Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump hätkähdytti sosiaalisessa mediassa viihtyviä ihmisiä uudella kampauksella.
Floridassa Mar-a-Lagon golfklubilla otetulla videolla Trumpin taaksepäin taipuneet tai kammatut hiukset vaikuttavat aikaisempaa lyhyemmiltä ja väriltään harmailta. Torstaina somessa levinneellä videolla ei näy Trumpille ominaista tuuheahkoa, punaista ja hiuslakalla muotoiltua tukkaa.
Trumpin kannattajan Michael Solakiewiczin viestipalvelu X:ssä julkaisemalla videolla näkyy Trumpin erilainen kuontalo:
Videolla Trump kysyy ympärillään seisoskelevilta ihmisiltä, onko kaikilla hauskaa ja ovathan kaikki republikaaneja.
Pyysimme professori Mikko Saikkua ja hiusmuotoilija Mikko Heliniä arvioimaan Trumpin uuden näköistä kampausta ja sen merkitystä.
Professori: Hiustyylin muutos olisi yllätys
Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku Helsingin yliopistosta toteaa, että Trumpin hiustyylin muutos olisi yllätys. Niin olennainen osa Trumpin habitusta amerikkalaisittain erikoinen tukka on.
– Hiukset ovat Trumpin itseironinen käyntikortti, josta on väännetty vitsiä jo kymmeniä vuosia. Trump on itsekin halunnut pitää asiaa esillä.
– Olisi yllättävää, jos hän muuttaisi hiustyyliään. En tosin tiedä mikä maailmanpoliittinen merkitys sillä olisi, jos näin kävisi. Erikoinen kampaus on osa Trumpin habitusta, kuten myös ylipitkäksi solmittu solmio.
Saikku toteaa, että Yhdysvalloissa on vuosikausia vitsailtu sillä, kuinka Trump koittaa peittää ohenevaa tukkaansa hiuslakalla. Trump on onnistunut kääntämään asian edukseen.
– Trumpin hiustyyliin ja solmioon on kyllä kiinnitetty suhteettoman paljon huomiota mediassa.
– Hiukset saattavat mennä eri asentoon, vaikka hiuslakkaa olisi vähän enemmänkin, jos on lippalakki päässä, professori pohtii.
Lippalakki tosiaan näkyy videolla Trumpin kädessä.
Hiusmuotoilija: Tämän voi sanoa videon perusteella
– Ensinnäkin mietin, että onko kyse sattumasta vai Trumpin tietoisesta valinnasta uudeksi julkiseksi imagoksi, pohtii hiusmuotoilija Mikko Helin.
– Jos miettii tämän vuoden hiustrendejä, niin taaksepäin kammatut hiukset edustavat modernia, klassista ja tyylikästä miesten hiusmuotia. Voi myös miettiä, että onko Trump nyt tahtomattaan miesten hiusmuodin uusi vaikuttaja, vai oliko tämä hetkellinen tyylin vaihdos.
– On hauska katsoa, miten tämä vaikuttaa Trumpin kannattajiin. Jos tämä jää pysyväksi trendiksi, niin tullaanko Amerikan katukuvassa näkemään paljon klassista, taaksepäin vedettyä miesten hiustyyliä?
– On myös mielenkiintoista, jos muoti ja politiikka ovat tässä risteyskohdassa niin, että Trumpin kaltainen johtohahmo ottaa osaa trendeihin joko tarkoituksella tai tahtomattaan.
Kumpaa pidät todennäköisempänä – vahinkoa vai tietoisesti valittua uutta tyyliä?
– Niin, onko lippalakki painanut hiukset ja Trumpista tullut tahtomattaan uusi muotivaikuttaja? Vai onko taustalla ihan selkeä muutos? Se nähdään varmaan seuraavien päivien aikana, että onko Trumpilla tilaisuuksissa samanlainen look. Tällaiset ilmiöt voivat lähteä leviämään nopeastikin.
Trump varmaan miettii paljon ulkonäköään ja hiuksiaan?
– Totta kai hiuksilla pystyy vaikuttamaan paljon omaan imagoon. Voihan olla, että hän ajattelee, että kun alkaa uusi kausi presidenttinä, niin siinä voi olla paikka hiusimagon päivitykselle. Klassinen miesten hiustyyli kuvastaa arvomaailmaa: perinteisyyttä, huoliteltua imagoa ja ehkä vähän luksuspuoltakin.
– Onhan se tyylikäs ja ajaton hiusmalli. Tässä voi käydä niin, että tämä kerta oli vahinko, ja sitten Trump huomaakin, että tällä oli niin paljon uutisarvoa, että tämä jää uudeksi pysyväksi lookiksi.
Mikä hiuksissa on muuttunut?
– Koko olemus on vaaleampi. Hiuslakka puuttuu myös. On kyllä jännä, että tukka on noinkin paljon vaalentunut. Tämä voi olla jonkun hiusmuotoilijan uusi kädenjäljen tuotos.
– On hauska katsoa, että onko tämä alkavan vuoden 2025 trendi. Eiköhän tälle tyylille anneta pian myös uusi nimi. On jännä kuulla, että mikä se on.
Tuleeko sinulla mieleen, mikä se voisi olla?
– Ei kyllä näin nopeasti tule.
Onko sinulla käynyt koskaan asiakasta, joka olisi pyytänyt Trump-tyyliä?
– No ei ole vielä ollut. Voihan olla, että nyt pitää varautua siihen henkisesti.