Kaupunginvaltuusto oli yksimielinen pali-liikenteen jatkon tukemisesta. Rahaa myönnettiin myös reittilentoliikenteen tukemiseen ja Riihisaaren museon toimintaan.
Jaakko Palvaila,
Enna Poutiainen,
Sami Ikonen
Savonlinnan kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina kaupungin ensi vuoden talousarviota. Kokous kesti keskipäivästä lähes iltayhteentoista.
Rahaa Riihisaareen, Nälkämäelle ja pali-liikenteeseen
Keskustelua käytiin esimerkiksi Riihisaaren museon rahoituksesta.
Museon rahoitusta puolustettiin Savonlinnan kulttuurikaupunki-imagolla. Valtuusto hyväksyi äänin 26–17 Sanna Metsälän (liik.) esityksen, että museolle annetaan 140 000 euroa, joka tarkoittaa 3,5 henkilötyövuotta. Rahoituksen ansiosta museota voidaan pitää auki 5–6 päivää viikossa.
Talousarvioesityksen mukaan palveluliikenne eli niin sanottu pali-liikenne olisi loppunut toukokuun lopussa, kun nykyinen sopimus liikennöitsijän kanssa päättyy.
Sampsa Kokon (kok.) esitys pali-liikenteen jatkumisen puolesta sai valtuuston yksimielisen hyväksynnän. Pali-liikenteelle varataan 116 000 euroa.
Kirjastorakennus Nälkälinnanmäelle varattiin ensi vuodelle 200 000 euroa lämmitykseen ja mahdollisiin korjaustöihin. Ylläpitoa jatketaan myös seuraavana vuonna. Esimerkiksi Mervi Lipsanen (sd.) nosti esille puheenvuorossaan, miten Nälkälinnanmäkeä voi käyttää kulttuuritapahtumapaikkana ja näyttelytilana.
Valtuusto äänesti myös Savonlinnan ja Helsingin välisen reittilentoliikenteen tukemisesta. Valtuutettu Esa Valkonen (vas.) esitti, että lentoliikenteestä luovuttaisiin, jos sen hintalappu kaupungille nousee yli 1,2 miljoonaan euroon vuodessa.
Kaupunginhallituksen esityksessä valtuusto päättää uudelleen lentoliikenteen tuesta, jos kaupungin maksuosuus nousee kilpailutuksessa yli 1,2 miljoonaan euroon. Hallituksen esitys voitti äänestyksessä äänin 37–5.
Rahaa pois puhelinvaihteelta ja lasten liikunta-avustuksilta
Säästötoimiakin tehtiin. Esimerkiksi Kauppatorin suunnitteluun ei varattu sadantuhannen euron osuutta, lasten liikuntapaikka-avustuksia pienennetään ja kaupungin puhelinvaihde lopettaa toimintansa.
Valtuusto äänesti Heikki Härkösen (vihr.) esityksestä, jossa kaupunki olisi nostanut ensi vuoden kärkihankkeeksi retkeilyalueen edistämisen Koloveden kansallispuiston itäpuolella. Valtuusto äänesti kuitenkin ehdotuksen kumoon äänin 27–16.