RTV-Yhtymä on yksi Suomen suurimmista yksityisessä omistuksessa olevista maali- ja pintamateriaalituotteiden erikoisliikkeistä.
Maali- ja pintamateriaalituotteiden erikoisliikeketju RTV-Yhtymä on hakeutunut konkurssiin. Asia selviää maksukyvyttömyysrekisteristä.
Konkurssihakemus jätettiin Pirkanmaan käräjäoikeudelle tänään tiistaina.
Perinteikkäällä, vuonna 1951 perustetulla yhtiöllä on 24 myymälää eri puolilla Suomea, esimerkiksi Vaasassa, Iisalmessa, Joensuussa ja Riihimäellä, josta yhtiö on kotoisin.
Se on yksi suurimmista yksityisessä omistuksessa olevista maali- ja pintamateriaalituotteiden erikoisliikkeistä Suomessa.
Syyskuun lopussa yhtiö hakeutui ja pääsi yrityssaneeraukseen.
Lokakuussa yhtiö kertoi sulkevansa 15 toimipistettään.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.