Oulussa tapahtui marraskuussa onnettomuus, jossa veturi vaurioitui törmättyään romuun raiteilla. Poliisille selvisi, että ilkivaltatapauksia on ollut keväästä lähtien kymmeniä.
Junaraiteisiin kohdistuvaa ilkivaltaa on havaittu runsaasti Oulussa ja lähiseudulla viime keväästä lähtien. Liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin mukaan Oulun ja lähikuntien raiteilla on ollut 60 ilkivaltatapausta toukokuun jälkeen.
Yleensä raiteille on asetettu esineitä, joihin juna on törmännyt, kerrotaan Oulun poliisin Instagram-päivityksessä.
Oulun Perävainiolla tapahtui viimeksi marraskuussa onnettomuus, jossa veturi vaurioitui törmättyään romuun raiteilla. Romun seassa oli muun muassa betonikansia.
Oulun poliisi pyytää vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa junaradalla leikkimisestä ja sen seurauksista. Junaradoilla on törmäysvaaran lisäksi sähköiskuvaara.
Oulun seudun lisäksi vastaavia ongelmia on ollut myös muualla Suomessa.