Kaikki Kouvolassa Myllykoskella asuvat yli 63-vuotiaat saivat hakea tukea esimerkiksi arjessa pärjäämiseen.
Heikki Koskinen,
Mari Siltanen
•
Trukkikuski Olavi Pokin Myllykosken eläkeläisille testamenttaamaa miljoonaomaisuutta on nyt jaettu ensimmäisen kerran.
Olavi Pokki työskenteli Myllykosken paperitehtaalla trukkikuskina ja harrasti sijoittamista. Hän testamenttasi Kouvolan kaupungille harvinaisen suuren, kolmen miljoonan euron perinnön. Ehtona oli, että varat pitää käyttää myllykoskelaisten ikäihmisten hyväksi.
Testamenttirahoja hallinnoiva Myllykosken vanhustensäätiö jakoi nyt rahaa yhteensä noin 97 500 euroa. Suurimmat yksittäiset summat olivat 2 500 euroa, joista toinen meni Pokin jäämistön tallentamiseen museoon ja toinen vanhusten kevätjuhlaan.
Rahoitusta saivat sekä yhdistykset että yksityishenkilöt. Yksityishenkilöt tekivät valtaosan 200 hakemuksesta eli 141 kappaletta, joista reilusti yli sata meni läpi. Iso osa yksityisten ihmisten avustuksista meni kotiapupalveluihin.
Lisäksi säätiö antoi 5000 euron joululahjarahan vanhustyöhön Myllykosken evankelisluterilaiselle seurakunnalle.
Myllykoski on noin 6 000 asukkaan taajama. Kaikki alueella asuvat yli 63-vuotiaat saivat hakea rahoitusta.
Avustuksia jaetaan vuosittain
Avustuksia tullaan tästä eteenpäin jakamaan joka vuosi. Kolmen miljoonan euron kokoinen perintö on sijoitettu ja niiden tuotoista jaetaan avustuksia. Yksi perustetun säätiön tavoitteista on auttaa ikääntyviä arkisissa asioissa, jotta he voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään.
Säätiöä sijoittaa peruspääomaa, jonka tuotoista jaetaan avustuksia.
Muokkaus 17.12. klo 13.44 Lisätty tieto, että seurakunnan lahjaraha on vanhustyöhön.