Länsimaissa median, kuten julkisten yleisradioyhtiöiden räväkkäkin arvostelu kuuluu sananvapauteen ja on tärkeä osa demokratiaa.
Tietoinen perinteisten tiedotusvälineiden luottamuksen murentaminen on sen sijaan yksi radikaalin populismin poliittisia ydinstrategioita. Tyylilajin tunnistanee jokainen, joka on seurannut vaikkapa Yhdysvaltain entisen ja seuraavan presidentin Donald Trumpin viestintää.
Suomessa perussuomalaiset alkoivat jalkauttaa tätä tyylilajia politiikkaansa Ylen murentamiseksi jo vuosia ennen puolueen hajoamista, eli jo ”jytkyvaalien” 2011 jälkeen, vaalikaudella 2011–2015, väittää perussuomalaisten ex-kansanedustaja Kimmo Kivelä.
Aloite ”Ylen mollaamisesta”, kuten Kivelä muotoilee, heitettiin eduskuntaryhmässä jo tuolloin. Tavoitteena oli Kivelän mukaan nostaa puolueen kannatusta.
– Se oli ihan tällainen ohjelmallinen julistus, että perussuomalaisten pitää tehdä ulostuloillaan selväksi, mitä he ajattelevat Ylestä.
Kivelä arvioi jopa, että ”halla-aholaisten” ja ”soinilaisten” suhtautuminen Yleen oli yksi syistä, jotka johtivat perussuomalaisen puolueen hajoamiseen joitain vuosia myöhemmin.
– ”Yle-asia” oli eräs tekijä, joka hajotti puolueen, nykyinen Kiuruveden kirkkoherra summaa.
Ylen merkityksestä puolueen hajoamisessa on myös eri näkemyksiä, kuten jutussa tulee myöhemmin esiin.
Kivelä puhuu hajoamisesta nyt, kun parlamentaarinen Yle-työryhmä sai syksyllä 66 miljoonan euron säästöt sisältävän mietintönsä valmiiksi. Hän näkee leikkauksissa mediapoliittisen jatkumon.
Hän on yksi paristakymmenestä perussuomalaisesta, jotka loikkasivat uuteen eduskuntaryhmään sen jälkeen, kun puolueen koko johto vaihtui Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa 2017.
Puolueen ”musta lista”
Kivelän kuvaaman Yle-ohjelmajulistuksen aikaan eduskuntaryhmässä istuivat sekä silloinen puheenjohtaja Timo Soini että tuleva puheenjohtaja, europarlamenttiin 2014 siirtyvä Jussi Halla-aho.
Kaikkien mieleen keskustelu ei ole jäänyt. Yksi ryhmässä istunut kansanedustaja sanoo, että virallista päätöstä asiasta ei ainakaan tehty, mutta ”median ilmatilan” haltuun ottamisesta puhuivat tuolloin käytännössä ”kaikki”.
Päätöstä tai ei, kehotukseen vastattiin.
Esimerkiksi Ylen päätoimittaja pantiin perussuomalaisen puolueen ”mustalle listalle”, puolueen työntekijä syytti avoimessa kirjeessä Yleä vaalivaikuttamisesta ja paikallispoliitikko syytti mediaa kannatuksen pilaamisesta, vaikka vaalit olivat vasta tulossa.
Samaan aikaan PS-nuorten puheenjohtajana oli Simon Elo. Hänellä oli nuorisojärjestön puheenjohtajana pääsy puoluehallituksen kokouksiin 2011–2014.
Yleä tuskailtiin sielläkin.
– Tyylilaji oli puoluehallituksessa osastoa ”tehkää nyt sille Ylelle jotain”, Elo muistelee.
Alussa Yle-puheet tuntuivat normaalilta mediaan liittyvältä kritiikiltä.
– En vielä ymmärtänyt, millainen ilmiö maalittaminen on ja kuinka sitä käytetään tietoisesti ihmisten painostamiseen ja vaientamiseen, nykyinen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu sanoo.
”Ajatuksena järjetön”
Kivelä toimi Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana 2015–2019, kun Eurooppaan tuli miljoonia pakolaisia muun muassa Syyrian sisällissodan takia.
