Tiimari oli se kauppa, josta moni etenkin 1990-luvulta 2010-luvuille lapsuuttaan tai nuoruuttaan elänyt osti ystävilleen joulu- ja syntymäpäivälahjoja. Kun kysyimme, mitä ihmiset muistavat Tiimarista, saimme paljon nostalgisia kommentteja. Tässä jutussa neljän naista jakavat muistonsa.
Ihmiset muistelivat etenkin hajukumeja, tarroja, kirjepapereita ja söpöjä postikortteja. Osa muisti, kenen kanssa siellä käytiin, kuinka kyniä sai kokeilla kynäsaarekkeessa, miltä hajukumit tuoksuivat ja kuinka paljon viikkorahaa oli käytössä.
Milla Peuraniemi, 40, Ylivieska
”Tiimariin sijoittuu ihanimpia lapsuusmuistoja. Siellä oli kuin taivaassa, koska siellä oli kaikkea kaunista. Lisäksi serkkuni oli Kuusamon Tiimarissa töissä. Olen ainoa lapsi, ja serkku oli minulle kuin isosisko. Senkin takia muistot ovat ihania.
Serkku osti minulle paljon tarvikkeita. Jos serkun piti käydä sulkemisajan ulkopuolella töissä tekemässä jotain, pääsin välillä mukaan. Ilta-aikaan oli hämärää ja jännittävä tunnelma.
Nyt minulla on kolme lasta ja kaikki me olemme enemmän tai vähemmän taiteellisia. Olisi ihana käydä heidän kanssaan Tiimarissa.”
Tiimarissa oli kuin taivaassa
Minna Tamio
Kuluttamista tutkinut sosiologian professori Terhi-Anna Wilska muistuttaa, että koska nuorilla on yleensä vain vähän rahaa käytettävissä, voivat he ostella vain niin sanottuja pikkutavaroita. Lapset ja nuoret haluavat kuulua joukkoon ja osoittaa sitä ostamalla tiettyjä kaveripiirissä haluttuja tavaroita. Tiimarissa ymmärrettiin tietysti myös tarjota sen näköisiä tavaroita, että ne vetosivat nuorisoon.
– Lapset kokevat tekevänsä merkittäviä päätöksiä omilla rahoillaan, mikä tuo heille iloa ja mielihyvää, Wilska mainitsee.
Mirja Korhonen, 34, Kuopio
”Asuin lapsuuteni Nilsiässä, jossa ei ollut Tiimaria, mutta siellä kävi säännöllisesti Tiimari-auto. Se oli kuin kirjastoauto, mutta täynnä tavaraa. Siellä oli pakko hipelöidä kaikkea pientä krääsää.
Olin 12-vuotias, kun kahdeksan vuotta vanhempi isoveljeni, oli muuttamassa Mikkeliin. Rakastin piirtää nalleja lapsena, ja ne olivat minulle erityisiä. Valitsin veljelleni lahjaksi Tiimarista sydämen muotoisen magneetin, jossa on nalle.
Keksin mielestäni hauskan idean: päätin paketoida magneetin moniin kerroksiin paperia ja pahvia, jotta se näyttäisi suurelta. Avatessaan loputonta pakettia, veli oli hieman tuskastunut. Veljeni oli minulle tärkeä, ja hänen lähtönsä kotoa oli minulle kova paikka. Hänellä on magneetti edelleen tallessa, vaikka se on saanut kokea monta muuttoa.”
Tiimari oli tietyissä asioissa edelläkävijä, sillä esimerkiksi halloween-tuotteita ei oltu nähty Suomessa myynnissä ennen kuin Tiimari otti niitä valikoimiinsa. Pikkupaikkakuntien erikoisuuksiin kuului myös Tiimari-auto, joka vei tavarataivastaan sinnekin, missä liikkeitä ei ollut.
Terhi-Anna Wilska kertoo, että lapsuuden ostoksista voi jäädä erityisen vahva muisto, koska ne ovat usein esteettisesti miellyttäviä. Wilska lisää, että nämä muistot voivat olla hyvin emotionaalisia, ja tunnearvo säilyä aikuisuuteen asti.
Anniina Kauko, 40, Ylöjärvi
”Kaikki viikkorahani taisivat lapsuudessa mennä Tiimariin. Asuimme Kangasalla ja Tiimariin oli matkaa ehkä neljä tai viisi kilometriä. Jos en saanut vanhemmilta kyytiä, poljin ainakin sitten vähän isompana sinne itse pyörällä.
Eniten ostin tarroja. Niitä myytiin rullissa, josta leikattiin arkki ostajalle. Liimasin ne valokuville tarkoitettuun albumiin. Omistin siilipehmotarran, jota muilla ei ollut. Hienoja olivat myös tarrat, joilla on silmät. Niitä katsoessa tulee edelleen jotenkin maaginen olo.
Tarrat ovat kulkeneet mukana jokaisessa muutossa. Kun lapset näkivät kokoelmani, he kommentoivat, että olisivat itsekin halunneet elää 90-luvulla, koska silloin oli niin paljon hienompia tarroja kuin nykyisin. Tyttäreni keräilee tarroja, joten harrastus on siirtynyt eteenpäin.”
Professori Terhi-Anna Wilska lisää, että esteettisyyden tarve on osa ihmisen tarvehierarkiaa, ja se voi olla läsnä, vaikka perustarpeet eivät olisi täysin tyydytettyjä. Tämä esteettisyyden tarve näkyy niin aikuisissa kuin lapsissakin. Se, mitä pidetään esteettisesti miellyttävänä, vaihtelee tietysti yksilöittäin ja ikäryhmittäin.
Tarroja katsoessa tulee edelleen jotenkin maaginen olo.
Anniina Kauko
Ihmisillä on aina ollut luonnollinen taipumus koristella ympäristöään, vaikka se ei olisi funktionaalisesti tarpeellista. Esimerkiksi jo kivikautisia keramisia ruukkuja koristeltiin kuvioin, vaikka ne olisivat toimineet ilmankin.
Minna Tamio, 40, Karttula
”Äidin kanssa käytiin koko lapsikatras kerran tai pari kuussa 45 kilometrin päässä Kuopiossa. Äiti ajoi parkkihalliin torin alle, ja Tiimari taisi olla se ensimmäinen kauppa, joka tuli vastaan. Se oli sellainen kohokohta.
Ostin yleensä kirjepapereita. Niitä sai sellaisissa paketeissa, joissa oli useampi kappale samanlaisia papereita ja kuoria. Niissä oli kaikenlaisia kuvioita ja taisi olla tuoksuviakin. Kuoreen laitettiin kaikkea kivaa ja kavereiden kanssa vaihdeltiin niitä.
Kun olin 12-vuotias lähdettiin luokan kanssa Katinkultaan luokkaretkelle ja sillä reissulla piti tietysti käydä Sotkamon Tiimarissa. Silloisen parhaan kaverin kanssa ostettiin samanlaiset isot mukit. Se muki on edelleen tallessa.”
Vaikka Tiimari meni konkurssiin ja yrityksen tuotemerkin oikeudet myytiin, on tällä hetkellä Suomessa vielä yksi Tiimari. Se sijaitsee Kouvolassa.
Mitä sinä muistat Tiimarista? Voit keskustella aiheesta tämän jutun alla 23.12.2024 klo 11 asti.
