosastolle. Se vakoilee, tiedustelee ja vaikuttaa Kiinan puolesta maailmalla. Yang kiistää olevansa vakooja.
”Hakija oli pystynyt luomaan suhteita Britannian merkittävien henkilöiden ja Kiinan korkeiden virkamiesten välillä. Kiinan kommunistinen puolue tai Kiinan valtio saattoivat niiden avulla sekaantua poliittisesti maan asioihin”, perusteli maahanmuuttovalitustuomioistuin päätöstä.
Britannian tiedustelupalvelun MI5:n mukaan tämä on vain yksi Kiinan vastaavista vaikutusyrityksistä, joista MI5 on varoittanut jo pitkään.
Yhteys prinssi Andrew’n kanssa kävi ilmi oikeudenkäynnissä, jossa Yang valitti maahantulokiellosta. Hänen puhelimestaan löytyi kirje, jossa prinssin neuvonantaja antoi hänelle luvan toimia prinssin nimissä mahdollisten liikekumppanien ja investoijien kanssa.
Aliarvioidaanko Kiinan uhkaa?
Prinssi Andrew’n touhuilu paljastaa, kuinka napakat linkit Kiina on luonut vaikuttajiin, vaikka viime vuosien ajan Britannian ja Kiinan diplomaattiset suhteet ovat olleet kireät. Maat ovat kiistelleet muun muassa Hongkongin demokratiasta, ihmisoikeuksista, kyberiskuista ja kaupasta.
Britannian ja Kiinan suhteet näyttävät kuitenkin lämmenneen viime aikoina. Britanniassa keskustellaankin nyt, aliarvioidaanko maassa Kiinan uhkaa.
Ainakin kaupan kasvattaminen kiinnostaa hallitusta. Tällä hetkellä maiden kauppa on pientä: vain viisi prosenttia Britannian kaupasta.
Kiina on vaikea yhtälö Britannialle, joka kärsii hitaasta talouskasvusta.
Donald Trumpin mahdollisesti asettamat tuontitullit uhkaavat myös Britannian vientiä. Talousyhteistyön tiivistyminen EU:n kanssa ei ole toiveista huolimatta myöskään edennyt.
Brittiyliopistot ovat riippuvaisia kiinalaisista opiskelijoista, joiden maksamat opintomaksut toivat yliopistoille viime vuonna 2,7 miljardia euroa. Neljännes Britannian kansainvälisistä opiskelijoista tulee Kiinasta.
Niinpä Britannia yrittää luovia Kiinan, Yhdysvaltain ja EU:n välissä.
Suhteita Kiinaan lämmitellään
Niin ulkoministeri David Lammy kuin pääministeri Keir Starmer vierailivat tänä vuonna Pekingissä ensimmäisinä Britannian johtajina kuuteen vuoteen. Starmer sanoi Kiinan-matkallaan Britannian haluavan johdonmukaisia ja kestäviä suhteita Kiinaan.
Britannia ei ole asettanut tulleja kiinalaisille sähköautoille toisin kuin EU. Se tekee myös vihreän siirtymän yhteistyötä Kiinan kanssa.
Maiden välejä hiertävät yhä pakotteet, jotka Kiina asetti useita brittiparlamentaarikkoja ja organisaatioita vastaan. Pakotteet olivat kosto Britannian aiemmin asettamista pakotteista neljää kiinalaisviranomaista vastaan, joita se pitää vastuullisina Xinjiangin uiguuriväestön alistamiseen.
Oppositioon kuuluva entinen konservatiivisen puolueen johtaja Iain Duncan Smith syytti parlamentissa hallituksen olevan aikeissa perua pakotteet suhteiden lämmittämiseksi. Ihmisoikeuksista vaiettaisiin kasvavan kaupan nimissä. Hän väittää, että prinssin kiinalaiskumppani on vain ”jäävuoren huippu”. Hän uskoo, että Britanniassa on useita Yangin kaltaisia vakoojia ja Kiina pitäisi luokitella uhaksi.
Ulkoministeri David Lammy puolusteli Kiinan-matkaansa parlamentissa aiemmin sanoen, että Ranskan, Saksan ja monen muun maan johtajat ovat käyneet jo Kiinassa.
Suhtautuminen Kiinan riskeihin jakautuu myös EU:n sisällä.
Presidentti Alexander Stubb on yksi monista Pekingissä viime aikoina käyneistä eurooppalaisista johtajista. Hän allekirjoitti Kiinan kanssa lokakuussa kumppanuusasiakirjan yhteistyön tiivistämisestä ja vakuutti Suomen ajavan ”rakentavia Kiina–EU-suhteita”. Mediassa Kiinan ihmisoikeusrikkomukset eivät nousseet vierailun puheenaiheeksi.