Suomeen tuli 32 000 turvapaikanhakijaa, ja perussuomalaiset oli hallituksessa helisemässä.
Samalla Ylen journalismiin haluttiin vaikuttaa Kivelän kautta. Syynissä olivat etenkin maahanmuuttoon liittyvät jutut.
– Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana sain maistaa halla-aholaisten kritiikkiä toiminnastani. Olisi pitänyt tehdä asemastani käsin myyräntyötä Ylen vahingoittamiseksi, Kivelä kirjoitti syksyllä 2024 Facebookin viestiketjussa.
Hän kertoo yrittäneensä selittää, ettei voi puuttua journalismin sisältöön.
– ”Yle kuriin” on tietysti ajatuksena järjetön, koska eihän hallintoneuvoston puheenjohtaja voi sillä tavoin toimia, Kivelä lisää nyt puhelimessa.
Turkkila vahvistaa: Nyrkkiä pöytään
Perussuomalaisten puoluelehden Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila vahvistaa sen, että halla-aholaisten puolella oli Kivelän puheenjohtajakaudella ”yleinen toive”, että tämä olisi lyönyt Ylelle enemmän ”nyrkkiä pöytään”.
– Kun perussuomalainen oli valittu hallintoneuvoston puheenjohtajaksi asti ja hänellä oli siellä poikkeuksellisen vahva asema, että edes jollain tavalla meidän huolenaiheet olisivat kantautuneet Ylelle, eduskuntaryhmän kokouksissa säännöllisesti läsnä ollut Turkkila sanoo.
Ne kantautuivat.
Hallintoneuvoston pöytäkirjoista käy ilmi, että vuonna 2016 poliitikkojen syyniin joutui jopa yksittäisiä juttuja.
Ihmeteltiin juttua, jossa oli haastateltu turvapaikanhakijoita, mutta ei yhtään suomalaista. Paikallispoliitikon rasistisista somemöläytyksistä ei olisi pitänyt tehdä Ylelle juttuja, ja niin edelleen. Pöytäkirjat paljasti Seura-lehden Isän pikajuna -blogi.
Poliitikon kokouspuheenvuoro kertoo ajatuksesta, että journalismi noudattelisi poliittisia suhdanteita: ”Poliittinen kenttä on muuttunut, Ylen on syytä muuttua”.
Elo: Vänkäys paljasti ideologian
Kesäkuussa 2016 perussuomalaisten eduskuntaryhmässä oli kova vääntö päällä. Ryhmä äänesti Yle-työryhmän neuvottelutuloksen hyväksymisestä.
Sovun saaminen jumitti. Vaikka enemmistölle tärkeät indeksijäädytykset olivat paperissa, osa ei päässyt yli siitä, että viittausta ”monikulttuurisuuden tukemiseen” ei ollut poistettu lakitekstistä kokonaan, vaan Ylen tehtäviin jäi ”kulttuurien moninaisuuden” tukeminen.
– Juuri näissä ryhmäkokouksissa puheiden ideologisuuteen alkoi havahtua, Elo kuvailee.
Matias Turkkila muistaa, että Yleä koskeva äänestys päättyi täpärästi neuvottelutuloksen hyväksymisen puolesta. Linja kulki ”aika siististi” suurin piirtein kuin vuotta myöhemmin, kun puolue hajosi.
Nyt on toisin.
– Silloin vastustava kanta ei menestynyt äänestystilanteessa. Nyt vuonna 2016 vähemmistössä ollut puoli on kirkkaasti valtavirtaa, Turkkila kuvailee puolueen muuttumista.
Viisi kansanedustajaa tiedotti, että heidän mielestään lakiteksti oli jo itsessään todiste Ylen puolueellisuudesta: ”Monikulttuurisuuden tukemisen poistaminen muuttamalla sanamuotoja on yhtä tyhjän kanssa ja kertoo vain haluttomuudesta luoda poliittista väriä kantamatonta tiedonvälitystä.”
Elo sanoo hänelle valjenneen tuolloin, että osalle ryhmää säästöillä ei ollut niinkään väliä, vaan Yle-paperin ainoa merkittävä asia oli kysymys siitä, onko monikulttuurisuus muotoilussa mukana.
