Ohjauskorko pysyy 21 prosentissa, vaikka hintojen nousu on kiihtynyt.
Venäjän keskuspankki on päättänyt pitää ohjauskorkonsa ennallaan 21 prosentissa. Päätös on yllätys, sillä keskuspankin oli laajasti odotettu jatkavan koronnostojaan inflaation hillitsemiseksi.
Venäjällä vuosi-inflaatio kiihtyi virallisten lukujen mukaan marraskuussa noin yhdeksään prosenttiin. Se ylittää selvästi keskuspankin neljän prosentin inflaatiotavoitteen.
Keskuspankin mukaan rahoitusolot ovat tiukentuneet ennakoitua enemmän sen jälkeen, kun ohjauskorkoa viimeksi nostettiin lokakuun lopulla.
Venäjän keskuspankki on nostanut tänä vuonna ohjauskorkoaan kolme kertaa. Korko on kohonnut vuoden mittaan 16 prosentista 21 prosenttiin, ja se on nyt korkeimmalla tasollaan yli kahteen vuosikymmeneen.
Hintojen nousua on kiihdyttänyt muun muassa ankara työvoimapula, joka on pahentunut Venäjän aloitettua laajan hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022. Inflaatiota ruokkivat myös Venäjän paisuneet sotilasmenot.
Venäjää itsevaltaisesti johtava presidentti Vladimir Putin myönsi torstaina huolet nopeasta inflaatiosta, mutta vakuutti maan talouden olevan vakaa.
– Inflaatio on huolestuttava merkki, Putin sanoi vuosittaisessa tiedotustilaisuudessaan.
Putin pidättäytyi torstain propagandalähetyksessä suoraan ohjeistamasta keskuspankkia perjantain korkopäätöksen osalta. Hän sanoi kuitenkin toivovansa, että päätös on ”tasapainoinen ja vastaa tämän hetken tarpeisiin”.