– Halla-aholaisille Ylen arvostelussa oli kyse siitä, että media oli pitänyt viime kädessä valjastaa heidän maailmankuvansa ja ideologiansa käsikassaraksi, hän ryöpyttää.
PS:ssä ei ollut ”Yle-faneja”
Facebookissa Kivelän ulostuloa kuvaillaan ”palaksi poliittista historiaa”. Mitä tähän sanovat puolueesta loikanneet ja sinne jääneet – oliko Yle yksi syy puolueen hajoamiseen, kuten Kivelä tulkitsee?
Kyllä ja ei, kuuluu vastaus.
Moni muistuttaa, ettei puolueessa kukaan ollut mikään Yle-fani – ehkä Kimmo Kivelää lukuun ottamatta.
Myös ”sempparit” eli SMP-taustaiset purnasivat mediasta, puheenjohtaja Timo Soini etunenässä, onhan kaikenlainen sensuuripuhe populisteille elintärkeää polttoainetta. SMP oli Suomen maaseudun puolue, perussuomalaisten edeltäjä.
Neljännen kauden kansanedustaja Juho Eerola pitääkin Kivelän tulkintaa liioitteluna.
Samaa mieltä on Yle-työryhmässä vuonna 2016 istunut Ritva ”Kike” Elomaa.
– Yhtä hyvin voi sanoa, että taksiuudistus jakoi puoluetta.
Matias Turkkilan mukaan eroja suhtautumisessa Yleen toki oli, mutta silloin ne näkyivät pikemminkin sukupolvikysymyksenä kuin vahvoina politiikan linjaeroina. Sinisiin lähteneissä ei juuri diginatiiveja näkynyt.
– Jarpat [ex-ministeri Jari Lindström] ja muut eivät kasvaneet netissä, toisin kuin tämä halla-aholainen porukka.
Simon Elo ei jaa selitystä sukupolvien välisestä kuilusta. Hän oli 31-vuotias, kun puolue hajosi.
Elon mukaan kahden leirin Yle-politikoinnissa näkyy syvempi linjaero suhteessa journalismiin sekä arvoihin, kuten mielipiteen- ja sananvapauteen. Esimerkiksi osa Halla-ahon kannattajista tuki toiminnallaan ja retoriikallaan vale- ja vaihtoehtomedioita, kuten MV-lehteä.
– Kaikki tämä liittyy samaan ilmiöön, tietynlaisen radikaalioikeiston vahvistumiseen ja toimintatapoihin, joihin liberaalidemokratiassa ei ole totuttu.
Luottamus murenemassa
Nyt perussuomalaisen mediapolitiikan jatkumo näkyy historiallisen suurina leikkauksina Yleisradioon.
Tosin ”Yle kuriin” -fantasia ei ole toteutunut, eli juttujen sisältöön puuttumista ei laki poliitikoille edelleenkään salli. Perussuomalaiset myös sitoutuivat tukemaan laajaa julkisen palvelun mediaa vuosikymmenen vaihteeseen asti.
Mutta luottamus Yleen on jonkin verran murentunut. Vähiten Yleen luottavat 30–59-vuotiaat miehet.
Matias Turkkilan mielestä poliitikkojen ja perinteisen median symbioosin aika on ohi. Poliitikot voivat kampanjoida somessa ja viestiä siellä kannattajilleen ja äänestäjilleen näkemyksiään vapaasti. Hän heittää esimerkkejä kokoomuksesta vasemmistoliittoon: Martin Paasi, Tere Sammallahti, Minja Koskela…
– Poliitikot eivät enää tarvitse perinteistä mediaa mihinkään. He ovat tehneet oman viestintäalustansa, hän viittaa viestipalveluihin, kuten Tiktokiin, Instagramiin ja X:ään.
Simon Elon mukaan ilmiö liittyy synkkään kehityskulkuun. Puhutaan yhteisen jaetun todellisuuden murenemisesta.
– Yleismaailmallisesti katson, että liberaali demokratia on kriisissä, vaarassa murentua pala palalta.
Mitä viitteitä tästä on?
– Yhdysvalloissa valitaan uudestaan laillisesti presidentiksi henkilö, joka on yrittänyt käytännössä aktiivisesti vallankaappausta. En tiedä, kuinka paljon lisää todisteita tarvitaan.
